Tuohon uskonnon/mahd. korvaavan aineen opetukseen en oikein osaa enää sanoa muuta, sillä koen mielipiteeni olevan jo ilmaistu. Mikäli ainetta todella täytyy opettaa alaluokilla, olen samoilla linjoilla tuossa, että opetus "- mitä, miksi, milloin ja minkä vuoksi" -muotoon.
Totalitaristinen yhteiskunta ei varmastikaan ole kenenkään ensimmäisenä mielessä, kun unelmoidaan itsensä kannalta parhaasta mahdollisesta ihannevaltiosta. Sen avulla ihmiskunta kuitenkin saadaan ainakin aluksi pidettyä kasassa ja sen avulla tasapuolisuus on helpompi toteuttaa -> kaikilla yhtä ankeaa -> ei kateutta.
Mikäli oletetaan, että valtion hallitsijat todella etsisivät tietä koko kansan hyvään elämään, ei totalitarismia luonnollisestikaan päästetä kehittymään äärimmäisyyksiin eli tuohon mainitsemaasi julmaan suuntaan. En tosin ole varma toimisiko tämä käytännössä, mutta teoriassa ainakin.
Ja tuosta vapaudesta. Nostan nyt esimerkiksi lapsen kasvatuksen. Tässä vertauksessa lapsen voi melko suoraan rinnastaa ihmiseen, joka elää valtiossa.
Ajatellaan, että lapsi elää perheessä, jossa vanhemmat asettavat rajat ja pyrkivät ohjaamaan perillistään kohti hyvää ja vakaata elämää. Kotiinuloaika on viikonloppuisinkin klo 21, eikä tupakointia yms. paheita luonnollisestikaan sallita. Lapsen ystävät viettävät iltaisin aikaa keskenään ja ilman muuta hänkin haluaisi olla mukana hauskanpidossa. Lasta opetetaan nauttimaan opiskelusta ja hieman vanhempana häntä opastetaan ammatinvalintaan liittyvissä kysymyksissä. Vanhemmat luettelevat hänelle vaihtoehtoja, joiden uskovat olevan kiinnostavia myös hänen näkökulmastaan. Oletetaan, että pahimmassa teini-iässä lapsi ärtyy rajoittuneesta elämästään, mutta taipuu siitä huolimatta vanhempien tahtoon, sillä vaihtoehtoja ei anneta. Aikuisena vertauskuvan lapsi todennäköisesti osaa kuitenkin arvostaa sitä, että häntä yritettiin kaikin mahdollisin tavoin ohjata hyvälle tielle.
Meidän sukupolvellemme ajatus vähemmän vapaasta valtiosta on ilman muuta kammottava, sillä haluamme epätoivoisesti elää, kuten muut elävät. Tässä tapauksessa voimme siis ajatella itsemme vertauksen kohtaan, jossa lapsi on teini-iässä.
Kuvio ei toki välttämättä kulje näin ja sen saa vapaasti kyseenalaistaa, mutta asiat voisivat olla näin.
Mahlainen jarruton kirjoitti:ewelynea. kirjoitti:Ensin puhutaan ja jos ei auta, niin tapellaan. Tämä oli se, jota yritin tuoda esille. En siis tarkoittanut sitä, että kun riitainen sakki ilmaantuu näköpiiriin, käy armeija sen sieltä lahtaamassa.
Samaa mallia käytetään tällä hetkellä Venäjällä. Viattomia ja rauhallisia mielenosoittajia saatetaan rahdata syyttä vuosiksi virumaan vankiloihin, sillä valta ja voima on täysin valtion puolella. Armeijan käyttö on venynyt rajanaapurissamme järjettömiin sfääreihin, enkä haluaisi itse näkeväni tämän kaltaista toimintaa ikinä oman kotimaani alueella.
Ero on siinä, ettei mielenosoittajia yritetä Venäjällä hiljentää puhumalla, vaan saman tien siirrytään suunnitelmaan B, eli voiman käyttöön. Ihannevaltiossa luonnollisestikin tähän turvaudutaan vasta, kun se puhe ei kovan yrittämisenkään jälkeen toimi.
Noihin pariin laajimpaan vastaukseesi en ehdi nyt puuttua. Lupaan kuitenkin tarkastella niitä vielä palattuani töistä sunnuntaina. En siis ole hylännyt topicia ja myöntänyt tappiotani, vaikka en tällä viikolla pääsekään kirjoittamaan.


