Foorumimme nettipersoonat

Sitä vakavaa keskustelua. Kirjoitusoikeudet.

Foorumimme nettipersoonat

Viesti Mahlainen jarruton 28 Joulu 2007 19:42

Foorumeilla - tai yleensä netissä - ihmisistä muodostuu monenlaisia mielikuvia. Myös meillä Jonnewebissä on useita vahvoja persoonia, joista useimmille on jäänyt jonkinlainen, usein varsin erilainen kuva. Tämä ketju on näiden mielikuvien ja -ajatusten purkamista varten. Mikäli joku loukkaantuu itsestään kirjoitusta tekstistä tässä ketjussa, hän ottakoon minuun; tarkoituksen pitäisi kuitenkin olla hyvä ja vilpitön. Aloitan nyt kuitenkin itse pelin lataamalla pöytään muutamia sekalaisia sekä epäteräviä huomioitani Jonnewebin palstatovereistani.

wiipe_: Ei liene turha väittää vastaan, kun sanotaan että wiipe_ on yksi foorumimme ehdottomasti parhaita moderaattoreita ja kirjoittajia. Kyseinen henkilö on ollut ikikriittinen tekemisiäni kohtaan, ja suhtautunut skeptisesti kansaa villinneeseen Mahlaiseen. Kirjoittajana wiipe_ on terävä; hyvä perustelija, kärkäs ja kriittinen. Toisaalta wiipe_ on osoittautunut etäiseksi, nimenomaan skeptiseksi ja paikoitellen jopa ylikriittiseksi. Kaikkia wiipe_:n tekemisiä ohjaa halu olla etäällä, yläpuolella. Tuhkaperhonen ei tyrkytä mielipiteitään, huomauttaa vain ohimennen, vaatimattomasti mutta terävästi. Kaikesta huolimatta arvostan wiipe_:ä. Kyseinen kirjoittaja lienee ainoita, joka sanoo minunkin tekemisistäni rehellisen - usein valitettavan oikean - mielipiteen.

Äijä: Synonyymi provokaattorille. Äijän ainoa syy käydä foorumilla on (tai oli) yksinkertaisesti provoisointi, hänen alempiarvoisinaan pitämineen käyttäjien täydellinen nolaaminen vastustamattoman kansaa kiihottaneiden kuittien edessä. Kirjoittajana ja väittelijänä Äijä on yksinkertaisesti briljantti; teksti on sujuvaa, erityisesti nokkelaa. Koska Äijä tietää ja tunteehyvin jonnewebläiset, hän väittelee jokaista vastustajaansa vastaan eri tavalla (Äijän foorumilla käyminen oli lähinnä väittelyä). Toisin kuin esimerkiksi Blueshitia vastaan, Äijä pysyi minun kanssani pääasiassa asialinjalla. Tällöin kansaa pistämättömällä herjailullaan ihastuttanut käyttäjä on parhaimmillaan. Äijä on kirjoittaja vailla vertaa, vaikka ajoittaiset henkilökohtaisuuksiin menevät herjailut syövät hänen arvostustaan minun silmissäni. Moderaattorina Äijä oli muuten yksi parhaista. Ehkä se kertoo, että Äijä halusi muutakin kuin väitellä.

Jii: Foorumin ylläpitäjäksi kanssani noussut tietokone"nero". Jiiltä löytyvät paketista kaikki hyvän kirjoittajan ainekset; roppanen ihmisymmärrystä, reilusti hyväntahtoisuutta, ehkä jopa kiltteyttä, kupillinen tietokoneeosaamista sekä myös itseironiaa. Olen saanut Jiistä hyvän vaikutelman; hän harvoin sanoo suoraa mielipidettään kenestäkään, taipuu helposti ja pyrkii ratkaisemaan tilanteet diplomaattisesti. Jii tasoittaa ylläpidossa minua, nopeita ratkaisua tekevää tietokoneporopeukaloa. Virtuaalisesti erittäin mukavan tuntuinen, luultavasti myös oikeasti. Tasainen, ehkä kuitenkin hitusen huomionkipeä.

