Kuvia: http://picasaweb.google.fi/erkka.makinen/LogitechG25
Sain rattini jo 5.6. vaikka tilasin sen sitä edeltävänä perjantaina. Silloin toimitusajaksi ilmoitettiin 1-2 viikkoa.
Tietenkin olin niin tohkeissani etten viitsinyt edes pahemmin pahvilaatikosta purkamista kuvata, paitsi muutamalla tärähtäneellä kuvalla joita en viitsi tuonne Picasaan laittaa.
Noniin, itse rattiin. Ratin kehä on aitoa nahkaa, ja itselläni siinä nahkassa on pieni valmistusvirhe eli se repsottaa vasemmanpuoleisen napin vierestä alhaalta hieman, mutta se on vain ulkonäköseikka. Keskiö on harjattua metallia. Nappeja on itse ratissa aika niukasti, mutta oikeastaan se on ihan hyvä, ratti näyttää tyylikkäältä ja nuo kaksi nappia ovat tunnokkaat. Takana olevat viikset ovat aivan mahtavat. Niistä jotkut valittavat ettei tunne kun ne ottavat kiinni, mutta en kyllä tajua vikinää siitä että olisi jotenkin pitkä liikerata. Itse ainakin olen laittanut yleensä pään kääntämisen niihin viiksiin ja silloin ei ole mikään kiire painamisessa. Ratista saa siis kunnon otteen, eikä se liu'u kädestä vahingossa, kuten entinen rattini teki. Nahkapinta on jo nyt hieman kulunut, mutta sitä ei kyllä huomaa millään ellei katsele oikein tarkkaan. Siitä on siis hieman tuo kuviopinta jo tasaantunut :)
Napit ratissa tuntuivat alkuun oudoilta, mutta ne tuntuvat oikeastaan hyviltä. Ratin kehässä on puolien (puola) yläpuolella pienet paksunnetut kohdat joista saa kunnon otteen. Kun ratilla kruisailee, niissä on mukava pitää käsiä kiinni, samoin nopeassa ja tiukassa simuiluväännössä :)
Ratin forcet ovat todella vahvat, hieman äänekkäät, mutta kun vertaa Joytechin Nitro 3-1 -rattiin (oli kaverilta lainassa hetken aikaa ennen G25:ttä), nuo forcet ovat todella hiljaiset. Ratti on kevyt kääntää ilman forceja. Itse en voi missään pitää forceja päällä muuten kuin hulluttelussa. Kun forcet ovat täysillä ja ratti tärisee, meinaa pöydältä tippua kaikki tavarat mitä siinä on. Samoin kun Logitechin ajureista kokeilee efektejä, puusillan aikana pöytä oikeasti meinaa katketa tärinän takia :) Forcemoottorit kuumenevat aika paljon ainakin itselläni, talvella kannattaa esim. ensin kaahata kunnolla forcet täysillä, mennä ulos hetkeksi ja tulla sisälle sulattamaan kädet forcemoottorien lämpöön :) Lisäksi itselläni on ainakin pieni vika, eli kun käännät ratin forceja vastaan johonkin asentoon, ja pidät sitä siinä hetken, rupeaa ratti hieman kitisemään. Mielestäni näin ei pitäisi käydä mutta eipä se mitään haittaakkaan.
Siirrytään sitten itse shifteriin (eli vaihdekeppiyksikköön). Siinä on 2 ledvaloa, joista toinen (vasemmanpuoleinen) ilmaisee onko keppi sekventaalimodessa (eli eteen ja taakse) vai h-laatikolla (jolloin led ei pala, ja 6 vaihdetta + pakki ovat käytössä). Oikeanpuoleinen ledi taas kertoo onko ratissa virtaa. Jos se hehkuu himmeästi, ei virtajohto ole kytkettynä, jos se vilkkuu, ratti kalibroi itseään tai siinä on vikaa ja jos se palaa jatkuvasti niin ratti on kunnossa ja virrat on kytkettynä. Ratti kalibroi itsensä aina kun tietokoneen käynnistää, tai kun kone on päällä ja usb:n kytkee koneeseen kiinni (ja virtajohto on seinässä). Shifterissä ei ole mielestäni metallia nappien taustalla, vaan tunnustelujen perusteella se on muovia johon on maalattu vain se ns. harjattu metalli -efekti.
Shifteriyksikössä onkin jo 12 nappia, jotka ovat oivasti ajateltu sinne. Itsellä oli ennen vaikeus päättää vanhassa ratissani (kuvia myöskin tuolla Picasassa eri albumissa), että mitä toimintoja laitan minnekkin. Tässä ratissa on yhtä paljon nappeja ja mietin mitä laittaisin käyttämättömiin nappeihin :) Asiaan vaikuttaa se että tässä on keppi, ja kytkinpoljin. Napit ovat todella tunnokkaat ja mukavat käyttää.
