Suomalainen koulujärjestelmä

Sitä vakavaa keskustelua. Kirjoitusoikeudet.

Re: Suomalainen koulujärjestelmä

Viesti Cloaca 21 Tammi 2008 18:37

Blueshit kirjoitti:Se että ihminen keksii jtn ei tarkoita että se olisi totta.
En ole niin väittänytkään. Juuri se, että raamattu on ihmisen keksimä tarkoittaa, että siinä kerrotut jutut eivät ole totta.

CloacaMaXima kirjoitti:Otetaanpa seuraava esimerkki. -06 finaalia seurasi paikanpäällä n. 5000 ihmistä. Paikalla oli mm. Jeesuksen hautaa vartioineet noin. 15-20 sotilasta. Sen lisäksi Rooman hallitsija, hänen palvelijansa, vartijansa, ja muu palvelusväki. Sen lisäksi ihmisjoukkoa kerääntyi ympärille todella paljon. Jeesuksen pilkkaajat, opetuslapset sekä omaiset. Pelkästään keisarin vartijoita oli monta sataa. 5000 henkeä ylittyy helposti.
Mutta kyse olikin siitä, että jos häntä ei ole koskaan ollut olemassakaan.

Blueshit kirjoitti:Sepä se, ei voi mennä sanomaan mikä on totta ja mikä ei.
Niin, joten lopetetaas offtopic tähän.
"Rasismi on kulttuurien eri syistä sekoittuessa syntyvä pelon ja vihan noidankehä, johon ei ole vielä keksitty muuta lääkettä kuin että tajuaa olevansa itse aivan samanlainen paskiainen kuin ne joita osoittaa sormella." - A.W. Yrjänä.
Käyttäjän avatar
Cloaca
 
Viestit: 1165

Re: Suomalainen koulujärjestelmä

Viesti Blueshit 21 Tammi 2008 20:15

Eli väität tosissasi että yli 5000 ihmistä näki näkyjä, ehkäpä yleisölle vain syötettiin sieniä ja Jeesuksen kädet naulattiin valenauloilla? ok.

Jeesuksen olemassaolosta on löydetty vedenpitävät todisteet. Myöskin siitä että hänet ristiinnaulittiin.
Käyttäjän avatar
Blueshit
somali
 
Viestit: 1869

Re: Suomalainen koulujärjestelmä

Viesti Jupi 21 Tammi 2008 20:19

Ja nyt takaisin aiheeseen. Jatkakaa tätä muualla
Mä joskus tulen taas, ja ryömin sun puutarhaas : )
Käyttäjän avatar
Jupi
Dad of Eternity
 
Viestit: 3300

Re: Suomalainen koulujärjestelmä

Viesti Äijä 22 Tammi 2008 11:58

CloacaMaXima kirjoitti:Mistä sinä tiedät, että jeesuksen ristillä kävi enemmän porukkaa? Eihän koko hyypiötä ole välttämättä ollut edes olemassa.

Jeesus on historiallinen henkilö eli hän on ollut olemassa. Voit tietenkin yrittää kieltää tämän faktan, mutta teet vain itsestäsi idiootin.
Tässä voisi olla sinun mainoksesi.

Mainostilaa myynnissä.
Käyttäjän avatar
Äijä
 
Viestit: 894

Re: Suomalainen koulujärjestelmä

Viesti Cloaca 22 Tammi 2008 12:13

Äijä kirjoitti:Jeesus on historiallinen henkilö eli hän on ollut olemassa. Voit tietenkin yrittää kieltää tämän faktan, mutta teet vain itsestäsi idiootin.
Älä sinä tee itsestäsi idioottia, vaan vastaa vuorostasi aiheeseen. Offtopicin piti loppua.
"Rasismi on kulttuurien eri syistä sekoittuessa syntyvä pelon ja vihan noidankehä, johon ei ole vielä keksitty muuta lääkettä kuin että tajuaa olevansa itse aivan samanlainen paskiainen kuin ne joita osoittaa sormella." - A.W. Yrjänä.
Käyttäjän avatar
Cloaca
 
Viestit: 1165

Re: Suomalainen koulujärjestelmä

Viesti Magic Eye 26 Helmi 2008 19:56

Saiko näitä Sumppilan aiheita nostaa? Luulisin ainakin niin, sillä täällä ei ole niin paljon aiheita, mutta jos ei saa niin pyydän anteeksi.

Omasta mielestäni nykyään äidinkielessä saisi tulla väittelyä ja esiintymistä, koska näistä kummastakin on hyötyä tulevaisuudessa. Pois kaikki sanaluokat ja muut sellaiset, eihän siitä ole mitään hyötyä, jos vaikka tietäisikin, että "juosta" on verbi ja "että" on partikkeli.

Matematiikka taas on niin ihmeellistä, ettei siinä ole enään mitään järkeä. Kaikki laskut ovat tyyliin "x plus b jaettuna banaani on kirsikkahyytelön neliöjuuri potenssiin peruna" ja niillä ei ole mitään tarkoitusta. Matikka pitäisi typistää plus-, miinus-, jako-, kerto- ja prosenttilaskuihin.

