Tarina: Merihirviö Elvarg

Esittele itse tekemiäsi videoita, kuvia, musiikkia jne.

Tarina: Merihirviö Elvarg

Viesti Dnuorda 16 Heinä 2008 11:48

Naturin hallussa ja päätin postata, omaa käsialaa jälleen. Kun olette lukeneet, mielipiteitä voi antaa, niitä oikeastaan toivotaan. Jatkosta ei toistaiseksi ole tietoa.

Oli rauhallinen aamu, taivas oli sininen, pilvetön. Linnut lauloi, lämmin tuuli hyväili poskiani. Oli aika nousta vuoteesta. Kävelin ikkunaan ja katselin ulos. Ulkona oli rauhallista, kunnes punaisen tiilitalon takaa ilmestyi viisi miestä. Kaikki miehet olivat pukeutuneet farkkuihin, harmaaseen huppariin, ja tummiin aurinkolaseihin. Kahdella miehellä oli vaalea tukka ja viimeisillä kolmella oli ruskeat hiukset. He juttelivat jostakin, mutta en kuullut mistä. Kuuntelin tarkemmin ja kuulin miehien sanovan: ''Aarre, vuori, pankki, hengenvaarallinen ja hirviö.'' En nähnyt miesten kasvoja aurinkolasien lävitse, mutta olin liiankin utelias palan halusta tietää, mitä oli tekeillä. Juoksin eteiseen, laitoin päälleni maastohousut, mustat nahkakengät ja vihreän t-paidan. Varmuuden vuoksi otin kiikarit, maastotakin ja maastolippiksen. Nappasin vielä taskuuni avaimet, kiikarit kaulaan, maastotakin päälle ja maastolippiksen päähän ja juoksin kadulle nopeasti.

Kun olin kävellyt miesten perässä puolituntia, kuulin, että he kuiskivat lopuksi: ''Tuo takanaoleva hyypiö lähti seuraamaan meitä jo kaupungista asti. Pistetäänkö juoksuksi?'' kolmas mies sanoi: ''Ei, napataan kiinni, seuratkaa niin nappaamme hänet kulman takana.'' Katu jakautui kahteen osaan. Miehet menivät vasemmalle. Minä käännyin oikealle. Tämän jälkeen kävelin tietä pitkin. Pienen kävelymatkan jälkeen edessäni oli autotie. Kävelin bussipysäkille ja katsoin bussien aikataulua. Siinä luki:

513 - Khaha kallon kuja
422 - Duudeli kuja
392 - Konstaapelin katu
398 - Kulkuripelikaanin katu

398 - numeroinen bussi oli minun. Hetken jälkeen istuin bussipysäkin penkille odottelemaan. Takanani oleva seinä oli lasia ja penkki tuntui kovalta, mutta olin niin väsynyt, että siinäkin kelpasi istua. Minuutin päästä näin bussin tulevan minua kohti. Bussi oli sininen, ja sen katolla oli jotakin numeroita. Numerot olivat 422, eli ei minun bussini.

Pitkän odottelun jälkeen tuli vihreä bussi, jonka numero oli: 398, eli minun. Huokaisin helpotuksesta, kun bussi saapui. Nostin kättäni, mutta bussi kaahasi ohitseni, eikä välittänyt minusta mitään. Lensin takanani olevaan ojaan. Olin niin heikossa kunnossa, etten pystynyt nousta. Ihmisiä käveli ohitseni ja he sanoivat: ''Älä luule, että autan! Et ole kaverini / tapaiseni miljardööri / muu, jotenka en ajokaan auttaa sinua'', tai jotakin vastaavaa. Ohikulkijat ottivat kamerallansa kuvia tai naureskelivat. Tämän jälkeen saapui tietä pitkin mies, jolla ei ollut rahaa kunnon vaatteisiin, vaan hänellä oli päällä ryysyt. Ihmiset pilkkasivat tätä ja haukkuivat juopoksi. Mies käveli minua kohti, ja ajattelin: ''Tämä on minun loppuni!'' Mies katsoi minua tiellä ihmetellen ja kysyi: ''Kelpaako apu?'' vastasin: ''Apu on aina tervetullutta!'' mies kysyi ohikulkijoilta kännykkää, mutta kaikki sanoivat: ''Sinä kelvoton köyhä, häivy!'' ja miltei luovuin toivosta.

