Vähän ehti välillä jämähtää kehitys ja tässä välillä on tullut naputeltua lähinnä erilaisia "moottoreita" pelin käyttöön. Valmistuakseen peli tarvitsee kuitenkin sotatantereet joiden luontiin haen nyt apua. Vapaaehtoisia ei onneksi tarvita, kuvioissa on mukana rahaa :)
Saat jokaisesta lisäämästäsi kaupungista 5snt. Jos kaupunki on muualla kuin Suomessa tai Ruotsissa, saat 15snt samasta kaupungista lisää. Jos kaupunki on myös oikeasti olemassa, saat 20snt lisää. Yhden kaupungin lisäämisestä voi siis saada 5-40snt.
Kaupungit sijoitellaan koordinaattien avulla (x,y), kaupunkiaan voi vielä siirtää itse lisäämisen jälkeen (koska oikeisiin kaupunkeihin perustuvat tuskin osuvat aina ensimmäisellä arvauksella kohdilleen). Poistaa jo lisättyä ei itse voi.
Ehdot ja säännöt:
- Kaupunkien ei tarvitse olla oikeita (nimeltä+sijainnilta (voi tietenkin olla)),
- Kaupungin nimen tulee kuitenkin olla realistinen, minä päätän asian tapauskohtaisesti (suomenkielisiä paikkakuntia on aika vähän ulkomailla, englanninkieliset käyvät).
- Tunnettuja kaupunkeja ei saa huvikseen sijoittaa jonnekin hornantuuttiin, rahaa ei moisesta heru.
- Viisi ensimmäistä samannimistä (eri käyttäjän lisäämää) kaupunkia lasketaan osingolle, loput jäävät rahatta.
- Kaupungin pitää luonnollisesti sijaita maalla (ei merellä tai maan rajojen ulkopuolella muutenkaan).
- Yhdellä IP-osoitteella/tunnuksella voi reiluuden nimessä tienata korkeintaan 5 euroa.
- Rahaa saa joko tilisiirtona tai PayPaliin, vähennykset Kadonnetin palveluista ovat mahdollisia.
- Rahat maksetaan kun tempaus katsotaan päättyneeksi (rahojen allokointi täyttyy tai kaupunkeja ei ilmesty päiviin lisää).
Rahaa jaetaan korkeitaan 30 euron edestä (75-600 kaupunkia). Tietenkin sen verran pelivaraa pidetään että kaikki osallistuneet saavat rahansa, eihän ole teidän vikanne vaikka puhaltaisin leikin poikki myöhässä. Nopeat syövät hitaat.
Kaupunkien lisäämistä varten on liityttävä. Kaikki tempauksessa luodut tunnukset poistetaan tempauksen jälkeen. Runkona palvelee luultavimmin 7kk vanhan pohja joka sisältää yhtä vanhaa täytemateriaalia. Mitään sivustolta löytyvää turhaa sepitystä ei kannata ottaa liian vakavasti. Muuta toiminnallisuutta pohjasta ei löydy kuin kaupunkien lisääminen. Suurimmasta osasta maista puuttuu näemmä myös läpikuultava kuva jonka avulla ruudukko näkyisi maan läpi. Älkää välittäkö.
Virheellisistä naapuruussuhteista saa toki huomautella, tiedot on ajettu yhdeltä istumalta tietokantaan ja virheitä moisiin sessioihin tahtoo hukkua.
Sivusto löytyy osoitteesta:
http://kadon.net/kakoote/daww/-----
Sanasia pelin muotoutumisesta:
Liikkuminen tapahtuu kentällä vapaasti, liikkuminen sitoo joukon tietyksi aikaa jolloin joukkoa vastaan ei voi hyökätä. Liikkumisen voi keskeyttää tietyllä viiveellä. Maiden rajat ajetaan järjestelmään summittaisesti ja rajanylitykseen tulee tietyt ennaltamääritellyt kohdat. Hyökkäys tapahtuu taktiikkavalinnan jälkeen yksinkertaisella arpalogiikalla: sattuma ratkaisee (arvotun) sään ja (arvotun) maaston kanssa osumatarkkuuden mikä ratkaisee aiheutetun vahingon (suhteessa teoreettiseen maksimivahinkoon). Joutoajaksi omille joukoille määritellään strategia jonka mukaan joukot pyrkivät toimimaan joutuessaan hyökkäyksen kohteeksi.