Koskapa Elokuvissa on leffa-arvostelut pitää täälläkin olla levyarvostelu! Aloitan itse:

Rytmihäiriö - Saatana on herra (2005)

01. Tapoit, Muuta Et Muista
02. Hyökkäys Kuurojen Kotiin
03. Saatana On Herra
04. Ison G:n Armosta
05. Ei Mitenkään
06. Olet Surmannut Miehen!
07. Tissit Gambinassa
08. Jos Otan... Niin Tapan
09. (Nyt Loppuu) Purpatus
10. Yhdellä Iskulla
11. Viimeisten Päivien Juoksuhaudat
12. Kun Työmies Lyö
13. Ei Ruumis Pane Pahakseen
14. Surmatyön Jälkeen

Kävelen kohti postilaatikkoa kädet hikoillen. Postilaatikossa on jo neljä päivää odottamani paketti. Raotan luukun kantta ja suustani pääsee kiljaisu: - Vittu jee!
Olen vihdoinkin saanut sen mitä halusin, rytmihäiriön levyn - Saatana on herra! Riennän kotiini ja laitan levyn tietikkaani, nyt on aikaa arvostella.

Levy alkaa menevällä perus RH:lla Tapoit, muuta et muista, kertoo kännäämisen jälkeisestä aamusta, milloin tarinan sankari huomaa tappaneensa sukulaisensa. Kappaleet ovat raskasta Thrash/Crust punk/Grindcore mättöä, idea on suunnilleen sama. Humalaiset listivät toisiaan vaihtelevilla syillä, mutta mitä ihmettä? Kun kuulen levyn nimikkokappaleen, kohtaan iloisen yllätyksen:
'Aaven pää kehottaa,
päätän juoda gambinaa!
Druidi käskee surmata!'
Nämä sanat lausui, kukas mukaan, kuin suomen ikioma UG Black Metal guru, Mika 'Slutti666' Luttinen. Voiko levy tästä enää parantua? Voisi, Slutti laulaa nimittäin myös toisessa tzipaleessa 'Ei mitenkään' Muahah! Paskin kipale on Tissit Gambinassa. Tyhmä nimi, tylsä idea ja ei tappamista! Perkele. Parhaat kappaleet ovat tietenkin Ei mitenkään ja Saatana on herra. Loistavaa Surmancore henkeä löytyy kaikkialta ja sanoitukset ovat nerokkaita

’Näin mies tapetaan-
vasaralla hakataan’

Mutta mitä nyt...? Kuulokkeista alkaa kuulua kimeää naisääntä... Argh! Yhdellä iskulla on feministinen tappolaulu, jossa 49 v. metsurin vaimo tappaa miehensä. Mutta ei mitään, naisen äänen tottuu pian ja kipale on mukava virkistävä Gambina ryyppy. kaiken kaikkiaan annan pisteiksi viisi tähteä ja jatkan mahtilevyn kuuntelemista.
5/5

Zacha saatana, miun piti justiisa tehdä sama aihe. :)


Swallow The Sun - Hope (2007)

1. Hope
2. These Hours Of Despair
3. The Justice Of Suffering
4. Don't Fall Asleep (Horror pt. 2)
5. Too Cold For Tears
6. The Empty Skies
7. No Light, No Hope
8. Doomed To Walk The Earth

Rahapulan vuoksi en levyä sen ilmestymispäivänä pystynyt ostamaan mutta eilen kävin kaupungilla ja tämä kaunokainen tarttui mukaani levykaupasta. Kohtuullisen pitkäikäisenä StS-fanina minulla oli odotukset korkealla tätä levyä hankkiessani enkä todellakaan ole pettynyt. Levyn aloitusraita "Hope" alkaa tyylikkään rauhallisesti ja nousee nousemistaan kunnes murskaava kitarariffi jyrähtää käyntiin. Seuraavaksi mukaan liittyy rummut ja kappale alkaa toden teolla.

Wanha kunnon swallow the sun-fani itkee ilosta kuullessaan mihin suuntaan bändi on mennyt. Pieni hetki hiljaisuutta ja Mikon lauluosuus alkaa. Hitaasti, puhtaalla äänellä lauletut vokaalit sopivat lähestulkoon täydellisesti kappaleen alkuun. Mikon ääni tosin pääsee oikeuksiinsa vasta kappaleen loistavassa kertosäkeessä, johon kenenkään muun ääni ei oikeastaan voisi sopia paremmin. Hope määrittelee lähes täydellisen kappaleen. Muut levyn kappaleista jatkavat tuttua linjaa, mistä olen todella kiitollinen. Sanoitukset ovat tutusti kuolemasta ja kärsimyksestä kertovia(pääasiassa). Kokonaisuutena levy on loistava teos, mahdollisesti jopa Swallow the Sunin paras tuotos tähän mennessä.
Arvosanaksi annan täydet viisi tähteä koska yksinkertaisesti tätä parempaa albumia on vaikea tehdä.

5/5

Tässä ois yksi aikas wanha:

W.A.S.P. - Dominator
[img:local=5aba518f55d2ffdce028cb94b79da387.jpg:2b2c5]http://static.cdon.com/000/552/552773.jpg[/img:2b2c5]

01: Mercy
02: Long Long Way To Go
03: Take Me Up
04: The Burning Man
05: Heavens Hung In Black
06: Heavens Blessed
07: Teacher
08: Heavens Hung In Black (reprise)
09: Deal With The Devi



Kuuntelin W.A.S.P. Dominatorin lävitte vähän aikaa sitten ja se oli kyllä todella hyvä albumi. Blackie Lawlessin
ääni oli kyllä parhaimillaan. Yksi lemppari laulajaistani Blackie on myös.