Tämän jälkeen mies, joka yritti tarjota minulle apua otti toista miestä kädestä ja tunki oman kätensä taskuun. Hän otti taskusta mustan kännykän, ja näppäili numerot 112. Minuutin päästä ambulanssi tuli paikalle, mukanaan pelastuslaitoksen auto, ja kaksikymmentä poliisiautoa. Kysyin: ''Minkä takia täällä on näin paljon poliiseja?'' Lääkärit vastasivat: ''Täällä on vaarallisia rikollisia liikkunut, tönäisikö sinut tuonne ojaan viisi miestä? Sanoin: ''Ei, mutta näin viisi miestä.'' Poliisi käveli minua ja näytti viiden miehen kuvat ja sanoin: ''Nuo miehet minä näin!'' poliisi sanoi: ''Olemme kaikki suuressa vaarassa, häivytään!'' Lääkärit nostivat minut ambulanssiin. Lähdimme ajamaan, kunnes ambulanssin takaovet aukesivat, paarit ja minä lensimme takaisin ojaan. Hetken päästä koko alue oli tyhjillään. Nousin ylös kuopasta kaikilla voimilla. Katsoin ympärilleni ja kuului outoja ääniä isojen vuorien läheltä. Minua kohti liikkui jokin, joka tuli oikealta puolelta. Jotakin pientä, ja paljon. Otin kiikarit ja kiikaroin, ja yllätykseni huomasin, että ne olivat pieniä dinosauruksia, jotka syövät lihaa. Yritin kiivetä korkealle aidalle, mutta ei onnistunut. Aita oli valkoinen, mutta nyt vihreä jostakin limasta. Aitaa pitkin ei ollut helppo kiivetä, ja lihansyöjät lähenivät hetki hetkeltä... Jatkuu

Jatko tulee! Elikkäs jatkuu:

Nousin mutaiselta, likaiselta ojanpohjalta kaikin voimin ylös. Kömmin ojasta tielle ja nousin, kunnes katsoin pieniä dinosauruksia. Ajattelin, että nyt on myöhäistä enää paeta. Pienet, vihreät, terävähampaiset dinosaurukset lähenivät hetki hetkeltä. Yksi kumartui hyppäämään, kunnes liskot ääntelivät oudosti. Ääntelyn jälkeen huomasinkin, että liskot eivät syöneet ihmisiä, vaan muita eläimiä. Kummastuneesti lähdin kävelemään pois, kunnes kuului korkean aidan takaa naurua ja puhetta: ''Muhahahaha! Nyt meidän viiden täytyy enään mennä laivalle.'' kävelin hitaasti aidan taakse ja näin samat viisi miestä, jotka näin aiemmin. He olivat merirosvojen vaatteissa, yksi raitapaidassa, rikkinäisissä housuissa, muiden asut olivat melko samankaltaiset. Eräs heistä piti terävää, kiiltävää puukkoa hampaidenvälissä. Hän otti puukon käteen ja sanoi: ''Katsokaa tuonne aidan nurkkaan, meitä vakoillaan!'' yritin juosta, ja pääsin, kuin pääsinkin juoksemaan. Juuri, kun olin mennyt autotien ylitse, toisen aidan takaa tuli merirosvojen johtaja ja tarrasi minua kurkusta kiinni sanoen: ''Ongelmia tämän silakan kanssa? Laivaan siitä!'' kävelimme merelle kohti.

Hetken kuluttua rannassa oli pieni, puinen soutuvene. Nousimme sen kyytiin, ja jouduin istumaan keulassa. Hetken kuluttua vesihöyrystä rupesi erottua iso, puinen laiva. Purjeet olivat isot, valtavat ja valkoiset. Ylhäällä liehui merirosvolippu. Kun olimme laivan rinnalla, meille laskettiin köysitikkaat. Minä lähdin ensimmäisenä kiipeämään. Katsoin ensiksi ylös, ja laivalta katsoi merirosvoja vihaisesti minua kohti. En jäänyt miettimään, vaan rupesin kiipeämään. Puolessa väliä tikkaita matka alas oli jo aivan kauhistuttava. Minua heikotti ja jatkoin kiipeämistä. Kun olin laivalla minusta pidettiin kiinni, etten tekisi mitään tyhmää.

