Insomnia - Insomnia



1.Pledge of Allegiance
2.Guys from the Watchtower
3.Anti-Sleep Reaction
4.Farewell to Bubbo

Kyseessä lienee suurimalle osalle tuntemeton nimi, joten kerronpa mistä on kyse.
Vuonna 1987 Kiimingissä perustettu Mengele oli aikanaan Pohjois-Suomen suurimpia thrash metal -yhtyeitä. Nimi ei kuitenkaan ollut kaikkien mieleen, ja monet uskoivat jäsenten tosissaan olevan uusnatseja, 80- ja 90-lukujen taitteessa kiintiö täyttyi ja bändi vaihtoi nimensä Insomniaksi. Tämä aikakausi ei kuitenkaan kestänyt kauaa, vaan parin vuoden kuluttua bändi hajosi julkaistuaan vuonna 1991 yhden minialbumin.

Eräänä päivänä kauniina tässä pari viikkoa sitten, huomasin netin syövereissä Insomnian ja Mengelen levy-yhtiön, Bad Vugumin, kotisivuilla että tämä eepee oli myynissä eikä hintkaan päätä huimannut, joten oli tämäkin klassikko pakko tilata omakseni.
Tätä kiekkoa on saatavilla vain vinyylinä, joten jos kuulla haluat on parasta oikeanlaiset laitteet omistaa.

EP:n aloittaa vahvasti "Sad damn" Husseinia kritisoiva Pledge Of Allegiance, biisi jyllää eteenpäin vahvasti ja kertosäe jää pitkäksi aikaa päähän soimaan.
Guys from the Watchtower ei ole yhtä sulava, mutta hyvää thrashia kumminkin. Biisi kertoo bändin tuntemuksista jehovan todistajia kohtaan.
B-puolen aloittaa Anti-Sleep Reaction, joka kertoo unettomuudesta nimensä mukaisesti ja onkin mukavaa kuultavaa, vaikka onkin mielestäni koko ep:n heikoin biisi.
Neljäs ja viimeinen biisi on instrumentaali Farewell to Bubbo, joka on hieno lopetusraita. Biisi on oikeastaan vain pehmeää kitarariffittelyä, mutta se ei haittaa laisinkaan, vaan toimii sopivana lyhyenä ja pehmeänä laskeutmisvaiheena todellisuuteen.

Lyhythän tämä on mutta silti parhaimpia kuulemiani suomimetalli julkaisuja, joka tapauksessa parempaa käyttöä en kolmelle eurolle keksi.
4.5/5

Rhapsody Of Fire - Triumph Or Agony


Kappaleet:

1. "Dar-Kunor – 3:13
2. "Triumph or Agony" – 5:02
3. "Heart of the Darklands" – 4:10
4. "Old Age of Wonders" – 4:35
5. "The Myth of the Holy Sword" – 5:03
6. "Il Canto del Vento" – 3:54
7. "Silent Dream" – 3:50
8. "Bloody Red Dungeons" – 5:10
9. "Son of Pain" – 4:43
10. "The Mystic Prophecy of the Demon Knight" – 16:26
11. "Dark Reign of Fire – 6:26

Bonus biisit:

1. "Defenders of Gaia" – 4:35
2. "A New Saga Begins (Radio edit)" – 4:20
3. "Son of Pain (Italian version)" – 4:47


Ajattelin tehdä levyarvostelun tästä, sillä ROF sattuu olemaan yksi minun lempibändeistäni. Mutta aloitetaan.

Triumph Or Agony aloittaa ei niin upeasti biisillä Dar-Kunor. Mielestäni biisi on pelkkää epäselvää huutoa, mutta onhan siinä melodiaakin, sanoisin tälle biisille arvosanan:
2,5/5

Seuraavaksi tulee biisi Triumph Or Agony joka kantaa levynsä nimeä, ja on todella hyvä! Pidän sanoista, melodiasta. Koko biisi on loistava, tätä tulee aina laulettua mukana. Biisin arvosana:
5/5

Kolmas biisi on nimeltään Heart Of Darklands. Tämäkin biisi on todella hyvä, pidän sanoista, kitarasta, mutta silti tästä puuttuu jotain, en vain osaa sanoa mitä. Biisin arvosana:
3/5.

Neljäs biisi on nimeltään Old Age Of Wonders. Tämä on todella rauhallinen biisi, mutta siltikään ei huono. Biisi on samaan aikaan surullinen, mutta myös iloinen. Tämäkin on Rhapsodyn aatelistoa. Mielestäni tämä kuvaa Rhapsody of firen herkkää puolta, eli sitä että laulajat osaavat olla myös herkkiä samaan aikaan kun he soittavat rankempaa musiikkia! Kaikkien ROF-fanien tulisi kuunnella tämä biisi! Arvosana:
5/5.