Albumi alkaa Mercy kappaleella. Todella hyvä aloituskappale. Vähän liikaa toistoa, mutta muute todella hyvä kipale. Toka kappale Long, Long Way To Go on yksi albumin parhaimmista. Mukaansa tempaava ja riffitelyäkin löytyy. Take Me Up on eka tästä albumilta joka alkaa hitaalla osuudella. Tulee mieleen Crimson Idol =D. Tämä on kipale ihan kuuneltava, mutta ei ylety parhaimmistoon. The Burning Manissa on parhaat sanoitukset. “Oh! Daddy Got The Shotgun”. Tämä on hyvä kipale. Sitten tulee paras kappale koko levyltä. Heaven’s Hung In Black. Silkkaa parhautta. Ei voi muuta sanoa. Aivan loistava biisi. Heaven’s Blessed on ihan kuuneltava kipale. Teacher on levyn huonoin biisi. Pelkkää toistoa ja ei muutenkaan iske olleenkaan. Deal With The Devil on kuuneltava kappale, mutta keskiverto verratuna muihin hyviin biiseihin.

Kokonaisuudessaan albumi on loistava, mutta ei paras.
Kokonais pisteet:

9/10

Paleface - Studio Tan
[img:local=da4a5708ee535cc9a579daaa7e8d9036.jpg]http://plaza.fi/s/f/editor/images/palefacestudiotan.jpg[/img]

01: Rap King
02 :Hellsinki Freezes Over
03: Five Emcees
04: Gently (Feat. Janna)
05: Now You Down (Feat. Zaq Coldly)
06: Fingers Crossed
07: In A Blink (Feat. Zaq Coldly & Tuomo)
08: Studio Tan
09: Lickle Youth (Feat. Capenape)
10: Twenty Cents (Feat. Fat Beat Sound System & Hossni)
11: Wintertime Pt. 1

Paleface on yksi kovimmista suomalaisista räppäreistä ja Palefacen uusin lätty Studio Tan on yksi kovimmista suomalaisista Hip-Hop albumeista ikinä. The Pale Ontologist eskikoisalbumillaan kansantietoisuuteen noussut Paleface palaa pitkältä tauoltaan erittäin komeasti.

Levyn aloittaa vauhdikas Rap King, joka on mielenkiintoinen kappale, mutta ei kuitenkaan vielä ole levyn parasta antia. Kakkosraita Hellsinki Freezes over sitten räjäyttääkin potin. Levyn ensimmäisenä singlenä julkaistu Hellsinki Freezes over on erittäin sujuva ja koukuttava kappale. Seuraava kappale Five emcees on hieman vaisumpi kappale, mutta ihan menevä sekin. Toisena singlenä julkaistu Gently edustaa levyn parempaa osastoa. Kappale on hieman kevyempää osastoa ja hienon lisän kappaleelle antaa Jannan hienot vokaalit. Now You Down, Fingers Crossed ja In A Blink edustavat levyn vahvaa keskitasoa. Levyn nimikkobiisi Studio Tan on myös erittäin hyvä kappale. Lickle You on rauhallisempi kappale, johon Capenape antaa hienot vokaalit. Myös albumin toiseksi viimeinen kappale Twenty Cents on erittäin rauhallinen vetäisy.

Albumin paras biisi on kuitenkin säästetty viimeiseksi. Wintertime pt.1 on todella upea harmonikalla säestetty yhteiskunnan ongelmiin pureutava kappale, jonka sanat saavat ajattelemaan. Wintertime pt.1 on ehdottomasti yksi Palefacen parhaista ja jopa yksi Suomen kaikkien aikojen parhaista Hip-Hop kappaleista.

Levyn on kokonaisuutena erittäin vahva eikä selviä heikkoja lenkkejä löydy. Tauko on selvästi tehnyt Palefacelle hyvää ja Studio Tan on ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen levy.

4.5/5

Linkin Park-Minutes To Midnight.



1.# Wake – 01:43
2.# Given Up – 03:11
3.# Leave Out All the Rest – 03:31
4.# Bleed It Out – 02:46
5.# Shadow of the Day – 04:52
6.# What I've Done – 03:28
7.# Hands Held High – 03:55
8.# No More Sorrow – 03:43
9.# Valentine's Day – 03:18
10.# In Between – 03:18
11.# In Pieces – 03:40
12.#The Little Things Give You Away – 06:25

Ajattelin tässä ajankulukseni arvostella, LPn kolmannen studioalbumin: Minutes To Midnightin. Albumia olin todella kauan odottanut, ja enkä pettynyt. Genre oli hiukan muuttunut mutta meininki on säilynyt. Albumi oli sekoitus: Punkkia, Nu/Metallia. Näin ainakin minä luokittelisin. No aloitetaanpas.

Ensimmäinen kappale, Wake oli mitään sanomaton intro. Seuraavassa kappaleessa: Given Up, päästiin jo vauhtiin. Kappaleessa huomasi pienen vivahteen Punkkia. Kappale oli agressiivinen ja, nopea. Seuraava kappale, Leave Out All The Rest, oli koskettava, hiukan herkempi ja, rauhallisempi. Albumilta yksi lempikappaleistani. Sitten siirrymme kappaleeseen 4, Bleed It Out. Tällä kappaleella todella pääsee fiiliksiin. Hyvä kappale, Nu-metallin genre oltiin tässä kappaleessa lähes jätetty pois. Seuraavaksi oli kappale: Shadow Of The Day, taas rauhallista tavaraa. Kappaleesta en erityisesti pitänyt. Liaan hidas minun makuuni. Sitten tuli vuoroon albumin ensimmäinen sinkku, What I've Done. Mielestäni albumin kenties paras kappale. Huhutaan että kappaleen eka säkeistö, jossa sanotaan: In this farewell, There’s no blood, There’s no alibi. Sanottaisiin ns. Hyvästit vanhalle musiikki genrelle. Hyvä kappale ei voi muuta sanoa. Sitten oli LPn, kakkos laulajan: Mike Shinodan biisin vuoro. Hands Held High. Kappale oli rauhallinen laulu. Kappaleessa puhuttiin Miken menneisyydestä. Koskettava kappale. Sitten tultiinkin albumin rankinpaan biisiin: No More Sorrow. Raskas kappale, pidin ko. Kappaleesta todella paljon. Punk tuli tässä todella paljon esille. Seuraava kappale Valentine's Day, oli koskettava rauhaliinen kipale. alku on rauhallista, ja hidas. Mutta puolessa välissä, kappale räjähtää vauhtiin. In Between oli taas Mike Shinodan kappale. Samanlainen kun Hands Held High. Ainoa instrumentti mikä kuului oli Cello. Seuraava kappale: In Pieces. Loistava kappale jossa feidataan popin puolelta Rockin puolelle. Pidin erittäin paljon. Sitten tullaankin viimeiseen kappaleeseen, The Little Things That Give You Away. Hidas ja, pitkä ballaadi (?). Herkkä kappale tosiaan oli.

