Hallituspuolueiden puheenjohtajat sopivat torstaina Ylen rahoituksen ja hallinnon uudistamisen päälinjoista. Viestintäministeri Suvi Lindénin (kok) mukaan lähtökohtana uudistuksessa on 450 miljoonan euron rahoitustaso vuonna 2011, joka tarkoittaa noin 175 euron maksutasoa asuntokuntaa kohden.
Yleisradiomaksun suuruus tarkentuu syksyllä 2011, kun hallitus määrittää Ylen rahoituksen tason. Koska kyse on veroluonteisesta maksusta, 175 euron suuruusluokka joudutaan kirjaamaan myös lakiin. Maksun suuruus voi käytännössä poiketa siitä 10-15 euroa suuntaan tai toiseen.
Yritysten maksuihin tulee liikevaihtoon perustuva porrastus noin 250 eurosta 630 euroon.
On kyllä aika kumma. Minusta ihmiset saisivat maksaa tuosta jotka haluavat jotka kahtovat TV:tä. Tuo summakin on kohtuuton, siellä näköjään tullut rahan himoa ja vielä laman aikaan. Sieltä Ylen kanavilta tulee vain paskaa, en koskaan kahto niitä kanavia ja ohjelmia. Suoraan sanoen ihan perseestä tämmönen, pitää turhasta maksaa. Saisi Yle mennä helvettiin sen rahoituksen kanssa, keksisivät toinen suunta saada sitä rahaa. Ottaisivat ministereiden palkasta noi vaikka saatana. Näyttää vaikka laatu sarjoja ja elokuvia niin voisi jopa harkita. Hallitus on täynnä kusipäitä! Vieläkö ihtekki nuina aikoina se 18v ni kiinnosta maksaa ylelle senttiäkää.
Iltalehti