Viides biisi The Myth Of The Holy Sword, tässä biisissä on ROF:in mahtipontinen osuus! Tätä kuunnellessa tuntuu, että elät, ainakin minulla! Vaikka sinulla menisi kuinka huonosti! Kertosäe on todella mahtava ja sanatkin ovat hyvät. Tätä biisiä et voi haukkua, suosittelen kuuntelemaan tämän biisin kun sinulle menee huonosti! Arvosana:
4,5/5

Kuudes biisi, myöskin toinen italiankielisistä biiseistä Il Canto Del Vento, on todella koskettava biisi. Silti tässä biisissä on silti se iloinen kohta, nimittäin kertosäe. Myönnän, että kun kuuntelen tätä biisiä minulla tulee kyynel silmään, on tämä sen verran koskettava biisi, melodia ja soittimet ovat juuri oikein tehty, tätäkin laulelen mukana. Arvosana:
4/5

Seitsemäs biisi, joka oli myös ennen käyttäjätunnukseni galleriassa Silent Dream. Sanat ovat todella hyvät, ja myöskin tämän biisin seurassa voit bilettää, nimittäin tämäkin on todella hyvä. Minun mielestäni ROF:in top3-luokkaa! Kuunnelkaa itse niin tiedätte Ainiin, kuuntelin kerran koko päivän tätä biisiä, tähän ei kyllästy! Arvosana:
5/5

Kahdeksas biisi Bloody Red Dungeons. Tämä biisi on hiljainen alussa, mutta loppuun kohden tulee paljon parempi kohta. Alkua en silti sano huonoksi, vaan keskikohtaa\loppua sanon mahtavaksi. Melodia, kitara, rummut, kaikki ovat mahtavaa! o/ Rhapsodyn top10-luokkaa o/ Arvosana:
4,5/5

Yhdeksäs biisi Son Of Pain, joka löytyy bonus biiseistä italiankielisenä. Tämä on taas tällainen ROF:in heikkous, minä en ainakaan pitänyt tästä biisistä, mutta kaikillahan on oma maku. Arvosana:
2/5

Kymmenes biisi, joka on mielestäni tämän levyn paras biisi, mutta myöskin pisin The Mystic Propechy Of The Demonknight. Tämä on todella hyvä, jotkut saattavat luulla, että koska tämä on pitkä niin tämä on huono, mutta ei! Tämä on todella hyvä. Varsinkin kun biisi on ROF:in sagaan liittyvää, tämä on täydellinen mestariteos, hyväksi tämän tekevät mm. Christopher Lee:n vuoro kun hän aloittaa "Fleeing through the..." tämä kannattaa kuunnella! Arvosana:
5/5

Viimeinen biisi, ellei bonus biisejä lasketa on Dark Reign Of Fire. Tämä biisi on jatkoa The Mystic Propechy Of The Demonknightille, eli tämä jatkuu suoraan siitä mihin se loppuu. Jos kuuntelet levyltä luulet, että ne ovat yksi ja sama biisi, mutta eivät nämä silti ole. Tämä on rauhallinen, mutta hyvä. Arvosana:
4/5

Bonus biisejä en ala arvostelemaan.

Levyarvosana:
4,5/5

Suosittelen ostamaan!

Guns N' Roses - Appetite for Destruction




1. Welcome to the Jungle
2. It's so Easy
3. Nightrain
4. Out ta Get me
5. Mr. Brownstone
6. Paradise City
7. My Michelle
8. Think About you
9. Sweet Child O' Mine
10. You're Crazy
11. Anything goes
12 . Rocket Queen


Heti alkuun on sanottava että tässä taitaapi olla yksi kaikkien aikojen parhaista rocklevyistä, tai ainakin 80-luvun sellaisista. Guns N' Rosesin eka albumi on maailman 25. myydyin albumi enkä ihmettele ollenkaan, sillä se sisältää mestariteoksia, kuten "It's So easy", "nightrain", "Mr. Brownstone", ja "Rocket Queen". Siinäpä ovatkin levyn parhaat biisit. Puhumattakaan Paradise Citystä. Olen itse aivan kyllästynyt Welcome to the Jungleen ja Sweet Child O' Mineen, mutta en tarkoita, että ne olisivat huonoja.

Axl Rosen narina-laulu on tunnistettavaa ja riffit ja soolot sitä vanhaa kunnon Slashia, unohtamatta tietenkään Izzy Stradlinia, toista kepittäjää.

Vaikka levy sisältää mukavan paljon kappaleita (12) ei mikään biisi ole varsinaisesti huono. Yksi bändin tunnetuimmista kappaleista, "Paradise City" on mielestäni edelleen yksi kaikkien aikojen parhaista biiseistä, vaikka sitä kulutetaan vähän liikaakin.

Ei näiden kehujen jälkeen liene vaikea arvata mikä on levyn arvosana:
5.0/5.0 tai 9/10

(pahoittelen mahdolliset kirjoitusvirheet...