Albumi oli kokonaisuudessaan todella hyvä. 3-vuotta lättyä tehtiin, ja laatu oli loistavaa. Erikoismaininnan ansaitsevat ainakin: No More Sorrow. Todiste että osaa LPkin tehdä raskasta musiikkia. Annan arvosanan 4,5. Olisi 5, mutta Hands Held High, ja In Between veivät vähän tunnelmaa.

4,5

-Chazzy

Iron maiden - Death on the road
[img:local=97dd2951a8784907ee2dc175a9a6edfc.jpg]http://www.decoymusic.com/vb/gas/images/5/ironmaiden_death.jpg[/img]

CD.1
1. Wildest Dreams
2. Wrathchild
3. Can I Play With Madness
4. The Trooper
5. Dance of Death
6. Rainmaker
7. Brave New World
8. Paschendale
9. Lord of the Flies
CD.2
1. No More Lies
2. Halloweed Be Thy Name
3. Fear of the Dark
4. Iron Maiden
5. Journeyman
6. The Number of the Beast
7. Run to the Hills


Kyllä ajattelin tehdä Iron maidenin ehkä parhaimmasta keikkalevystä arvostelun. Wildest dreams toimii keikan introna. Keikka on ollut Westenfalenhallessa, 24 marraskuuta 2003. No keikan kappaleet on valittu todella hyvin koska ne ovat suosittuja ympäri maailmaa. Tämä keikka oli onnistunut erittäin hyvin.

Levyä jatkuu puoliväliin asti, kunnes Dance of death alkaa soida niin keikalle tulleet ihmiset ovat siinä vaiheessa ihan luomoissa, sen kuulee siinä vaiheessa. Keikkaa jatkuu siihen asti kun Lord of the flies kappaleen loputtua levy hiljenee. Siinä vaiheessa tulee aina tunne että "mitäs ihmettä??" , kunnes tajuaa että levy onkin loppunut, jotenka pitänee vaihtaa levy.

Kakkoslevyn kappaleet ovat aika pitkiä, neljästä minuutista eteenpäin. Mutta sitten tulee We want more! vaihe. Viimeisin kappale on Run to the hills. Se on keikan viimeine kappale jossa tunnelma on katossa. Valitettavasti keikka loppuu siihen.

Kuitenkin kuunnellessa pääsi keikan fiilikseen mukaan. Mutta sitten harmittaa kun levy loppuu, mutta pitää aloittaa kuunteleminen uudestaan. Iron maidenin kappaleihin ei voi kyllästyä. se on minun meilipide.

Annan levylle pisteet: 9/10

Sonata Arctica - Unia

[img:local=ca89bf97da41c748e62ccb3ce1063361.jpg]http://upload.wikimedia.org/wikipedia/fi/7/7b/Unia.jpg[/img]

1. In Black and White
2. Paid in Full
3. For the Sake of Revenge
4. It Won't Fade
5. Under Your Tree
6. Caleb
7. The Vice
8. My Dream's But a Drop of Fuel for a Nightmare
9. The Harvest
10. The Worlds Forgotten, the Words Forbidden
11. Fly with the Black Swan
12. Good Enough is Good Enough

Uutta sonataa , kuuntelin ensiksi näytteitä parista biisistä ja tulin siihen tulokseen että tämä pitäisi ostaa. Nyt levy komeilee hyllyssä sekä mp3 -tikussa. Hienon levyn on pojat taas väsänneet. Monet ihmettelivät sonatan "uutta" tyyliä , joka poikkeaa paljonkn vanhasta sonatasta. Mutta arctican jäsenet ovat sanoneet , että he eivät halua enää ihmisten tuntevan heitä powermetal -bändinä (joskus).

Tämä uusi pitkäsoitto upposi minuun ainakin ihan hyvin , levyyn mahtuu pari mättöbiisiä kuten The Harvest. Mutta yleisesti ottaen levyllä soi myös hitaita biisejä ja pari ballaadia. Kyllä itse pidän levystä , mutta vähän petyin uuteen tyyliin.

Ehdottomat lempparibiisit ovat: Paid in Full , In black and white , sekä The Harvest

Pisteitä antaisin 7/10

Wintersun - Wintersun



Kappaleet:
1 - Beyond the Dark Sun [2:38]
2 - Winter Madness [5:08]
3 - Sleeping Stars [5:41]
4 - Battle Against Time [7:03]
5 - Death and the Healing [7:13]
6 - Starchild [7:54]
7 - Beautiful Death [8:16]
8 - Sadness and Hate [10:16]


"The land of snow and sorrow"


Kovana Ensiferumin kuuntelijana olin luonnollisesti aika kiinnostunut Wintersunista, jonka piti olla alunperin pelkkä sivuprojekti. Jari Mäenpään ääni oli vanhemmilla Ensiferumin albumeilla paljon Northerista kotoisin olevan Petri Lindroosin ääntä parempi, ehkäpä paras tähän mennessä kuulemani metallin puolelta. Joskus mietin, että olipas ikävää kun Mäenpää lähti Ensiferumista, mutta tulin toisiin aatoksiin tämän levyn myötä.