Anzee: Palstamme kärkimoderaattori. Osaa foorumin säännöt paremmin kuin oman nimensä, ja soveltaa niitä jatkuvasti käytännön moderaattoritehtävissä. Henkilönä olen saanut Anzeesta tarkan, järjestelmällisen, matemaattisen ja älykkään ihmisen vaikutelman. Anzee nauttii myös vallasta, moderoinnin tuomasta tunteesta. Anzee haluaa tehdä hyvää. Kirjoittajana kyseinen henkilö on mukavan jämpti, tarkka ja asiallinen. Kielelliseen maalailuun Anzee yltyy vain harvoin; tärkeintä on, että viesti menee perille. Selväjärkinen. Ylpeys yksi varma luonteenpiirre. Itsevarma. Ennustan hyvää tulevaisuutta.

Suomalainen: Sain aluksi Suomalaisesta kaksiulotteisen, kapean näkemyksen perinteisenä isänmaata puolustavana suomijunttina. Tämä näkemys on viimein alkanut heiketä. Viime aikoina kyseisen henkilön kirjoituksiin on alkanut tulla uusia vivahteita, ja äkkipikaiset, typerät lausahdukset ovat alkaneet hiljalleen vähetä. Suomalaisesta on noussut esiin järkevän väittelijän kuva, jonka arvot ovat perinteiset; koti, uskonto ja isänmaa. Eräällä tapaa Suomalaista voisi kutsua mallikansalaiseksi, vaikka olen joskus havaitsevinani hänessä myös rasistin piirteitä. Kuitenkin ilman Suomalaista foorumimme keskustelut olisivat monta astetta köyhemmät ja värittömämmät. Tälläisiä käyttäjiä hyvä keskustelupalsta kaipaa!

MJ
<BeeStone> oot sie mahlainen kyllä tyhmä jätkä
<BeeStone> sulla on kaikkee, mutta jätät silti koko foorumin
Käyttäjän avatar
Mahlainen jarruton
 
Viestit: 377

Re: Foorumimme nettipersoonat

Viesti wiipe_ 29 Joulu 2007 01:03

Katsojaluvut ovat huikeat, mutta vastausten määrä ei jostain syystä ota tuulta alleen. Uhraudun siis ensimmäiseksi rohkeaksi, ja osoitan, että muutkin kuin Mahlainen, voivat kertoa mielikuviaan toisista :)

Mahlainen jarruton: Poliittinen diktaattorimme. Verbaalinen karisma ja silmä vallitseville epäkohdille vievät häntä vauhdikkaasti yhä korkeammalle: nyt kun hänellä on käytännön valta, täytyy hänen enää keskittyä säilyttämään se. MJ:llä on ideoita ja valtava potentiaali viedä ne myös läpi. Onneksi kuitenkin tilaa kritiikille on myös löytynyt, vaikka yksinvalta monissa asioissa on silti täysin ehdottomasti pysynyt MJ:llä. Hän pitää vallasta, ja haluaa sen olevan ehdotonta sekä tahratonta. Palopuheet sisältävät aina enemmän tai vähemmän todellista asiaa, mutta ne vakuuttavat foorumilaiset, ja se on tietenkin tärkeintä. MJ:n hahmo on nopeasti, tauostaan huolimatta, muodostunut foorumille tärkeäksi. tseitsein kanssa hän tuskin ikinä kilpailee, mutta käyttäjäläheisempi hän on, ja tätä kautta kerää tuoreimmat irtopisteet käyttäjiltä. Foorumi olisi huomattavasti tylsempi paikka minun kannaltani ilman häntä, enkä todennäköisesti olisi ikinä päätynyt moderaattoriksi ilman MJ:n tuomaa mielenkiintoista, rikasta ja vilkasta politiikkaelämää. (Syyttäkäämme kaikki siis häntä! (Kaikesta!)) Foorumia koskevien asioiden ulkopuolella en ole Mahlaisen tekstejä lukenut, joten tästä persoonasta minulla ei ole minkäänlaista kuvaa. Ilmeisesti kuitenkaan henkilökohtaisempi persoona ei ole yhtä ylväs ja vallanhimoinen kuin nimimerkillä tuntemamme hahmo. MJ on kuitenkin ikuisesti mysteeri; kenties ajanvieton oikku, taivaan lähettämä tapaus, sattuma, tai lyhyesti ja yksinkertaisesti valtapyrkyri. Todellinen henkilöllisyys ei paljastune meille ikinä. :)