Kun kaikki loput merirosvot olivat nousseet laivaan pieni soutuvene soudettiin kapteenin hytin alapuolelle, ruumaan. Hetken kuluttua tähystäjä huusi mastosta: HUOMIO! ASEMIIN, KAPTEENI TULEE! Suurin osa merirosvoista meni sivuun, lukuun ottamatta tähystäjä, ohjaaja tai vartijat minut laitettiin kiinni mastoon. Hetken kuluttua kapteenin hytin ovi narisi ja ovi oli raolla, ja käsi, josta oli vain luut jäljellä tuli esiin ja työnti ovea auki. Käsivarren kohdalla oli kohta, jossa oli kultaa, joka kiilsi. Kullan toisella puolella oli luurankokäsi, ja toisen puolella taas oli lihaa ja nahkaa. Kapteeni astui ulos hytistään. Katsoin kapteenin kasvoja, ja minua rupesi heikottamaan, sillä hänellä oli punaiset silmät, pitkät ruskeakiharaiset hiukset, ja merirosvojen hattu. Oikeanpuolen kädessä hänellä oli miekka. Miekka hohti, ja kädenpidike oli puhdasta kultaa. Kapteeni sanoi matalalla äänellä: ''Asento! Tehkää tietä!'' merirosvot kohottivat miekat ilmaan, ja kapteeni asteli punaisella matolla minun eteeni. Ja katsoi minua epäröivästi hetken.

Hän katsoi, ja katsoi minua ja jokainen sekunti tuntui viikolta, ja kidutukselta, kunnes hän sanoi: ''Vaihdamme pian laivaa, tämä oli ryöstämämme. Lippu alas ja menoksi!'' lippu liu'utettiin alas, ja lähdimme seilaamaan meren keskustaa kohti, jossa oli suuri kallio. Kallio oli revennyt keskeltä, ja sen keskellä näkyi vielä isompi laiva, kuin entinen. Siinä oli tykit, isommat purjeet, ja köysitikkaat valmiiksi heitettynä. Laivalla kuitenkin oli väkeä. Se laiva, jonka kyydissä olimme, ajoimme suoraan karille. Laivan kaula hajosi, ja laiva rupesi upota. Kapteeni sanoi: ''Kaikki, nyt, vaihtakaa laivaa! Tuo nuuskija saa tulla mukaamme, viekää hänet nyt heti!'' Kävelin kahden merirosvon kanssa laivalle ja nousimme ylös tikkaita, jossa minulta lipesi ote ja kun olin tippumassa, joku tarrasi jalkaani ja nosti laivalle. En katsonut muuta, kuin että missä ovat uponneen laivan miehistö. Ajattelin: ''HURRAA, he ovat kuolleet, merirosvoja on vähemmän!''

Hetken kuluttua merestä nousi jotakin. - Se jotakin oli merirosvot, vaatteet päällä, mutta luurankoina. Kauhistuin ja katsoin taakseni: Takananikin oli kaikki merirosvoja, jotka olivat muuttuneet luurangoiksi. Sydämeni pomppasi kurkkuun saakka säikähdyksestä. Kapteeni tuli laivaan ja sanoi: ''Hehee, me muutumme aina luurangoiksi illalla kello kuuden jälkeen aamulla taas tulemme normaaleiksi jossakin kymmenen tienoilla.'' kapteeni ei vilkaissutkaan taakse, vaan lähti hyttiin. Minut heitettiin vankilaan, ruumaan. Siellä oli joitakin muita. Kysyin: ''Keitä te olette?'' yksi vastasi: ''Vangeiksi jääneitä.'' enempää en kysynyt. Tämän jälkeen kannelta kuului huuto: ''MERIHIRVIÖ ON TÄÄLLÄ!'' sanoin: ''Mitä merihirviö noita liikuttaa, sillä eiväthän he kuole mistään.'' yksi vanki vastasi: ''Kyllä kuolee, merihirviön vatsassa on niin kuuma, että jokainen juttu sulaa siellä. Jatkuu...

