osama 25 Maalis 2008 00:47
Voi kuinka muistankin kummatkin vaiheet...
15.8.1995-2.6.2001 Vanha, satavuotias koulu, alle 30 oppilasta, jossa ei vielä kolmena ensimmäisenä luokkana ollut sisävessoja. Punamullan värinen navetta jossa huusit, tytöillä ja pojilla kolme reikää osastoilla, ei käsien pesua.
Suurikivikko, laaja piha, paksuja puita, varasto, sauna tiet rajoina, tai pikemminkin ojat. Siellä me pelattiin, piilosta, mustaa miestä, pummaria, Kellä on päällä minkäväristä (jokun sanoi pierun väristä, Repesin silloin). aahhh!!! Hippaa, kilpa juoksua, hyppynarua, lumilinnojen tekoa... ja likkojen tekeleitten särkemistä ja pientä kiusaa. Kaikkea mitä nykyajan lapset eivät tee.
Alusta loppuun saakka kellot soivat tiulla, ja kaikki kokoontui jonoon, ryhtiä oli, tervehtiä piti, pestä kädet, lausua ruokarukous, kiittää keittäjää, Ja perunat oli koulun naapuripellosta. Eivät oksettavia kumiperunoita. ruoka oli muutenkin hyvää.
Syksyllä 1998. tillanne vähän muuttui. Enään ei tarvinut väristä pakkasilla, saatiin sisävessat ja tietokone. Ensimmäinen peli oli pekka kana, joskin vähän myöhemmin se asennettiin. Nyt kaikki halusivat olla järjestäjinä, kun sai taulun pyyhinnän ja kellon soiton ohella pelata pc:llä.
Koulu lakkautettiin lopullisesti 15.8.2006.
15.8.2001-?.6.2004
60-luvun rakennus alle 90 oppilasta. Likaiset vessat, purkkapalleroita, tappeluja, solvaamisia, oksettavat kumiperunat tulevat tutuksi. Limonaadiautomaati hinta 7mk->1.30e->1.40e. Affärsvenska, Ja minähän en mitään äpärän svenskaa.
Se aika meni nopeasti. Oli tylsää. Paskan jauhamista välitunnit, Innostuin joskus syömään saatanasti hernekeiton jälkeen kerralla valkoista lepää, floora, kevytmaitoa. Ripulihan siitä tuli ja napalmimyräkkä. Sainpalovammoja sinne...
Tämäkin koulu lopettaa toimintansa syksyllä 2010 olen kuullut.
2004-2005 Lukio: Ihan perseestä. Koska kieltäydyin vanhempien tarjouksen hommata skootteri, koska ne oli ja on vieläkin vitun ruman näköisiä. Poljen aamulla 13km ja illalla takaisin, satoi tai paistoi, selkeä kipeänä, renkaatkin jossain vaiheessa hajosi, mutta tyhjilläpä sitä voimaa tarvitaan. Ja habaa treenatessani lukio meni päin vittua
2005- asiakastyytyväisyys ja palvelua Merkonomi linja(tai jokun sellainen!). Ryypännyt oon, paskaa jauhanut oon, Pimpsaa saanut oon, norttia polttanut oon, vammainen käsiksi käynyt on, Ojaan ajanut oon, katollekin ajanut oon, Opiskellut oon,,,
OPISKELUT!!!... OoN, enpäs,oonpa, enpäsoonpas
Jaajaa..... mitähän seuraavaksi tapahtuuu.......