Sitten itse keppi. Tämähän on monessa paikkaa parjattu löysäksi, ja niinhän se onkin, mutta itseäni se ei ainakaan ole tippaakaan häirinnyt. Tässä uusimassa revikassa (101) on myöskin ne *kliks*-äänet saatu melko hyvin kuriin, mutta niitä kuuluu vieläkin kun vaihtaa 4-vaihteelta pois jolloin se kliksahtaa, samoiten 6-vaihteella, sekä kakkosella satunnaisesti. Kepin liikeradat ovat kuitenkin todella selkeät, ja keppiä on ilo käyttää pelatessa :) Kun kynnellä kaivaa tuon muoviläpyskän nupin päältä pois, paljastuu alta ruuvi jolla kepin saa irti mikäli sen haluaa vaihtaa (vai oliko se nuppi). Kepin sekventaali- ja h-moodi vaihdetaan kepin edessä olevasta kiertonamiskasta joka kierretään aina yläkautta. Keppiä pitää aina painaa alaspäin kun moodi vaihdetaan, ja pienen opettelun jälkeen se onnistuu yhdellä kädellä. Sekventiaalimoodissa keppi menee 4-vaihteelle jos sitä painaa alaspäin samalla kun sillä kytkee vaihdetta pienemmälle. Opettelulla senkin tottuu välttämään. Mitään tietoa ei tosin saa koska se ottaa sen vaihdon, joten se keppi täytyy aina työntää/vetää niin pitkälle kun voi. Nitrossa se taasen kliksahti merkiksi siitä, mutta siinä se keppi taas kitisi ja vikisi hetken pelaamisen jälkeen, mitä tässä G25:ssä taas ei tapahdu.
Ja sitten vielä polkimet. Itsellä kun oli tuo Logitech Formula Vibration Feedback -ratti, niin siinä polkimet oli todella löysät ja tunnottomat, eikä niiden toiminnassa ollut selkeätä kaavaa. Nitrossa ne taas toimi hieman paremmin ja polkimet olivat hieman jäykemmät, mutta parhaat polkimet ikinä mitä olen kokeillut, ovat tässä G25:ssa. Kaasupoljin on todella löysä, mutta deadzonea ei ole, ja se on erittäin tarkka. Kytkinpoljin on taas hieman jäykempi, ja tarkka sekin. Jarru on kaikista jäykin ja sitä saa painaa hieman isommalla voimalla että se menee alas, tunnokas tämäkin. Polkimet ovat todella hyvät ratissa, ja poljinmoduulissa on vieläpä matto-moodi alhaalla eli sieltä saa piikit esille jotka tarrautuvat mattoon, ja kun innostuu pelaamaan, saattaa matto lähteä liukumaan alta kun painaa kytkintä ja jarrua yhtä aikaa pohjaan :) Itsellä ei ole mattoa vaan polkimet pysyvät tiukasti lattiassa kiinni, mutta kun kytkimen ja jarrun painaa yhtä aikaa pohjaan, lähtee rullatuoli pyörimään taaksepäin :) Jos taas ei ole rullia, veikkaan että penkki kaatuu siinä kohtaa jos se on perus-keittiötuoli. Itse tykkään ajaa eniten paljailla jaloilla, kun jotkut käyttävät kenkiä. Sukkia en suosittele pitämään jalassa ellei harrasta heel-n-toe:a jolloin liukkaus on pakollista, sillä kun yrittää ajaa täyskaasulla, jalka tuppaa luistamaan pois sukkien liukkauden takia. Sama pätee siihen että jalka luiskahtaa pois, kun yrittää sukkien kanssa jarrua painaa, tai jälleen kerran, jarru-kytkin-yhdistelmää. Polkimet ovat raskaimmat tässä kokoonpanossa, jonka takia myös laatikkokin on hivenen painava.
Kiinnitys taasen, jotkut nurisivat ettei ratti meinaa pysyä pöydässä, mutta kyllä itse ainakin olen niin tiukkaan tämän kiinni saanut että ei varmana liu'u pois tiukassa väännössä. Ensialkuun ihmettelin hieman miten tuo systeemi toimii, mutta kun senkin tajuaa niin on se vaan helppo. Painaa vain tuon tatin pohjaan ja hieman vääntää vasemmalle ja sen saa ponnahtamaan ylös jolloin sillä voi kiristää/löysätä rattia, ja alas saa päinvastaisessa järjestyksessä. Shifterissä on sama systeemi käytössä. Mikäli jollakulla on rallipenkki, saa kaikki ratin osat siihen ruuvattua kiinni. Lisäksi ratissa on hieno jakajasysteemi pohjassa joka pitää piuhat ainakin siellä suhteellisen hyvässä järjestyksessä.
Ratissa on 2 vuoden takuu, ja itse ostin oman yksilöni 222,90€ hintaan Verkkokauppa.comista. Mukana tulevat ajurit ovat vanhat, ja kannattaa ladata Logitechin sivuilta uusimmat ajurit eli kirjoitushetkellä 5.02:et. Nämä parantavat myös hieman forceja sekä parit pikkuviat joissain peleissä.
Kuvia tulee lisää silloin tällöin, ja toivoisin että kommentoisitte ko. artikkeliani. Vastailen myös mahdollisiin kysymyksiin mahdollisen osaamiseni mukaan :)
PS. artikkeli alunperin Verkkolinja.orgissa ja sinne tulee luultavasti nopeammin päivitykset jos niitä tarvitsee.