Albumin ensimmäinen kappale Beyond the Dark Sun on luultavasti eräänlainen intro, joka kuitenkin toimii varsin hyvin itsenäisenä kappaleenakin. Kappale alkaa erittäin vetävän kuuloisella kitaramelodialla, johon on selvästi panostettu tavanomaista enemmän. Laulun lähtiessä mukaan tunnelma alkaa jo kohota, ja synkähköt sanat tavoittavat kuulijan nopeasti. Sanoitukset ovat siitä keskiverron ja hyvän välimaastosta, joten sinänsä tämä kappale ei vielä nosta tunnelmaa huippuunsa, vaikka toki hyvä olikin. Harmittaa jopa, että se loppui niin lyhyeen...
Seuraavana on vuorossa Winter Madness, joka on aika monen tutun Wintersun-fanin suosiossa. Kappale on kyllä hyvä, mutta jättää hieman kylmäksi (the realm of eternal ice =) melodioiden osalta. Sanat toimivat kuitenkin hyvin ja sama juttu on myös tunnelman saralla. En silti pitäisi tätä kappaletta Wintersunin parhaimmistona, vaikka kyllä siitäkin sitä hyvää tavaraa löytyy ja paljon.
Oikeastaan vasta Sleeping Starsin myötä albumi vasta todella käynnistyy. Alun surumielinen intro sopii kappaleeseen ja sen pääteemaan saumattomasti. Itse pääteema onkin sitten melkoisen positiivinen yllätys, sillä se kuulostaa todella hyvältä. Sanat eivät pysy ihan tuon mahtavan melodian matkassa, mutta eivät nekään huonoiksi jää. Kappaleen outro tosin jää vähän avoimeksi, ja päämelo looppaa suurimman osan kappaleesta.
Battle Against Time valloittaa lähes heti upealla alullaa, jonka myötä kappale lähtee käyntiin välittömästi, ja tunnelma kohoaa heti alusta alkaen korkealle. Alkupuolen sanoituksia edeltävä sanaton kuorokuvio myös kohottaa sitä omalta osaltaan. Varsinaisten sanoituksien osalta kappale kuulostaa hyvältä, erittäin hyvältä. Tunnelmakin on hyvin menossa mukana. Iso plussa vielä todella mahtavista syntikkakuvioista. Lopun fade out toimii tässä kappaleessa hyvin, ja kappale ylipäätään on minun mielestäni Wintersunia parhaimmillaan.
Albumin viides kappale, Death and the Healing, on ehkä kaikkein poikkeavin kappale tällä levyllä. Se on suurimmaksi osaksi instrumentaali ja lyriikat on laulettu "normaalilla" äänellä. Kappale koostuu lähinnä kahdesta melodiasta ja väleissä tulevista sooloista yms. Kummatkin päämelodiat toimivat toistensa lomassa kiitettävän hyvin, rytminen puoli säestyskitaran osalta on mahtava... mutta kaikkein parasta kappaleessa on laulu + sanat ja niiden luoma eeppisen upea tunnelma. Sanat on vieläpä onnistuttu sovittamaan lähes täydellisesti, mitään kömpelyyksiä en juurikaan huomannut (eli sanat menevät nätisti musiikin tahdissa). Sanat ovat myös sanomaltaan upeat ja eräällä tavalla hyvin nostalgiset. Death and the Healing on sävellyksellisestikin toistosta huolimatta laadukasta kuunneltavaa, joten kyllä tässä on nyt kyseessä yksi Wintersunin parhaista kappaleista erilaisuudestaan huolimatta.
Ja äskeisen jälkeen seuraa kappale nimeltä Starchild, joka on käsittääkseni suosituimpia Wintersunin teoksia. Heti alkuun mainittakoon, että Starchild on moniosainen ja loppupeleissä tavanomaista monimutkaisempi sovitus. Aloitus on hieman saman kaltainen kuin Battle Against Timessakin, joten odotin tältä kappaleelta verrattain paljon. Ensimmäinen osa, Wanderer of Time, on aika lailla hyvän ja keskinkertaisen välimaastoa. Sanat toimivat hyvin, ja luovat intron tapaan mielenkiinnon kappaleeseen. Toisaalta ykkösosa on suurin osa kappaleesta, ja sen toiminta on ihan sulavaa. Rytmi ja melodia rullaavat hyvin toisiansa mukaillen. Toisessa osassa (Burning Star) huomaa hieman Ensiferum-vaikkutteista mahtipontisen kuuloista sävellystä, joka yllättävän saumattomasti liittyy Wanderer of Timeen. Osa on kuitenkin lyhyt ja aika tasapaksu, mutta kuitenkin toimiva, ja loppua kohti huomattavasti paraneva. Tämän jälkeen kappale muuttuu hieman, alkaa osa nimeltä The Creation. Se on lyhyt ja muihin osiin aggressiivisempi. Tunnelma on ihan ok, mutta vasta seuraavassa osassa se mielestäni pääsee vasta varsinaisiin oikeuksiinsa. The Sea of Stars on se mitä ei voi kuvata kuin sanoilla surullisen eeppinen... ja hienosti toteutettu. Varmaan koko levyn parasta antia, sanat ovat hyvät ja niiden luoma tunnelma luo kylmänväreet kulkemaan pitkin selkää. Laulaja on todella saanut taustamusiikista kaiken irti. Kappale huipentuu vielä viidenteen osaan, Finaleen. Kyseessä on tietenkin outro, joka oikeastaan pysyy aika paljon kahden edellisen osan risteytymänä. Hyvä ja toimiva loppu mahtavalle kappaleelle.
Kappaleelta, joka on nimetty Beautiful Deathiksi, odotin kieltämättä jotain erilaista... Tämä kappale on erittäin synkkä ja aggressiivinen. Kuitenkin idea toimii loppuviimeksi ihan hyvin, ja nostalgiaakin löytyy. Kappale pysyy lähes koko ajan synkkänä, mutta en voinut olla huomaamatta kohtaa [4:10->], jossa kappale ikään kuin muuttuu hetken aikaa kohti sankarillisempaa tyyliä, mutta värähtää melkein heti takaisin. Sovituksellisesti hieno saavutus, se luo huomattavasti lisäväriä ja syvyyttä. Kappaleesta muuten paistaa epätoivo, mutta kuitenkin hyvällä tavalla tunnelmaa luova sellainen. Tämä on varmasti Wintersunin synkin kappale ja toimii erittäin hyvin sellaisena. Sanoja voi tulkita monella tavalla, mutta itse pidän lausahduksesta "Life is just a beautiful death". Siitä voi kukin vetää omat johtopäätöksensä, muuta itse olen tullut siihen tulokseen, että tämä on epäsuora rinnastus filosofiseen "Mikä on elämän tarkoitus?" -kysymykseen, ja tuo esiin kannan, jonka mukaan mitään varsinaista tarkoitusta ei ole. Kappaleen lopussa kiinnitin huomiota älyttömän kauniiseen instrumentaaliin ja pitkään outroon, joka kestää pitkään, ja sopii hienona lopetuksena tälle upealle kappaleelle.
Ja viimeistä viedään, kappaleen nimi on Sadness and Hate. Wintersunin kappaleet pitenevät järjestyksessä albumilla, ja tämä on siis niistä se kaikkein pisin. Siinä on pitkä looppaava intro, joka toimii kohtalaisesti. Sen jälkeen kappaleen rakenne on erittäin helposti omaksuttava ja yksinkertainen. Ensimmäisen lauluosuuden sanoitukset ovat keskitasoa. Sitten keskellä oleva osa taas parantaa huomattavasti. Sanat ovat todella kauniit, ja niissä on todella tunnetta mukana. Melodia on tosin aika toistuvaa, ja siksi tähän kappaleeseen on aika helppo kyllästyä. Kolmas osa on aika lailla samaa kierrätettyä melodiaa, mutta sanoitukset ovat jälleen kerran mielenkiintoisia. Varinaisen kappaleen loppua seuraa erittäin kaunis ja haikea syntikkamelodia, joka antaa lopun tälle aika keskitasoiselle kappaleelle. Outro vie ansiokkaan albumin hienoon lopetukseen.

