Ilotulitteisiin tulee 18 vuoden ikäräja.

Keskustelua viihde- ja huumoriuutisista.

Ilotulitteisiin tulee 18 vuoden ikäräja.

Viesti ^^Crysis^^ 15 Loka 2009 21:21

Iltalehti kirjoitti:- Lain ja sitä tarkentavan asetuksen tarkoituksena on rajoittaa ilotulitteiden myyntiä huomattavasti, painotti elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen torstaina kertoessaan valtioneuvoston esittämästä lakimuutoksesta. Presidentin on määrä vahvistaa esitys 16.10.2009 ja lain on määrä tulla voimaan 1.12.2009, tietyin siirtymäajoin.

Varastot on lupa myydä loppuun ensi uutena vuotena, mutta vuoden 2011 vaihtuessa osa vaarallisimmista ilotulitteista on jo kielletty.

- Tämä tarkoittaa, että ensi uuden vuoden juhlissa esimerkiksi roomalaisia kynttilöitä ja eräitä muita eniten vammoja aiheuttaneita raketteja on myynnissä entistä vähemmän ja seuraavana vuonna ei enää lainkaan, ministeri Pekkarinen täsmensi. Keskeisimmät maahantuojat ovat ministerin mukaan jo tietoisia lainmuutoksesta.

Lain muutoksella rajoitetaan ilotulitteiden luovuttamista yksityiseen kulutukseen. Rajoitus koskee turvallisuuden ja häiriön kannalta ongelmallisimpia tuotteita. Rajoituksilla pyritään siihen, että ilotulitteiden käyttö olisi tulevina vuosina entistä turvallisempaa ja, että niiden käytöstä aiheutuisi mahdollisimman vähän häiriöitä.

Myös luovutusikärajoja tarkistetaan. Lain voimaantulon jälkeen ei alle 18-vuotiaalle saa enää myydä tai luovuttaa mitään ilotulitteita. Ilotulitteita käytettäessä suojalasien käytöstä tulee pakollista.


No voi helvetti -_-, no eipä tuo minun ilotulite käyttöä tule rajoittamaan. Vaikka 12 vuotta ikää vasta on :P
[piilotettu kuva]
Käyttäjän avatar
^^Crysis^^
 
Viestit: 789

Re: Ilotulitteisiin tulee 18 vuoden ikäräja.

Viesti Dozer 15 Loka 2009 21:35

Good shit, hyvää paskaa. Tommosia muutoksia ei saisi kyllä tulla. Tietysti kiinalaiset on ''vaarallisia'' pommeja? Haistakaa paska.
Dozer
 
Viestit: 117

Re: Ilotulitteisiin tulee 18 vuoden ikäräja.

Viesti Creisper 15 Loka 2009 21:39

Nii just sieltähä koko paska on lähtösin.
Creisper
 
Viestit: 76

Re: Ilotulitteisiin tulee 18 vuoden ikäräja.

Viesti MeZmer 15 Loka 2009 21:41

Wtf... Eihän noita ennenkään saanut myydä/luovuttaa alaikäisille...
28.11.2009 Viettänyt viisi vuotta Jonnewebissä...
Käyttäjän avatar
MeZmer
 
Viestit: 1159

Re: Ilotulitteisiin tulee 18 vuoden ikäräja.

Viesti Hattiwatti 15 Loka 2009 21:55

Haistakaa paska! Siis oikeasti
[piilotettu kuva] Gamertag: EditedKonsta Lisätkää! :P
[piilotettu kuva]
[piilotettu kuva]
[piilotettu kuva]
[piilotettu kuva]

"Se joka ps3seen kurkotttaa niin xboxiin kapsahtaa"
Käyttäjän avatar
Hattiwatti
 
Viestit: 80

Re: Ilotulitteisiin tulee 18 vuoden ikäräja.

Viesti [misklu] 15 Loka 2009 22:08

Kaikki mukava kielletään nykyään mihin tää malilma on menos :twisted:
Käyttäjän avatar
[misklu]
 
Viestit: 124

Re: Ilotulitteisiin tulee 18 vuoden ikäräja.

Viesti mu1ku1la1 15 Loka 2009 22:10

Eli ensivuonna ostetaan omat "varastot" täyteen tulevia vuosia varten. Tämä laki vain innoittaa ihmisä tekemään omia ruutipommejaan, jotka ovat huomattavasti vaarallisempia

GJ Suomi.
Anna minun kutsua sinut lockerziin, ja saat kirjoittaa jotakin allekirjoitukseeni. Mitä tahansa siis. :) (mainostilaa, aivan mitä tahansa koko allekirjoituksen täydeltä.)