Vielä, ettei unohdu, kommentteja kiitos?
Viimeksi muokannut Dnuorda päivämäärä 16 Heinä 2008 13:15, muokattu yhteensä 1 kerran
Käyttäjän avatar
Dnuorda
 
Viestit: 271

Re: Tarina: Merihirviö Elvarg

Viesti Maxwell_von_Karma 16 Heinä 2008 11:51

En jaksa edes lukea tuollaista kasaa. Kappalejaot selvemmiksi...
Upea suomennos Michael Myers-artikkelista by Google:
"It's all over, Michael," he sighs, pulling the mask off.
"It's all yli, Michael", hän Sighs, vetämällä naamio pois
Käyttäjän avatar
Maxwell_von_Karma
 
Viestit: 209

Re: Tarina: Merihirviö Elvarg

Viesti Regalis 16 Heinä 2008 11:52

Niinpä. Vuorosanan jälkeen tulee rivinvaihto.
[piilotettu kuva]
Käyttäjän avatar
Regalis
 
Viestit: 1285

Re: Tarina: Merihirviö Elvarg

Viesti son-of-satan 16 Heinä 2008 11:58

Hankalahan tuossa oli lukea, mutta luimpas kuitenkin. Olihan tuo ihan luettava tarina...
[piilotettu kuva] <- Olkaa kilttejä ja liittykää niin autatte minua hankkimaan warrockiin premiumin Tästä saa paypal accon
Käyttäjän avatar
son-of-satan
 
Viestit: 520

Re: Tarina: Merihirviö Elvarg

Viesti Mikezu 16 Heinä 2008 12:08

pitää kattoo myöhemmi jos vaik lukis :D
Mikezu
 
Viestit: 30

Re: Tarina: Merihirviö Elvarg

Viesti rsm 16 Heinä 2008 12:18

Teksti oli juuri sellaista mitä jaksaa lukea pienen pätkän ja sitten lopettaa, itselleni kävi ainakin näin. :(
150 viestiä 17.8 kello 20:04.
EliJEE
Käyttäjän avatar
rsm
 
Viestit: 164

Re: Tarina: Merihirviö Elvarg

Viesti Dnuorda 16 Heinä 2008 13:16

Kappalejakoja joten kuten uusittu, mutta jos tarinaa ei jaksa lukea, miksi se täytyy pakolla lukea läpi, mutta hyvä, että sentään saatiin jotenkin rakentavaa palautetta.
Käyttäjän avatar
Dnuorda
 
Viestit: 271

Re: Tarina: Merihirviö Elvarg

Viesti Maxwell_von_Karma 16 Heinä 2008 15:33

Dnuorda kirjoitti:Kappalejakoja joten kuten uusittu, mutta jos tarinaa ei jaksa lukea, miksi se täytyy pakolla lukea läpi, mutta hyvä, että sentään saatiin jotenkin rakentavaa palautetta.

Ei se kyllä edelleenkään ole kunnolla jaettu. :roll:
Upea suomennos Michael Myers-artikkelista by Google:
"It's all over, Michael," he sighs, pulling the mask off.
"It's all yli, Michael", hän Sighs, vetämällä naamio pois
Käyttäjän avatar
Maxwell_von_Karma
 
Viestit: 209

Re: Tarina: Merihirviö Elvarg

Viesti Dnuorda 16 Heinä 2008 15:37

Maxwell_von_Karma kirjoitti:
Dnuorda kirjoitti:Kappalejakoja joten kuten uusittu, mutta jos tarinaa ei jaksa lukea, miksi se täytyy pakolla lukea läpi, mutta hyvä, että sentään saatiin jotenkin rakentavaa palautetta.

Ei se kyllä edelleenkään ole kunnolla jaettu. :roll:
No ei sitä mielestäni enempää voikkaan jakaa :/. Koulussa minulle on opetettu jakamaan noin.
Käyttäjän avatar
Dnuorda
 
Viestit: 271

Re: Tarina: Merihirviö Elvarg

Viesti Maxwell_von_Karma 16 Heinä 2008 15:39

Dnuorda kirjoitti:
Maxwell_von_Karma kirjoitti:
Dnuorda kirjoitti:Kappalejakoja joten kuten uusittu, mutta jos tarinaa ei jaksa lukea, miksi se täytyy pakolla lukea läpi, mutta hyvä, että sentään saatiin jotenkin rakentavaa palautetta.