Wintersun on albumina melodisen black/death metallin parasta antia, edes Ensiferum mahtavine instrumentaalisine sooloineen ei pääse samalle tasolle. Laulajakin on varmaan Suomen parhaita. Pienen pieni miinus tulee alun kankeudesta, mutta kokonaisuutena vähintäänkin onnistunut albumi. Voisiko albumilta enempää edes vaatia?

5-/5

Wintersunin seuraavaa albumia odotellessa... =)

Iron Maiden- Somewhere In Time




1. Caught Somewhere In Time (7:25)
2. Wasted Years (5:07)
3. Sea Of Madness (5:42)
4. Heaven Can Wait (7:21)
5. The Loneliness Of The Long Distance Runner (6:31)
6. Stranger In A Strange Land (5:44)
7. Déjà Vu (4:56)
8. Alexander The Great (8:37)

Woihan witsi, ko on loistava levy, Maidenin paras. Levy lähtee liikkeelle loistavalla, mutta aloitusraidaksi ehkä liian pitkällä
''Caught Somewhere In Time'':lla. Kappaleessa on loistava kertosäe, ja erityisesti uskomaton soolo! Kakkosraita, ''Wasted Years'' on tunnettu etenkin alkuriffistään ja kertosäkeestään. Kappaleen musiikkivideo on myöskin kova : D. Smith vetelee kovia sooloja kappaleessa : )

''Sea Of Madness'':in alku on taattua Steve Harrisin kolinabassoa. Kappaleen parasta antia ovat Brucen OOOO-O-O-O-OOOO!- huudot. Komia kertosäe myös . Siirtykäämme kappaleeseen nimeltä ''Heaven Can Wait''. Alussa on loistava kitarariffi, loppupuolella tulevat huudatukset toimivat varmasti livenä. Itse pidän kappaleen kertosäkeestä, vaikka sitä monet dissaavatkin. Levyllä A Real Live Dead One on loistava versio kappaleesta. Loistava soolo.

''The Loneliness Of The Long Distance Runner''. Maidenin kaunein biisi ikinä. Nimihirviön intro on suorastaan jumalallinen.
Bruce on parhaimmillaan tässä kappaleessa. Intron jälkeen biisi räjähtää liikkeelle, ja sitten todellaki lähti! Silkkaa parhautta alusta loppuun. Seuraavana ''Stranger In A Strange Land''. Steve poukottaa bassoa nerokkaasti alussa, ja Nicko paukuttaa takana hienosti. Levyn ylivoimaisesti paras soolo. Tästä syystä sanonkin Smithiä maailman parhaaksi kitaristiksi.
Ihan mukava kertsi.

Itselleni ''Déjà Vu'' ei ole ehkä auennut vieläkään kunnolla. Kappaleessa on hieno alkuriffi, mutta Brucen laulu tuntuu varsinkin kertosäkeessä vähän..sanoisinki...''oudolta''? En osaa selittää. Ihan mukava veisu kuitenkin.
Sitten levyn YLIVOIMAISESTI parhaaseen kappaleeseen: ''Alexander The Great''!!!!!! Alkaa Makedonia entisen kuninkaan sanoilla ''My son ask for thyself another Kingdom..for that which I leave is to small for thee''
Sitten alkaa intro. Rauhallinen soitto jatkuu pitkällä yli puolitoista minuuttia, mutta sitten räjähtää. Osaisin varmaan kertoa Aleksanteri Suuren elämänkerran tämän biisin avulla : P loistavat lyriikat, nääs.
Hiano kertosäe, ei pääse siitäkään mihinkään. Smith vetää ekan soolon, sen jälkeen Dave jysäyttää vähintään ytä kovan soolon. Kappale on pala taivasta, alusta loppuun. Loppuu Brucen huudahdukseen: ''he died of fever in Babyloooooon!!''

Kertakaikkiaan mahtavan levyn poijjaat väsäsivät vuonna -86.

5+/5

E: hieno arvostelu Eveningstar!

Päätinpä arvostella ehkäpä CMX:n raskaimman levyn mitä he ovat tehneet. Eli CMX - Isohaara (2002).

1. Päänsärkijä
2. Pohjoista leveyttä
3. Veitsenterä
4. Minne paha haudattiin (video)
5. Isohaara
6. Revontulten repijä
7. Minun sydämeni on särkynyt (video)
8. Post mortem
9. Lihan syvyyksiin
10. Silmien takana
11. Tuulilukko

Laitan levyn soittimeen ja alan kuunnella. Huoneeni täyttää raskas hengitys ja ihmeellinen ininä. Kappale on Päänsärkijä. Intron loputtua alkaa raskaat kitarat ja rummut soimaan. Tämä kuitenkin päättyy pian ja bändin laulaja/basisti A.W. Yrjänä alkaa "laulaa". Itseasiassa hän vain sanelee kappaleen sanat taustalla kuuluvan soitannan päälle. Siinä siis säkeistö, jonka jälkeen tulee kertosäe. Se on yllättävän rauhallinen. Ja niin on kappaleen lopetuskin.