Lähetä vain YV:nä sähköpostisi, ja säästy mainosboteilta ym. paskalta. En levitä osoitteita.
Käyttäjän avatar
mu1ku1la1
 
Viestit: 684

Re: Ilotulitteisiin tulee 18 vuoden ikäräja.

Viesti |NorthStar| 15 Loka 2009 22:10

Noh, eipä mua enää pahemmin kiinnosta ampua. Ne isot raketit ja padat on ihan kivoi. Niiden myynti on varmaan normaalia? (Paitsi vain k-18)
A? B? C? Keitä he ovat??
Autaha->www.bux.to
GARIIPAGER SUA NÄE EN 100 VIESTIÄ 12.11.07!! 1337 VIESTIÄ 30.5.09!!
Tällä foorumilla oli 20.07.08 klo: 18:08 7167 sellaista käyttäjää jotka eivät ole kirjoittaneet mitään. (Osa oli melko vanhoja.)
Agapio kirjoitti:On minulla mukava isäpuoli. Oikean isän kanssa erosi jo ennen minun ja isoveljen syntymää.
Huoh.... :|
Käyttäjän avatar
|NorthStar|
 
Viestit: 1513

Re: Ilotulitteisiin tulee 18 vuoden ikäräja.

Viesti Forever 15 Loka 2009 22:12

Minusta aivan oikein. Onhan airsoft-aseetkin k18.
[piilotettu kuva]
Feed me!
Käyttäjän avatar
Forever
 
Viestit: 379

Re: Ilotulitteisiin tulee 18 vuoden ikäräja.

Viesti TimeKiller 15 Loka 2009 22:21

En kyl tiiä miks tässä itketään niin hirveesti, suurin osa ilotulitteita on aina ollu K-18 ja jotkut todella pienet tuotteet, niitäkin vain pari kappaletta, ollu K-12 käsittääkseni?
TimeKiller
 
Viestit: 1660

Re: Ilotulitteisiin tulee 18 vuoden ikäräja.

Viesti ErakkoPapu 15 Loka 2009 22:37

No eipä kauheasti vaikuta. Kuitenkin aina Isän kanssa ostettu. Ja tämähän on tiedetty jo kauan aikaa.
[piilotettu kuva]
[RebirthRO - Loki - Carronanas] Lisää jos pelaat :]
Käyttäjän avatar
ErakkoPapu
 
Viestit: 1277

Re: Ilotulitteisiin tulee 18 vuoden ikäräja.

Viesti Pakastaja 15 Loka 2009 22:39

Aika turhaa, tosin en noita K-12 tuotteita paljoo oo ammuskellu...
ErakkoPapu

No eipä kauheasti vaikuta. Kuitenkin aina Isän kanssa ostettu. Ja tämähän on tiedetty jo kauan aikaa.

sama täällä :D
CS@WOLWERINE kirjoitti:windwos media plauer9 en oo varma miten kirjotetaan :oops:
Pakastaja
 
Viestit: 151

Re: Ilotulitteisiin tulee 18 vuoden ikäräja.

Viesti Jooo 15 Loka 2009 22:43

Jes, hyvä juttu.
| AMD A64 5000+ x2 2.6GHz | GF 9500GT | 2GB DDR2 800MHZ | Vista Basic 32-bit | ViewSonic Optiquest Q2202wb | Philips MCM204 |
[piilotettu kuva]
Jooo
 
Viestit: 170

Re: Ilotulitteisiin tulee 18 vuoden ikäräja.

Viesti _edi_ 15 Loka 2009 22:56

siis vittu mitä paskaa kyl suomes on paskat lait
_edi_
 
Viestit: 25

Re: Ilotulitteisiin tulee 18 vuoden ikäräja.

Viesti Freelanceri 16 Loka 2009 00:37

Alaikäisiä näköjään itkettää :lol:

Noh, ehkä ihan hyvä muutos. Ettepä sitten ammuskele toisianne silmiin raketeilla (taas). Kannatan ehdotusta kyllä.
[piilotettu kuva]
- Apua eri www-ongelmissa. Tutustu ja liity.

Fintune.org // Autopelien ykkönen!
Liity, pelaa ja voita!
Käyttäjän avatar
Freelanceri
 
Viestit: 875

Palaa alueelle Viihdeuutiset