Sumppikuppila äänestää!

Sitä vakavaa keskustelua. Kirjoitusoikeudet.

Sumppikuppila äänestää!

Viesti wiipe_ 07 Joulu 2007 02:49

Mitään siunausta tälle ajatukselle en ole saanut, en ole kyllä kenellekään esittänytkään, mutta periaatteessa en näe mitään syytä miksei tätä voisi toteuttaa. Ideana on äänestää paras sumppikuppilan sohvanlämmittäjä. Tarkoitus olisi tietenkin tehdä homma perustuiden kera ja keskustelellen. Mitä erinomaisin tilaisuus antaa palautetta ja kehuja kanssakahvittelijoille. Mikäli homma menee yksinkertaisesti siihen että sama spämmimeno jatkuu kuin normiäänestyksessä niin heitän tämän tunkiolle katoamaan.

Sen, että olemme eliittejä, voimme esittää normiäänestyksessäkin, joten tämän suurempaa äänestystä tänne ei ole mitään järkeä pystyttää. Enkä itse koe että tällä ensinnäkään olisi suoraa yhteyttä asiallisimpaan keskustelijaan, tahi että koko foorumin pitäisi päästä äänestämään kahvittelijoista. Leikitään hetki aatelistoa ja katsotaan toisiamme mittailevin katsein. Tehdäänkö vielä näin, että jokainen saa 1½ ääntä, eli varsinaisen äänen lisäksi voi halutessaan antaa ylimääräisen puolikkaana laskettavan kannustusäänen jollekulle lupaavalle kahvittelijalle.
- - -

Aloittaakseni itse, oma ääneni annan Nuadhulle. Hyvin ollut näissä vähäisissä keskusteluissamme mukana hyvillä, asiallisilla ja mukavilla kommenteillaan. Muutama Nuadhu lisää, pari aihenikkaria ja volah, sumppikuppilamme eläisi loiston aikaa ja keskustelu jatkuisi tasaisena ja tasokkaana päivin sekä öin. Ehkä yksi loistavimmista esimerkeistä Nuadhusta vauhdissa on kokonaisuudessaan tämä topik: viewtopic42623.html

Jätän oman ½-ääneni vielä toistaiseksi antamatta, katsotaan nyt ensin herääkö teillä muilla mitään kiinnostusta tätä kohtaan. Matsolle kuitenkin annan kehut vielä hyvistä postauksista. Äänensävy ja varsinainen asia tuntuvat minusta välillä heittelehtivän, tai jotain tuntuu jäävän puuttumaan. Jokatapauksessa pääosin hyvää rautaisen asiallista asiaa. Mutta palataan perusteluihinkin jos tulee vastakaikua mielenkiinnosta.

---
Ja kukaan ei sitten rupea pelkäämään uusia postauksia ja keskustelua.
Uutta! <3

G-DoG'X kirjoitti:Gigantti ei liity tähän mitenkään poju?! kuka vitun idiootti OSTAA koneensa?
Käyttäjän avatar
wiipe_
 
Viestit: 1091

Re: Sumppikuppila äänestää!

Viesti Jupi 07 Joulu 2007 14:00

Itse annan ääneni Veli Joosefille. Pintapuolisesti hänestä voisi luulla pientä trollailun vikaa, mutta mitä enemmän hänen viestejään lukee, sitä paremman kuvan hänestä saa. Hän on oman tiensä kulkija, positiivisella tavalla. Hän ei pelkää joutuvansa naurunalaiseksi, joten uskaltaa postata rennommin kuin moni muu täällä. Osaa myös väitellä, mutta ei sorru ylilyönteihin, ja osaa myös myöntää tappionsa. Negatiivista jos nyt jotain kaivaisin, niin välillä menee offin puolelle, joskaan ei pahasti.


Puolikkaalle äänelleni olisi monta ottajaa, mutta annan sen SeeDubille. Tunnen hänet Jonnewebin lisäksi parista muustakin paikasta, ja jokaisessa niistä hän on arvostettu ja pidetty persoona. On mielestäni myös foorumin taitavin väittelijä.

Lähellä ääniä olivat myös Jii,Anzee, MeZmer,Fixed ja jo luotamme poistunut Autopelien ystävä
Paras irkkaaja | Mukavin käyttäjä | Paras moderaattori | Eniten logeja | Olen viettämässä sapattia
Käyttäjän avatar
Jupi
 
Viestit: 3152

Re: Sumppikuppila äänestää!

Viesti Zacha 09 Joulu 2007 16:46

Veli Joosef on kyllä helvetin hyvä tyyppi, jolla riittää asiallisia mielipiteitä ihan kaikkeen. Realisti, sitä arvostan.
"
no sehän on ainoo mitä ne osaa
murhata ja raiskata
odottaneet tilaisuutta koko elämänsä
odottaneet tilaisuutta koko elämänsä
huomenna oon haudassa
saan ristin, muistosanoja
kuolin isänmaan puolesta
nyt kiväärit ojossa mun haudalla kumarretaan"
kaaos - Kuka kuolee Kenen puolesta
Käyttäjän avatar
Zacha
 
Viestit: 2722

Re: Sumppikuppila äänestää!

Viesti Nuadhu 10 Joulu 2007 14:44

Hankalaa, niin monta ketä äänestää, kun kaikki ovat ns. "eliittiä" : )
Mutta silti Veli Joosef, sekä Zacha ovat olleet vahvasti mukana, sekä myöskin wiipe_ aiheineen.

Ääneni menee silti Veli Joosefille, ja puolikkaani wiipe_:lle loistavista aiheista.

E: Zacha jo mainitsikin miksi äänestää Veli Joosefia, mutta wiipe_ on tuottanut jo pari varsin hyvää aihetta (Joista toinen niin hyvä juuttui johonkin. Lienekö jäänyt YK:n vastaavan alle) muuten niin keskusteluköyhälle alueellemme, ja osittain samoista syistä kuin Veli Joosef, on wiipellä aina jotain asiallista kommentoitavaa.
Siinä sulle kaipaamas perustelus : P
Viimeksi muokannut Nuadhu päivämäärä 11 Joulu 2007 19:00, muokattu yhteensä 1 kerran
Painukaa Kehä III:sen porvaripirut hittoon Lapista viemästä ihmisten vaivalla hankkimaa elantoa
Käyttäjän avatar
Nuadhu
 
Viestit: 509

Re: Sumppikuppila äänestää!

Viesti Jupi 10 Joulu 2007 20:05

Saisimmeko nyt kumminkin niitä perusteluja, muutenhan tämäkin uhkaa mennä samanlaiseksi kuin alkuperäinen äänestys
Paras irkkaaja | Mukavin käyttäjä | Paras moderaattori | Eniten logeja | Olen viettämässä sapattia
Käyttäjän avatar
Jupi
 
Viestit: 3152

Palaa alueelle Sumppikuppila



Samankaltaisia viestiketjuja