Pohjoista leveyttä pärähtää soimaan. Samanlaisella periaatteella mennään kuin edellisessä: kovat kitarasoundit ja rummut soi lujaa. Kertosäe ja säkeistö ovat erittäin meneviä. Selvä hitti.

Veitsenterä, kappale jota jotkin sanovat yhtyeen huonoimmaksi. Ei se ainakaan minun mielestäni kovin huono ole. Nyt ei olla enää alun raskaissa soundeissa. Kappale on mukavan rauhallinen alusta loppuun. Sellot antavat kappaleelle sopivaa melodisuutta ja tunnelmaa.

Rauhallisuus loppuu lyhyeen, kun Minne paha haudattiin pääsee alkamaan. Varmaan "heveintä" CMX:ää koskaan. Mukavan kuuloisia riffejä ja kertosäe on mukavan raskas. Ja onhan kappaleessa hieno soolokin lopussa.

Isohaara -kappale on taas tuttua CMX:ää. Kitarariffejä toisen perään, mutta mukavia sellaisia. Ehkä jopa hieman progressiivinen kappale. Lapsikuoro täydentää potin ja homma on selvä. Hyvä kappale.

Revontulten repijä tarjoaa taas rauhallista puolta CMX:stä. Kolkkoa pianoa ja synkkää laulua. Mielestäni kappale ei sovi ollenkaan levyn keskelle. Vaikka viimeisenä kappaleena se olisi ollut paljon parempi.

Taas tätä ehkä hieman popahtavaa CMX:ää tarjoaa Minun sydämeni on särkynyt -kappale. Selvä hittikappale tämäkin.

Post mortem palauttaa taas raskaat kitarat levyn tunnelmaan. Aika suoraviivainen repäisy kovalla kertosäkeellä. Samaa sarjaa jatkaa...

...Lihan syvyyksiin, josta ei myöskään sen ihmeellisempää sanottavaa ole. Tämä kappale jää varmasti mieleen levyltä, sen verran on menoa.

Silmien takana ja Tuulilukko tarjoavat levyn loppuun mukavan rauhallisen fiiliksen, joista valitettavasti viimeiseksi mainittu saa minut haukottelemaan.

CMX ei ole tehnyt huonoa levyä, eikä varmasti koskaan teekkään, eikä tämä eroa joukosta. Mukava plätty johon kannattaa muidenkin tutustua. Miinuksena kappalejärjestys, joka olisi saanut olla toisenlainen.

Eläkeläiset - Humppaelämää



1. Humppaelämää (2.20)
2. Katkolla humppa (2.57)
3. Humppa-Aatami (2.16)
4. Unelmahumppa (3.35)
5. Lauantaitanssit (3.26)
6. Lusijan humppa (3.35)
7. Keväthumppa (3.00)
8. Ona vaan (3.06)
9. Humppashokki (2.51)
10. Humppaäimä (3.43)
11. Pesu- ja linkoushumppa (2.02)
12. Humppasäteilyä (1.50)
13. Nynnyhumppa (2.09)
14. Haudalle kukkia (1.40)

Suomen tunnetuin humppaorkesteri koti- kuin ulkomaillakin on tullut tunnetuksi niin rock- ja popkappaleita irvailevista humppacovereista kuin epäsovinnaisesta käytöksestään. Live-esiintymisistä voisin sanoa, että nestehukka ei yllätä esiintyjiä eikä yleisöäkään. Tämän ilojuoman vaikutuksesta keikat ovat yleensäkin varsin riehakkaita ja orkesteri soittaa "ainakin siihen suuntaan". Aamulla voi tunnelma olla vähemmän hohdokas.

Vaikka Eläkeläiset laulavat suomeksi rock-kappaleista väännettyjä lyriikoita, jotka liittyvät yleensä humppaan tai muuten eläkeläisten riehakkaaseen elämään sydämentahdistimien ja invamopojen maailmassa, niin humppapoppoo on suosittu varsinkin Saksassa. Ehkä germaaneihin iskee hanurilla ja halpahallisoittimilla säestetty suomalaisörinä.

Mutta nyt itse levyarvosteluun. "Humppaelämää" on siitä erikoinen albumi, että siinä ei ole yhtään coveria mistään toisesta biisistä. Kaikki kappaleet ovat siis Eläkeläisten säveltämiä. Tässä tapauksessa heitä ei ainakaan voi syyttää "raiskaamisesta".

Ensimmäinen ralli on albumin nimen mukaisesti "Humppaelämää". Tämä on hyvä alku, hyvää ja reipasta humppaa, jonka syntikkapimputus saa jalan vippastamaan. Onneksi hanuriakaan ei ole unohdettu. Lyriikat ovat Eläkeläisten kappaleissa hyvin herkulliset, eikä tämäkään kappale jätä kylmäksi; aihe käsittelee "vaarallista humppaelämää" James Bondimaisineen humppa-agentteineen. Varsinkin kertosäe jää mieleen, minullakin kerran eräänä päivänä noustessani sängystä soi päässä "olen humppatähti kansainvälinen, näin seikkailusta seikkailuun tieni käy..."-renkutus.

Katkolla humppa aloittaa vähän rockimman humpan ajan; sähkökitaraa rytmittää humpan tahti. Laulu käsittelee riemuliemen huonompia puolia; rapulaa ja sen aiheuttamat hallusinaatiot. Aina ei ole helppoa Eläkeläisilläkään.

Humppa-Aatamissa sähkökitara jylisee vielä rankemmin. Humpan rytmiä ei ole silti unohdettu ja aihekin on vanha tuttu änkyrässä sekoileminen, kappaleen nimen mukaisesti syntymäasussaan.

Unelmahumpassa alun säestää kauniisti hanurin kotoisat soinnut. Sitten alkaakin riehakas humppa ja haikea laulu eläkeläisen unelmista, jotka eivät tosin aina toteudu. Vanhuuden päivät eivät tosiaan ole helppoja.

