Altair 24 Loka 2008 00:10
Selvä. Eli tässä olisi tälläinen alustava arvostelu Far Cry 2:sta.
Mistähän aloittaisin? Lähden liikkeelle siitä faktasta että tämä peli on aivan mahtava.
Tavallaan, todellakin, tämä peli asettaa tulevien FPS-pelien riman korkealle. Toista tälläistä en ole tavannut ikinä, enkä varmasti tule tapaamaan pitkään aikaan.
Tunnelma on pelissä aivan katossa. Kuvittele jos tahdot, tilanne jossa seisot savannilla, ruohon heiluessa tuulessa, savanni ympärilläsi on tulessa ja sinua kohti rynnistää vihollisen jeeppi päämääränään
ajaa ylitsesi. Vedät hätäisesti aseesi esille, ja alat rummuttamaan rytmikkäästi luoteja jeeppiin toivoen osuvasi kuskiin. Näet kuinka luodit runtelevat jeeppiä ja tuulilasi hajoaa palasiksi, mutta vielä tullaan.
Väistät sivuun, olet turvassa, mutta et pitkään. Kuski alkaakin yht' äkkiä vaihtamaan istuinta, kavuten jeepissä olevalle konekivääripaikalle ja alkaa suihkimaan maata ympärilläsi. Sinulla ei ole piilopaikkaa avoimella, sinulla ei ole paljoa elämää, eikä sinulla ole vaihtoehtoja. Tarkkaan tähdätty kranaatti tekee kaikesta lopun ja muuttaa jeepin ja ympäröivän savannin liekkimereksi (aivan, taas) joka alkaa leviämään sinua kohti kun tuuli päättääkin vaihtaa suuntaa. Taktisen vetäytymisen aika parantamaan itseään lähellä olevaan turvataloon.
Eiköhän teille käynyt selväksi että mahtava tunnelma on.
Valinnanvapaus on toinen mahtava asia tässä pelissä. Saat tehdä mitä haluat, milloin haluat. Eräässä tehtävässä minun käskettiin matkata paikkaan x, ja uhkailla henkilö y antamaan iskuryhmälle z väärät koordinaatit jotta voisin teurastaa heidät sinne.
Tässä vaiheessa valinnanvapaus astuu esiin. Nimittäin, minun ei olisi tarvinnut uhkailla henkilöä x antamaan vääriä koordinaatteja, vaan se oli vaihtoehtoinen suoritustapa jota tarjosi kaverini. Alkuperäinen suunnitelma oli etsiä heidät aavikolta ja teurastaa heidät sinne. Mitä tekisin? Ajattelin että pidän tuosta kaverista joten tehdään niin, ja hyvä että teinkin. Toinen valinnanvapaus on se että voit valita menetkö päivällä aseet laulaen suorittamaan tehtävän kuten Rambo sen tekee, vai suoritatko sen kuten ninja. Aivan, ninja. Keskellä yötä.
Katsoen nickiäni ymmärrätte varmasti sairaalloisen mieltymykseni ninjailuun, päädyin vaihtoehtoon B, joka epäonnistui surkeasti ja päädyin ajattelemaan ns. jaloillani kun vihollinen päätti tehdä minusta ihmisen kokoisen lyijyvaraston.
Tekoäly osaa itkettää ja yllättää samaan aikaan, joskus he eivät osaa tehdä mitään, mutta toisinaan he pitävät pienen strategiapalaverin ja tulevatkin sivustastasi kun oletat että he tulevat takaa. Mutta silti, allekirjoittanut näki tilanteen jossa tekoäly ammuttuani vihollista jalkaan, päätti tuijottaa omaa jalkaansa ja pyöriä ympyrää kuin hyrrä. Kas, bugi. :)
Pelissä on parannusanimaatioita yli 60, mutta valitettavasti näistä pääsee nauttimaan vasta kun elämäpalkki vetelee viimeistään, jolloin pitää parannella itseään vähän enemmän ajan kanssa, siihen ei riitä pelkkä piikki.
Auton korjausanimaatioita on tasan yksi, mutta onpahan sekin vaihtelua Crysiksen tapaisiin tasapaksuihin fps:iin joissa kun auto hajoaa, sehän hajoaa. Sinne meni, etsi uusi äähähää.
Crysistä käytämmekin aasinsiltana siirtyessämme toiseen asiaan, eli siis grafiikkaan. Pelin grafiikka on kaikin puolin kaunista, omasta näkökulmasta tämä peli tekee sen mediumilla mihin Crysis ei pystynyt Very High'lla. Tämä peli on kaunis, ja niin kevyt. Tämä läppärini ei ole HC-pelikäyttöön tarkoitettu mutta pyörittää peliä kepoisesti 30+ fps. Eikä tämän pyöritykseen täysillä vaadita neljää 280 GTX näytönohjainta ylikellotettuina 1500% SLI-tilassa ja tuhatytimistä prosessoria, Q6600 ja HD 4870 riittävät.
Screenshotteja hamuaville niitä löytyy xfire-profiilistani joka löytyy etsimällä nimellä tanzka, tai kun editoin sen tähän postaukseen.
Tässä ei ole todellakaan kaikki mitä voisin pelistä sanoa. Pahoittelen tekstin mahd. epäselvyyttä, kello on 0:13, mutta yritin parhaani.
AMD Phenom II X4 940 BE @ 3,0GHz / Ati Radeon HD 4870 1GB / 4GB DDR2 800 MHz / Samsung 640 GB / Asus M4A78-E / BenQ E2200HD 21,5" TFT / Creative Fatal1ty Headset / Logitech MX518 / Nokia 5800XM (lelu <3)
[piilotettu kuva]