Terveystiedon ja biologian voisi yhdistää, ettei käytäisi samoja asioita läpi kahteen kertaan.

Siinä ne, mitä minä uudistaisin.
Käyttäjän avatar
Magic Eye
 
Viestit: 476

Re: Suomalainen koulujärjestelmä

Viesti Jupi 26 Helmi 2008 20:09

Magic Eye kirjoitti:
Matematiikka taas on niin ihmeellistä, ettei siinä ole enään mitään järkeä. Kaikki laskut ovat tyyliin "x plus b jaettuna banaani on kirsikkahyytelön neliöjuuri potenssiin peruna" ja niillä ei ole mitään tarkoitusta. Matikka pitäisi typistää plus-, miinus-, jako-, kerto- ja prosenttilaskuihin.



Tämä riittäisi ehkä alakoulun käyneelle, mutta tosiasia on se, että matematiikkaa tulet tarvitsemaan päivittäisessä elämässäsi uskomattoman paljon. Entäpä pitkälle kouluttautuneet insinöörit tai muut syvempää matematiikkaa tarvitsevat, luuletko että heille opetetaan näitä asioita turhaan. Kun kouluaineita oikein vihaa, totta kai se tuntuu siltä että tämä on turha. Miksi biologiaa opiskellaan? Miksi minun pitäisi tietää ihmisen suolitoiminnasta, jos minusta ei lääkäriä tule? Tai miksi opiskelen englantia, kun aion pysytellä koko elämäni visusti eristyksissä ulkomaalaisista.
Mä joskus tulen taas, ja ryömin sun puutarhaas : )
Käyttäjän avatar
Jupi
Dad of Eternity
 
Viestit: 3300

Re: Suomalainen koulujärjestelmä

Viesti Mahlainen jarruton 02 Maalis 2008 01:03

Jupi kirjoitti:
Tämä riittäisi ehkä alakoulun käyneelle, mutta tosiasia on se, että matematiikkaa tulet tarvitsemaan päivittäisessä elämässäsi uskomattoman paljon. Entäpä pitkälle kouluttautuneet insinöörit tai muut syvempää matematiikkaa tarvitsevat, luuletko että heille opetetaan näitä asioita turhaan.


Kouluissa ei yksinkertaisesti voida harjoittaa esittämäsi kärjistyksen mukaista erikoistumista. Matematiikan tuntimäärät aineen hyötysuhteeseen nähden edustavat resurssien täydellistä hukkakäyttöä, jota ei voida perustella insinöörien korkean matematiikan tarpeella. Juuri tämän vuoksi myös koulumaailmassa pitäisi tarjota myös lukuaineiden suhteen liberalistista vapautta, joka tarjoaisi oppilaille mahdollisuuden vaikuttaa opetussuunnitelmaansa omien mieltymysten mukaan. Tällöin potentiaaliset insinöörikandidaatit voisivat hinkata neliöjuuria rauhassa - niiden muiden kärsimättä matematiikan tunneilla esitettävistä päättömyyksistä, jotka painuvat aina kurssin jälkeen mielen ikuiseen bittiavaruuteen aina hautaan saakka.

Se matematiikka, mitä oikeasti päivittäisessä elämässä tarvitsee, on syytä opiskella huolella. Siinä kaikki.

Jupi kirjoitti:
Tai miksi opiskelen englantia, kun aion pysytellä koko elämäni visusti eristyksissä ulkomaalaisista.


Suomalaisen junttimaisuuden ääliöimäinen huipentuma. "Maailman hyödyllisin kieli" on maailmassamme täysin välttämätön osattava, mikäli sattuu asumaan lähelläkään sivistystä kautta sivilisaatiota. Suomen kansainvälistymisen myötä englannin opiskelun arvo on noussut arvoon arvaamattomaan sitten niistä päivistä, kun maamme poliitikot sokelsivat tankeroita ja tonkeroita. Minä pystyn kaukana ulkomaalaisista! Ai, todellako? Vetäytymällä lapinmaan loputtomiin havumetsiin hirsipirttiin, jonka keittiön pöydän alta sinä varovaisesti kurkit - korvat, tottakai! - suljettuina. Englannin ja matematiikan opiskelun välillä on vinha ero. Siitä on turha edes kiistellä.

Aikaisemmin väläyttämäni liberalistinen lukuainevapaus saattaisi luoda välirauhan myös ikuisen pakkoruotsi-dilemman suhteen. Tutkitusti ruotsin kielen opiskelu syö suuren määrän voimavaroja - ja oppimistulokset ovat pääasiallisesti olemattomia. Ruotsin kielen rajoitettu vapaaehtoistaminen toisi rauhan myös pakkoruotsin orjuuden ikeessä raataville koululaisille, kuin myös vaikkapa Pietarsaaren Ruotsi-vähemmistön edustajillekin.

MJ
Mahlainen jarruton
 
Viestit: 379

Palaa alueelle Sumppikuppila