Leet kirjoitti:-- Ja kai saa nyt ottaa kuvia jos tykkää, --
Tuollainen ajattelu on yksi yhteiskuntamme ongelmista. Kaikki eivät ole kuin sinä, kaikki eivät ole kuin enemmistö on. Tuskin edes olisi vaikeaa löytää elävää esimerkkiä ihmisestä jonka itsetunto on niin heikko (esimerkiksi kiusaamisen ja syrjinnän vuoksi) että hänelle todella on erittäin ikävä tilanne jos joku käy ottamaan kuvia eikä pyynnöstä suostu niitä tuhoamaan. Kaikki eivät ole niin vakaita ja vahvoja kuin muut. On myös lapsellista lällättää mielessään että "mähän saan ottaa kuvia!!1 mähän kuvaan jos tahon!!". Muita ihmisiä koskevissa asioissa vähin mitä voi tehdä, on yrittää ajatella asiaa sen toisen ihmisen kannalta eikä vain kiehnata omaa napaansa. Viksuimmat kysyvät pelkän spekuloinnin sijaan. Joka tapauksessa, tyhmintä on ajatella vain omaa napaansa.
Luottamus on samoin tänäpäivänäkin pelkkä sana, kaikki epäilevät kaikkia ja esimerkiksi minä en halua että minusta otetaan kuvia, koska en luota siihen että ne kuvat eivät päädy epämiellyttäviin yhteyksiin - ja tuskin olen ainoa näin ajatteleva.
Kunnioitus on erinomainen syy olla ottamatta luvatta kuvia. On kohteliasta kysyä haittaako ihmistä kuvassa esiintyminen, ja toimia henkilön toiveiden mukaisesti. Näin toimiessa on aivan yhdentekevää mitä laki sanoo, ja ennenkaikkea kaikille jää hyvä olo.
On niin järjetöntä miten kasvottomaksi ja sokeaksi yhteiskunta muuttuu. Luottamus, kunnioitus, kohteliaisuus etc. Ovatko nuo sanat pian merkityksettöminä kadoksissa? Niinkö munattomia nykyään ollaan, että jos kadulla näkee kauniin ihmisen ja haluaisi tästä ottaa kuvan muistoksi, niin ei kehdata mennä juttusille vaan räpsitään kaukaa mahdollisesti huonoja kuvia? Joku erikoisesti pukeutunut esimerkiksi saattaisi hyvin mielelläänkin tulla kuvatuksi ja ottaisi kehuja vastaan. Ne ihmiset, jotka kulkevat ulkona kameran kanssa höhöttäen, pilkkamielessä massasta erottuvia etsimässä ovat vain säälittäviä, lapsellisia ja idioottimaisia.