Mainostuksen rautainen säännöstö

Täällä voi mainostaa nettisivujaan ja kysellä mielipiteitä.

Mainostuksen rautainen säännöstö

Viesti wiipe_ 02 Kesä 2009 00:15

Jokaisen säännön rikkomisesta seuraa käsittelevän valvojan harkinnanvaraisesti sopivaksi näkemä rangaistus.

Alle viikon ikäisten foorumien mainostaminen on kiellettyä
Poikkeuksellisesti omalla domainilla (ei .tk) toimivien foorumien varhainen mainostus sallitaan.

Saat mainostaa vasta 10 asiallisen viestin kirjoittamisen jälkeen
Heti rekisteröidyttyään mainostavia rangaistaan säälimättä. Jokainen ensikertalaisen saama varoitus myös lykkää mainostusoikeutta viimeisimmän varoituksen päiväyksestä laskien viikolla. (Ensikertalainen = rekisteröitynyt muutaman päivän sisällä.)

Aluetta ei ole tarkoitettu ref-linkeille
Ref-linkiksi lasketaan laajasti kaikki linkit joiden klikkaamisesta postaaja itse hyötyy (joko välittömästi tai välillisesti).

Otsikoi mainostopik järkevästi (aka kuvaavasti)
Vähintään sivuston nimi, aihepiiri tai vastaava kuvaava tieto tulee sisällyttää.

Yksi topik per sivusto, koskee myös sivuston foorumeita yms liitännäisiä
Saman domainin alla toimiva "liitännäinen" tulkitaan erilliseksi silloin kun se toimii erillisellä täysiverisellä softalla (juurisivustosta itsenäisenä).

Mainostaja: rajoita ketjujesi nostelua
Voit (tarvittaessa tuplapostaten) nostaa ketjusi ylös silloin (ja vain silloin) kun olet päivittänyt sivustoasi merkittävästi (viikottain tai useammin tapahtuvat päivitykset eivät riitä) ja ketjusi ei näy alueen kahdella ensimmäisellä sivulla. Useammin tapahtuvat päivitykset eivät oikeuta tuplapostaamaan.

Muistakaa tutustua myös sääntöihin ja banniasteikkoon. Keskustelu säännöstöstä on vapaata ja tervetullutta. Säännöt astuvat sanktion uhalla voimaan julkaisuhetkestään (2.6.09) lähtien.
KAIKKI MODET JA ADMINIT ON IHA KUSIPÄITÄ <3

tuoma, personal // Kadonnet, hosting // Nyyttisivu, listing // Ane Kadeom, sadeam


G-DoG'X kirjoitti:Gigantti ei liity tähän mitenkään poju?! kuka vitun idiootti OSTAA koneensa?

Abit IP35 PRO | Intel E4500 | Kingston 4Gt DDR2 | Asus GeForce 9800GTX+ | 1,64 Tt HDD | HEC 420w | Nexus Clodius | BenQ E2200HD
Käyttäjän avatar
wiipe_
tuhkaperhonen
 
Viestit: 1676

Re: Mainostuksen rautainen säännöstö

Viesti Irl 02 Kesä 2009 08:27

Juu.. Hyvät säännöt :roll:
[piilotettu kuva]

Kiitäjä. kirjoitti:En mastur*oi vaikka mikä olisi

Huoh..
Käyttäjän avatar
Irl
 
Viestit: 343

Re: Mainostuksen rautainen säännöstö

Viesti kaspeer 02 Kesä 2009 09:39

"ja ketjusi ei näy alueen kahdella ensimmäisellä sivulla"
Entä jos topic on sivun kaksi, kolmas topic. Sivustolla on vaihdettu esim. ulkoasu, ja palveluntarjoaja. Eikö tällöin saa nostaa?
kaspeer
 
Viestit: 134

Re: Mainostuksen rautainen säännöstö

Viesti Hampoturen 02 Kesä 2009 10:01

Wiipeen voi kyllä luottaa. Ainut moderaattori joka yrittää tuoda tähän alueeseen jotain tolkkua.
ObviousTroll kirjoitti:
Zyskowicz kirjoitti:Nii, mut tee ite asialle jotai nii poliisit on sun eikä kuvaajien perässä.
Julkkiksille paremmat oikeudet!

Tyhmyytesi ei taida rajoittua pelkästään siihen lukihäiriöön.
Käyttäjän avatar
Hampoturen
 
Viestit: 2285

Re: Mainostuksen rautainen säännöstö

Viesti Ruoska 02 Kesä 2009 10:37

Vihdoinkin jotain järkevää tähän alueeseen! Kiitos Wiipelle, tästä tiedotteesta.
[piilotettu kuva]
runefrice kirjoitti:pystyykö jollai ohjelmalla ylikellottamaa mun 64mb näytönohjaimen 250mb ks? Tai windows xp vistaksi??
Käyttäjän avatar
Ruoska
 
Viestit: 1471

Re: Mainostuksen rautainen säännöstö

Viesti CookieMonster 02 Kesä 2009 11:08

Ruoska kirjoitti:Vihdoinkin jotain järkevää tähän alueeseen! Kiitos Wiipelle, tästä tiedotteesta.


Asiaa! Nyt prkl asiat pistetään järjestykseen.
[piilotettu kuva]
Käyttäjän avatar
CookieMonster
 
Viestit: 399

Re: Mainostuksen rautainen säännöstö

Viesti Kreator 02 Kesä 2009 12:03

kaspeer kirjoitti:"ja ketjusi ei näy alueen kahdella ensimmäisellä sivulla"
Entä jos topic on sivun kaksi, kolmas topic. Sivustolla on vaihdettu esim. ulkoasu, ja palveluntarjoaja. Eikö tällöin saa nostaa?