Ei se kyllä edelleenkään ole kunnolla jaettu. :roll:
No ei sitä mielestäni enempää voikkaan jakaa :/. Koulussa minulle on opetettu jakamaan noin.

Taisi olla hyvä opettaja, tai sitten äidinkielesi ei taida vain oikein iskeä...
Upea suomennos Michael Myers-artikkelista by Google:
"It's all over, Michael," he sighs, pulling the mask off.
"It's all yli, Michael", hän Sighs, vetämällä naamio pois
Käyttäjän avatar
Maxwell_von_Karma
 
Viestit: 209

Re: Tarina: Merihirviö Elvarg

Viesti Dnuorda 16 Heinä 2008 16:16

Maxwell_von_Karma kirjoitti:Taisi olla hyvä opettaja, tai sitten äidinkielesi ei taida vain oikein iskeä...
Hyvä ja hyvä... :roll: Kirjoitan vain niin, kuin minusta tuntuu oikealta, lukuunottamatta kirjoitusvirheitä.
Käyttäjän avatar
Dnuorda
 
Viestit: 271

Re: Tarina: Merihirviö Elvarg

Viesti Mon_Prunier 16 Heinä 2008 19:07

Mukava satu iltalukemiseksi kenties. Oletko lukenut Grimmin veljesten kertomuksia? Melkein voisin uskoa tuon olevan plagioitu sielta, jollen paremmin tietaisi.
Mon_Prunier
 
Viestit: 12

Re: Tarina: Merihirviö Elvarg

Viesti Dnuorda 16 Heinä 2008 19:09

Mon_Prunier kirjoitti:Mukava satu iltalukemiseksi kenties. Oletko lukenut Grimmin veljesten kertomuksia? Melkein voisin uskoa tuon olevan plagioitu sielta, jollen paremmin tietaisi.
Kuulen ekaa kertaa ''Grimmin veljesten kertomuksista'' ekaa kertaa. Ei ole plagioitu(?) sieltä, omasta päänupista keksitty.
Käyttäjän avatar
Dnuorda
 
Viestit: 271

Re: Tarina: Merihirviö Elvarg

Viesti Regalis 16 Heinä 2008 22:29

Dnuorda kirjoitti:
Mon_Prunier kirjoitti:Mukava satu iltalukemiseksi kenties. Oletko lukenut Grimmin veljesten kertomuksia? Melkein voisin uskoa tuon olevan plagioitu sielta, jollen paremmin tietaisi.
Kuulen ekaa kertaa ''Grimmin veljesten kertomuksista'' ekaa kertaa.

Grimmin satuja on mm. Tuhkimo, Lumikki, Prinsessa Ruusunen, Punahilkka, Hannu ja Kerttu, Saapasjalkakissa ja Tähkäpää. Kyllä sinä varmaan ainakin jostain noista olet kuullut... :roll:
[piilotettu kuva]
Käyttäjän avatar
Regalis
 
Viestit: 1285

Re: Tarina: Merihirviö Elvarg

Viesti Dnuorda 16 Heinä 2008 22:32

Regalis kirjoitti:
Dnuorda kirjoitti:
Mon_Prunier kirjoitti:Mukava satu iltalukemiseksi kenties. Oletko lukenut Grimmin veljesten kertomuksia? Melkein voisin uskoa tuon olevan plagioitu sielta, jollen paremmin tietaisi.
Kuulen ekaa kertaa ''Grimmin veljesten kertomuksista'' ekaa kertaa.

Grimmin satuja on mm. Tuhkimo, Lumikki, Prinsessa Ruusunen, Punahilkka, Hannu ja Kerttu, Saapasjalkakissa ja Tähkäpää. Kyllä sinä varmaan ainakin jostain noista olet kuullut... :roll:
Aa joo :D Olen kuullut kaikista paitsi Tähkäpäästä. Mutta tuollaista merihirviö juttua en tiedä?
Käyttäjän avatar
Dnuorda
 
Viestit: 271

Palaa alueelle Omat tuotokset