Lassi: Foorumille vasta tultuani, asiantuntijavaltaa tietokonepuolella tuntui pitävän Lassi. Häntä ei muutaman kuukauden jälkeen enää näkynyt, mutta hän ehti vakuuttaa minut. Hyvällä persoonalla, suurella asiantuntemuksella ja ilmeisellä kokemuksella. Teksti oli luonnollisesti hyvin asiallista ja asiaankuuluvaa. Tiedä sitten, kenties foorumi vain lopulta sakkasi niin pahoin, ettei Lassi enää kokenut täällä olevan tarvetta tai mielekkyyttä hänelle.

d-hunter: Lukuisat logit eivät tee moderaattorista hyvää. Se, että tietää mitä tekee ja tekee asiansa harkiten, tekee hyvän moderaattorin. d-h on kotonaan hardwaren parissa, ja kuten Lassia, myös häntä foorumin pitäisi kiittää, eikä hänen foorumia. Valtataistelu foorumilla kuitenkin velloo kovana, ja sen tuloksena myös d-h, joka oli omiaan tietokonepuolen asukkina, jo tietämyksensä puolesta, tiputettiin modeporukasta pois, ja samalla menetettiin kokonaan. Hänen viestinsä olivat täyttä asiallista rautaa. Mukava, ystävällinen ja pidettävä persoona. Kaikinpuolin arvostettava. Tietokonepuolen asukkien kannalta hänen lähtönsä oli suuri menetys. Mutta näin rattaat pyörivät, eikä meidän auta kuin sopeutua. Häneen saattoi luottaa.

Ja tähänpä tämä uhkaa jäädäkin. praKKAsta en uskalla vielä sanoa mitään, moderuus nosti hänet tietenkin suurempaan syyniin, joten odotellaan :) Valtapeliä harjoittaviin moderaattorikollegoistani en välitä ainakaan tällä haavaa sanoa mitään. Persoonina hekin ovat minulle melko vieraita. Riitelyt ja valtataistelut eivät vielä kerro ihmisestä erityisen hyvää kuvaa.
Uutta! <3

G-DoG'X kirjoitti:Gigantti ei liity tähän mitenkään poju?! kuka vitun idiootti OSTAA koneensa?
Käyttäjän avatar
wiipe_
 
Viestit: 1094

Re: Foorumimme nettipersoonat

Viesti Mahlainen jarruton 29 Joulu 2007 15:53

Koska aiheeseeni ei ole tullut vastauksia kovinkaan tiuhaan tahtiin messevistä lukukerroista huolimatta, jatkan itse vielä kirjoittamalla muutaman syväanalyysin itselleni tutuista foorumikasvoista. Joka tapauksessa; nyt muutkin rustaamaan tähän aiheeseen!

Zacha: Zachan lähtö oli suuri menetys foorumille. Menetimme omalaatuisen kirjoittajan - niin mielipiteitään, tekstiään kuin persoonaansa myöten. Zacha oli foorumimme väriläiskä. Hänellä oli vahva tahto ja vielä vahvemmat mielipiteet, ja kun ne poikkesivat radikaaliudellaan varsin rajusti "yleisestä kannasta" konfli oli usein valmiiksi pedattu. Minä pidin Zachasta foorumikirjoittajana, ja niin pidän hänestä yhä. Yhteydenpito jatkuu pikaviestimin.

Blueshit: Avoin, tuttavallinen ja impulsiivinen. Siinä kolme Blueshitin nettioleskelua hyvin kuvaavaa adjektiivia. Blueshit on huumorintajuinen, sitkeä - tuttavallisuudellaan paikoitelleen, ainakin joidenkin mielestä, rasittava. Blueshitiä ei voi kutsua ainakaan internetissä kovinkaan luotettavaksi. Hän tekee mitä sattuu, keksii - on ylipäätään erittäin impulsiivinen hahmo. Positiivnen energia huokuu tänne asti. Blueshit on yksi kanavamme ja foorumimme kulmakiviä.

MJ
<BeeStone> oot sie mahlainen kyllä tyhmä jätkä
<BeeStone> sulla on kaikkee, mutta jätät silti koko foorumin
Käyttäjän avatar
Mahlainen jarruton
 
Viestit: 377

Re: Foorumimme nettipersoonat

Viesti Suomalainen 29 Joulu 2007 16:05

No pitäähän minunkin nyt tänne muutamasta henkilöstä jotain laittaa.

Zacha Kuten varmaan kaikki jo tiedättekin minä ja Zacha väittelimme melko paljon. Vaikka en erityisemmin tyypistä pitänytkään, oli hän varmaan paras väittelykaverini täällä. Zacha on kovan luokan kommunisti, joka sanoo asiansa suoraan, mutta hänen on hankala tunnustaa tappiotaan. Suoraan sanottuna Zachan lähtö on osittain hyvä osittain huono juttu.