Lauantaitanssit on jo vähän rauhallisempaa humppaa, mutta nostaa kyllä tunnelman kattoon tanssijaisissa. Sitä kappaleessa lauletaankiin. Tässä kappaleessa on viikonlopputunnelmaa ja silloin onkin hyvä kouraista emäntää kahvoista ja tehdä tilaa lattialle. Ja eikun vaan humppaamaan. Sitten jännäämään lottonumeroita.

Lusijan humppa on tarina mukavasta vanhuksesta, joka tekee kohtalokkaan virheen tarjotessaan karkkia liiaan nuorelle tytölle. Sähkökitara säestääkin hänen valitusvirttään kertoessaan surullista tarinaansa kiven sisällä.

Keväthumpassa siirymme jo paremmille vesille; mummoilla ja papoilla on kevättä rinnassa ja se kuuluu kappaleessakin. Reipas humppa jumputtelee ja muhkea kertosäe nostaa mielen kattoon kertoessaan mummojen lämpimistä hymyistä. Ja herrat rehvakkaasti hoilaa lailalalai! Kihtikään ei enää vaivaa kevään koittaessa. Mieltä nostava kappale!

Ona vaanissa soi taasen sähkökitara reippaasti ja laulaja lepertelee hempeitä humppasäveliä. Täydellinen rakkauskipale vaikka hoiloteltavaksi mummelin ikkunan alla. Kuinka uhrautuvainen paappa onkin tulisen rakkauden edessä!

Humppashokki on nimensä mukaisesti räjähtävä veisu. Rokkikitara mouruaa samalla kun laulaja kertoo Aimon kohtalokkaasta tanssireissusta. Ja kertosäe hokee "Humppaa jotta nahka repee!". Nyt vauhdilla humppamaan, kun Humppashokki räjähtää!

Humppäimä on vähän vinksahtaneen kuuloinen biisi. Lyriikat käsittelevät Raimoa, joka laulaa kuorossa. Kuulemme myös, kuinka laulajan ääni yltää vaikka kuinka korkealle. Ja sitten taas vinksahtanutta väpätystä. Lopussa kipale kuulostaa hienolta; hanuri soi lletkeän humpan tahdissa ja "Istanbul, Konstantinopolissa" murisee.

Pesu- ja linkoushumpassa siirymme takaisin vauhdikkaaman humpan pariin. Sähkökitara naukuu, syntikkaa hakataan ja laulaja saarnaa humpan mahdista. "Täältä pesee ja linkoaa!"

Humppasäteily alkaa pahanenteisellä voku-voku-äänellä ja hanurin pahaenteisemmällä vongunalla. Laulaja kuin itse paholainen laulaa humppasäteilyn oireista. Kertosäkeessä varoitetaan humppasäteilystä, jolta ei suojaa puku ruskeakaan. Ja sen vaikutukset ovat pysyviä! Achtung!

Nynnyhumpan alku tuo mieleen jonkin vanhan Nintendo-pelin loppuvastuksen. Sähkökitara jynkyttää ja ilmoitetaan kuinka nynnyt eivät humppaa. Joten heti siitä humppaamaan!

Haudalle kukkia on haikea biisi, kuinka elämä taittuu illan puolelle. Humpat on humpattu ja tanssit tansittu. Ihan tulee tippa linssiin. Tämä kappale muistuttaa, että me kaikki tulemme vielä kuolemaan. Mutta nyyhkytys vaihtuu nauruksi, kun sydämensykekoneen ääni pysähtyy yhtämittaiseksi piippaukseksi, jota kestää n. 35 minuuttia. Juuri eläkeläisten tapaista!

Yleisesti ottaen levy on rokahtavampi kuin muu Eläkeläisten tuotanto, sähkökitaran mourunnan ansiosta. Mutta varsinkin Humppaelämää, Keväthumppa, Humppashokki, Humppaäimä ja Humppasäteilyä pistävät henkselit ja tekarit tutisemaan. Pakko-ostos jokaiselle Eläkeläisten fanille ja humpan ystävälle. Humpataan!

Pisteet: 8/10 tai 4/5

PS. Keväthumpan video on nähtävissä YouTubessa.

Todella hyvä arvostelu wintersunista.Myös minun mielestäni Mäenpää on suomen parhaita death laulajia ja säveltäjiä.

The 69eyes
Angels

01. Angels
02. Never Say Die
03. Rocker
04. Ghost
05. Perfect Skin
06. Wings Of Hearts
07. Star Of Fate
08. Los Angeles
09. In My Name
10. Shadow Of Your Fate
11. Frankenhooker


Valitan mutta haluan nyt ensiksi mennä tuohon Never Say Diehin. Tämä on niin paska kappale että tämä suorastaan naurattaa. Ja kuten huomaa, tämä kappale on aivan selvä kopio vanhasta Lost Boys kappaleesta. Tätä vanhaa 69eyesiä sietää juuri ja juuri kuunnella toisin kuin tämä uusi. Laulun äänikin on kyllä nyt jo aikamoista murinaa. Sitä siis en voi sietää, siis en millään. Tämä on aivan järkyttävää... ja laulajakin itse näyttää jo ihan homolta. Laulaja on niin paskamainen äijä että sitä en siedä.

Mutta... kaiken huippuna on PERFECT SKIN!!
Never Say Die on suorastaan loistava kappale jos se verrataan tähän karmaisun huippuun.
Siis tämä on niin, niin, NIIN fantastisen paska kappale että en siedä kuunnella tätä sontaa kuin muutamisen sekuntia.

En kommentoinut kun kahta kappaletta, koska en ole uskaltanut kuulla noita muita.
Kuitenkin arvosana on aivan FANTASTISEN PASKA!