Voit (tarvittaessa tuplapostaten) nostaa ketjusi ylös silloin (ja vain silloin) kun olet päivittänyt sivustoasi merkittävästi


Kylläh.
Ja vihdoinkin joku roti tähänkin törttöilyyn.
[piilotettu kuva]
Suomipalsta - Suomalainen yleisfoorumi. Liity sinne nyt, saatana.
Liittykää sinne vitun palstalle, odotellaan siellä =)
Käyttäjän avatar
Kreator
 
Viestit: 1396

Re: Mainostuksen rautainen säännöstö

Viesti Jiz 02 Kesä 2009 12:39

Itse olen aika montaa sääntöä jo rikkonut, mutta se ei tule enään toistumaan. Olen sen verran vaarassa, että opiksi täytyy ottaa :D
Jiz
 
Viestit: 171

Re: Mainostuksen rautainen säännöstö

Viesti Merkkis 02 Kesä 2009 12:47

Loistavaa, kertakaikkiaan loistavaa. Ei enään näitä rekkaajia, jotka postaavat kerran aloitusviestinsä ja lähtee. :>
Käyttäjän avatar
Merkkis
Söyring
 
Viestit: 1303

Re: Mainostuksen rautainen säännöstö

Viesti Maszá 02 Kesä 2009 13:42

Loistavaa wiipe_. Löytysi sentään joku, joka saa tolkkua tähän touhuun.
Intel Core 2 Duo E8500 | Force3D Radeon HD 4870 | 4 GB DDR2 | 1 TB Samsung Spinpoint + 1 TB Buffalo DriveStation | Asus P5Q PRO | BenQ E2200HD | Logitech MX518
[piilotettu kuva]
Käyttäjän avatar
Maszá
Modulaattori
 
Viestit: 1365

Re: Mainostuksen rautainen säännöstö

Viesti wiipe_ 02 Kesä 2009 14:23

kaspeer kirjoitti:"ja ketjusi ei näy alueen kahdella ensimmäisellä sivulla"
Entä jos topic on sivun kaksi, kolmas topic. Sivustolla on vaihdettu esim. ulkoasu, ja palveluntarjoaja. Eikö tällöin saa nostaa?
Sanotaan että tällainen tilanne on ihan sivuston kategoriasta kiinni. Jos kyseessä on jokin portaali joka tarjoaa materiaalia/palveluja, eikä ulkoasu sinänsä ole sisällöllisessä roolissa niin päivitys on aika merkityksetön. Jos kyseessä toisaalta on esimerkiksi personal (henkilökohtainen kotisivu) jonka ulkoasu on tällöin usein osa sivustolla esitettävää itseilmaisua niin asiaa saatetaan katsoa läpi sormien.

Palveluntarjoajan vaihto ei ole merkittävä muutos ellei edellisellä ole ollut teknisiä ongelmia tai vanha osoite ole kokonaan poissa käytöstä (tai kaapattu). Jos osoite siis vaihtuu pakottavasti (vanhan osoitteen kautta ei voida ohjata) niin nosto on tietenkin oikeutettu.

Säännöt perustuvat viimekädessä yhteiseen tavoitteeseen siistimmästä alueesta (kuten tulleista vastauksista huomaamme). Sääntöjen olennainen kohde on siis ehkäistä kaikkea ei toivottua käytöstä - ei niinkään rajoittaa kohtuuttomasti mitään suosittua ja tervetullutta. Jos olet varma että nostosi kiinnostaa enemmistöä niin turha olla nostamattakaan. Varsinkin jos et joudu tuplapostaamaan nostaessasi.
KAIKKI MODET JA ADMINIT ON IHA KUSIPÄITÄ <3

tuoma, personal // Kadonnet, hosting // Nyyttisivu, listing // Ane Kadeom, sadeam


G-DoG'X kirjoitti:Gigantti ei liity tähän mitenkään poju?! kuka vitun idiootti OSTAA koneensa?

Abit IP35 PRO | Intel E4500 | Kingston 4Gt DDR2 | Asus GeForce 9800GTX+ | 1,64 Tt HDD | HEC 420w | Nexus Clodius | BenQ E2200HD
Käyttäjän avatar
wiipe_
tuhkaperhonen
 
Viestit: 1676

Re: Mainostuksen rautainen säännöstö

Viesti Cyperjanne 06 Kesä 2009 22:28

oho unohtu lukea nää :S ja sain varotuksen. No eipäs se mittää koetan olla jatkossa varovaisempi.
Cyperjanne
 
Viestit: 2

Re: Mainostuksen rautainen säännöstö

Viesti Died 07 Kesä 2009 21:02

Hyvä wiipe_.

Nyt toivottavasti voisimme välttää enemmän näitä "MUN PARAS FOORUMI!!!1111"-aiheita.

IMO kyllä tuo 10 viestin raja saisi olla hieman isompi.
Can't you help me as I'm startin' to burn?
Too many doses and I'm starting to get an attraction
My confidence is leaving me on my own
No one can save me and you know I don't want the attention.
Käyttäjän avatar
Died
 
Viestit: 742

Re: Mainostuksen rautainen säännöstö

Viesti jetukka 15 Kesä 2009 02:15

uppista keikkaa. =)
jetukka
 
Viestit: 22

Re: Mainostuksen rautainen säännöstö

Viesti MotherF@G 20 Kesä 2009 03:23

[code][/code]säänntö in my ashhhhhHHH><<<zzZZZZZZ These rule´s in my ashhhhhzzzzzz
[piilotettu kuva]
Fonzie kirjoitti:tää lanka on ebig vind täytyy arkistoida :D
Mission succesfull
Käyttäjän avatar
MotherF@G
 
Viestit: 479

Palaa alueelle Mainostus