Mahlainen jarruton Siinä on todiste taitavasta puhujasta joka voi vielä päästä pitkälle, jos politiikkaan ryhtyy. Rauhallinen, mukava, hiljaisen oloinen,jokseenkin kummallinen käyttäjä. Hän on uudistanut tätä foorumia hienosti vaikka alkuun se tuntuikin että "miksi hän tuollaista menee tekemään, vanha oli parempi" mutta pitemmän päälle ajateltuna hän teki hyvän ratkaisun. Suoraan sanottuna tälläisiä puhujia tarvittaisiin lisää!

SeeDup Todella pätevä käyttäjä, isänmaallinen ihminen jollaisen jokaisen pitäisi olla. Hänen kanssaan on mukava käydä keskusteluja tämän päivän aihesta ja uutisista. Osaa perustella kantansa hyvin. Avulias ja hyvä neuvomaan. Suoraan sanottuna, yksi foorumin parhaista moderaattoreista.
<SeeDub> Ehkä suurin oikeusmurha jo kahdesti ollut se, että Suomalainen voittaa parhaan väittelijän palkinnon
Kateus se on joka puhuu ;)

PARAS VÄITTELIÄ 2007!
PARAS VÄITTELIÄ 2008!
Käyttäjän avatar
Suomalainen
 
Viestit: 2460

Re: Foorumimme nettipersoonat

Viesti Cloaca 30 Joulu 2007 14:22

Mahlainen jarruton Ensimmäinen vaikutelma mahliksesta oli: "Onpas asiallinen keskustelija. Ja varmasti yli 18 vuotta. Nyt on tainnut kyllä eksyä väärälle foorumille." Oli siis pieni shokki kun sain tietää hänen olevan minun ikäiseni, hänellä olevan samanlainen musiikkimaku kuin minulla ja samantapainen ajatusmaailma. Aloin pitää häntä silmällä. Eikä aikaakaan kun hän oli jo moderaattori. Ei ollut yllätys. Eikä ollut sekään, kun hänet valittiin foorumin yhdeksi ylläpitäjäksi. Tosin silloin kyllä huoletti, muuttuisiko Mahlaisen persoona täysin toiseksi. Että hänellä menisi niin sanotusti kusi päähän ylläpitäjän roolin takia. Noh, ei mennyt. Saman Mahlaisen näen vieläkin kirjoittavan noita käsittämättömän asiallisia artikkeleja ja viestejä.
Foorumi ei ole ennallaan Mahlaisen astuttua valtaan, ja jos se olisi, tuskin minäkään täällä enää kävisin.

Suomalainen Suomalaisesta en saanut niinkään hyvää ensivaikutelmaa. Bongasin hänet haukkumassa maahanmuuttajia. Osallistuin väittelyyn ja sain ensimmäisen kommentin profiiliini Suomalaisen kirjoittamana: "Pilkunnussija". Tämän jälkeen olinkin sotajalalla Suomalaisen kanssa. Olin saanut hänestä selvän kuvan: hänelle tärkeitä asioita, kuten Mahlainen jo aiemmin sanoi, on koti, uskonto ja isänmaa. Ja juuri ne, lukuunottamatta kotia, eivät ole minulle kovinkaan tärkeitä. Tästä syystä olimme aina sukset ristissä.
Ja olemmehan yhä, mutta en ole enää niin sokea Suomalaisen suhteen. Hän on oikea kovanaama, mutta osaa pyytää tarpeentullen myös anteeksi. Väittelyissä hänen "heikkoutensa" on välillä esiintyvät äkkipikaiset ja ehkä hieman ajattelemattomat kommentit, ja turha haukkuminen. Nämä kun hän vielä saisi pois, olisi hän foorumin yksi parhaista väittelijöistä. Vaikka onhan hän nytkin, ainakin teidän, jotka häntä äänestitte, mielestä.
"Rasismi on kulttuurien eri syistä sekoittuessa syntyvä pelon ja vihan noidankehä, johon ei ole vielä keksitty muuta lääkettä kuin että tajuaa olevansa itse aivan samanlainen paskiainen kuin ne joita osoittaa sormella." - A.W. Yrjänä.
Käyttäjän avatar
Cloaca
 
Viestit: 1165

Palaa alueelle Sumppikuppila