0.5/10

Migo kirjoitti:Iron Maiden- Somewhere In Time




1. Caught Somewhere In Time (7:25)
2. Wasted Years (5:07)
3. Sea Of Madness (5:42)
4. Heaven Can Wait (7:21)
5. The Loneliness Of The Long Distance Runner (6:31)
6. Stranger In A Strange Land (5:44)
7. Déjà Vu (4:56)
8. Alexander The Great (8:37)

Woihan witsi, ko on loistava levy, Maidenin paras. Levy lähtee liikkeelle loistavalla, mutta aloitusraidaksi ehkä liian pitkällä
''Caught Somewhere In Time'':lla. Kappaleessa on loistava kertosäe, ja erityisesti uskomaton soolo! Kakkosraita, ''Wasted Years'' on tunnettu etenkin alkuriffistään ja kertosäkeestään. Kappaleen musiikkivideo on myöskin kova : D. Smith vetelee kovia sooloja kappaleessa : )

''Sea Of Madness'':in alku on taattua Steve Harrisin kolinabassoa. Kappaleen parasta antia ovat Brucen OOOO-O-O-O-OOOO!- huudot. Komia kertosäe myös . Siirtykäämme kappaleeseen nimeltä ''Heaven Can Wait''. Alussa on loistava kitarariffi, loppupuolella tulevat huudatukset toimivat varmasti livenä. Itse pidän kappaleen kertosäkeestä, vaikka sitä monet dissaavatkin. Levyllä A Real Live Dead One on loistava versio kappaleesta. Loistava soolo.

''The Loneliness Of The Long Distance Runner''. Maidenin kaunein biisi ikinä. Nimihirviön intro on suorastaan jumalallinen.
Bruce on parhaimmillaan tässä kappaleessa. Intron jälkeen biisi räjähtää liikkeelle, ja sitten todellaki lähti! Silkkaa parhautta alusta loppuun. Seuraavana ''Stranger In A Strange Land''. Steve poukottaa bassoa nerokkaasti alussa, ja Nicko paukuttaa takana hienosti. Levyn ylivoimaisesti paras soolo. Tästä syystä sanonkin Smithiä maailman parhaaksi kitaristiksi.
Ihan mukava kertsi.

Itselleni ''Déjà Vu'' ei ole ehkä auennut vieläkään kunnolla. Kappaleessa on hieno alkuriffi, mutta Brucen laulu tuntuu varsinkin kertosäkeessä vähän..sanoisinki...''oudolta''? En osaa selittää. Ihan mukava veisu kuitenkin.
Sitten levyn YLIVOIMAISESTI parhaaseen kappaleeseen: ''Alexander The Great''!!!!!! Alkaa Makedonia entisen kuninkaan sanoilla ''My son ask for thyself another Kingdom..for that which I leave is to small for thee''
Sitten alkaa intro. Rauhallinen soitto jatkuu pitkällä yli puolitoista minuuttia, mutta sitten räjähtää. Osaisin varmaan kertoa Aleksanteri Suuren elämänkerran tämän biisin avulla : P loistavat lyriikat, nääs.
Hiano kertosäe, ei pääse siitäkään mihinkään. Smith vetää ekan soolon, sen jälkeen Dave jysäyttää vähintään ytä kovan soolon. Kappale on pala taivasta, alusta loppuun. Loppuu Brucen huudahdukseen: ''he died of fever in Babyloooooon!!''

Kertakaikkiaan mahtavan levyn poijjaat väsäsivät vuonna -86.



5+/5

E: hieno arvostelu Eveningstar!

Upea albumi! Itselläni on tämä levynä. Tää kyllä on Maidenien paras albumi IKINÄ

Nightwish - Dark Passion Play



01. The Poet and the Pendulum (13:53)
02. Bye Bye Beautiful (04:14)
03. Amaranth (03:51)
04. Cadence of Her Last Breath (04:14)
05. Master Passion Greed (06:02)
06. Eva (04:24)
07. Sahara (04:25)
08. Whoever Brings the Night (05:47)
09. For the Heart I Once Had (03:55)
10. The Islander (05:05)
11. Last of the Wilds (05:40)
12. 7 Days to the Wolves (07:03)
13. Meadows of Heaven (07:10)

Tarttui tänään levy kaupasta mukaan... Suurena Nightwish fanina odotukset olivat korkealla, enkä joutunutkaan varsinaisesti pettymään. Ainoastaan Amaranthin ja Evan olin ennakolta kuullut.

Muutaman kerran nyt pyöräytetty läpi ja täytyy todeta että melko kovaa menoa. Avauskappale on mahtipontisuudessaan jäänyt vielä hieman etäiseksi, mutta eiköhän se tästä vielä selkene muutaman kuuntelukerran jälkeen. Yksi levyn parhaista biiseistä kuitenkin. Bye Bye Beautiful ja Amaranth ovat sitä helposti kuunneltavaa perinteisestä sinkkukamaa, kuten Oncen Wish I Had An Angel ja Nemo. Cadence of Her Last Breath tuntuu hieman väliinputoajalta. Biisissä ei itsessään ole mitään vikaa, mutta kun seuraavaksi kehiin astelee ehkäpä Nightwishin raskain biisi, Master Passion Greed, CoHLB tuntuu hieman laimealta. Erinomaisten kappaleiden välissä "pelkkä hyvä" hieman latistaa tunnelmaa. Evan skippasin tyystin, ehkäpä levyn heikointa antia. Tiekkö sitten johtuuko liiasta kuuntelusta vai mistä, mutta ei oikein iske enään. Sahara palauttaa menon oikeille raiteilleen ja meno jatkuu todella tarttuvan Whoever Brings the Nightin myötä.

For the Heart I Once Had on sitä popimpaa kamaa rauhoittaen hieman levyn tunnelmaa. Ja tehtävässään se onnistuukin suht mainiosta. Yksittäisenä biisinä ei mitään mestariteos, mutta levyllä toimii. The Islander tuntuu tämän jälkeen hieman lattealta ja jättää pahan maun suuhun. Vika ei ole varsinaisesti Marcon laulussa, vaan ehkäpä turhan yksinkertaisessa rakenteessa ja akustisessa kitarassa. Last of the Wilds on mukava välisoitto, tuo etäisesti Moondancen mieleen.

7 Days to the Wolves kuulostaa biisinä hieman rikkonaiselta. Alkuosa ei vakuuta, mutta lopussa meno paranee. Levyn viimeinen kappale Meadows of Heaven saattaa kuulijan rauhallisiin tunnelmiin ja levyn loputtua ei voi kuin hymyillä. Nightwish teki sen taas.