Megadeth - Countdown to Extinction



01. Skin O My Teeth
02. Symphony Of Destruction
03. Architecture Of Aggression
04. Foreclosure Of A Dream
05. Sweating Bullets
06. This Was My Life
07. Countdown To Extinction
08. High Speed Dirt
09. Psychotron
10. Captive Honour
11. Ashes In Your Mouth

Todella mestarillisen, lähes käsittämättömän upean levyn Rust In Peacen (1990) jälkeen Megadeth yksinkertaisti soundiaan ja Countdownilta löytyy pari suorastaan rokkaavaa kappaletta (skin o' my teeth ja high speed dirt) joka ei suinkaan ole huono asia.

Levyllä soittaa sama kokoonpano kuin edellisellä, Dave Mustaine laulaa ja soittaa skebaa, Marty Friedman soittaa skebaa, bassolla David Ellefson ja rumpuja hakkaa Nick Menza.

Dave Mustainen laulu kuulostaa melko samalta kuin Rustilla, samaa (loistavaa) narinaa kuin ennen. Friedmanin mestarilliset kitarasoolot täydentävät biisejä hienosti.
Sitten kappaleet: levyn aloittava Skin O' My Teeth on hieno rokkipala jonka kertosäkeestä en kuitenkaan ikinä ole oikein pitänyt. Levyn (ehkä koko bändin) tunnetuin hitti Symphony of Destruction on tarttuva ja melko raskaan riffin sisältävä biisi, johon olen itse kyllästynyt aikoja sitten. Architecture of Aggression ja Foreclosure of a Dream ovat levyn parasta antia, jonka jälkeen tulee hauska Sweating Bullets, jonka huvittavat puhekohdat ja mielettömän tarttuva kertosäe pitävät levyn parhaimpien biisien joukossa. This Was my Life ei ole huono, joskaan ei mikään ihan loistavakaan kappale. Nimibiisi, High Speed Dirt, Psycotron ja Ashes...ovat vielä laadukasta matskua, mutta odottakaas...mitäs sieltä sitten löytyykään?

Ashes In Your Mouthia edeltävä, levyn kamalin tekele Captive Honour on jo sen luokan kamaa että sitä on helppo vihata, bigtime. Kamala alku, hirvittävän järkyttävä puhekohta sekä P*skat lyriikat pitävät huolen kappaleen kuraisesta laadusta. Tosin on siinä jotain hyvääkin.

Tästä äsken mainitusta tekeleestä huolimatta Countdown on oikein mieluisa ja laadukas levy, joka sisältää riittävästi hyviä biisejä. ARVOSANA_

4.0/5.0 tai 8.5/10.0

In flames - Sense of Purpose



1. The mirror's truth
2. Disconnected
3. Sleepless Again
4. Alias
5. I’m the Highway
6. Delight and Angers
7. Move Through Me
8. The Chosen Pessimist
9. Sober and Irrelevant
10. Condemned
11. Drenched In Fear
12. March To The Shore

Niin..Olen pitänyt tästä Ruotsalaisesta Death Metallia / Black metallia ja Heavy metallia soittavasta Bändistä jo kauan.Se perustettiin 1990-luvun alussa Göteborgissa.

* Anders Fridén (laulu)
* Björn Gelotte (kitara)
* Jesper Strömblad (kitara)
* Peter Iwers (basso)
* Daniel Svensson (rummut)
(En kerro kaikista kappaleista) (Ja ne eivät ole värjestyksessä) )
"The mirror's truth" On levyn ensimmäinen kappale joka alkaa upealla KItara riffillä.. Mukava kerto-säe joka ottaa mukaansa vaikka en osaa samalla tavalla "rähistä"

"Alias" On neljäs kappale joka on oma henkilö koht. Suosikkini ja mahtava KItara soolo (taas). Levyn parhaimmistoa ja In flamesia parhaimmillaan.

"The chosen pessimist" kpl.8 Nimi kertoo paljon,mutta oikeasti alussa rauhallinen kappale.Vaihtelua hieman.(myös levyn pisin kappale).Hieman tylsä kappale,mutta aika tunteikas.

"Moev throught me" On levyn seitsemäs kappale,jossa vasta huomasin Anders Fridén upean äänen.Kappale on mielest'ni aika lyhyt,mutta kuunneltava..kesitasoa.

"Delight and Angers" On mielestäni toisiksi parhain kappale ja Jesper Strömblad (kitara) pääsee näyttämään todellisia taitojaan.

" March To The Shore" On tosi upea kappale ja tuntuu että haluan ruveta moshaamaan lyhyellä letilläni.Myös hevin keskellä kuuluva Melodinen kerto-säe.(sitä normaalia)

Tässä on mukana myös DVD jossa on mukana kappaleita,mutta sitä en arvostele. (kuunneltavan arvoinen sekin.) Tämä levy oli In flame:sin paras levy mikä on.Suosittelen ostoa,siinä riittää kuunneltavaa pitkäksi aikaa.

Levylle 8,5 / 10.0

Metallica-St.Anger

1. Frantic – 05:50 (Hammett, Hetfield, Ulrich, Rock)
2. St. Anger – 07:25 (Hammett, Hetfield, Ulrich, Rock)
3. Some Kind of Monster – 08:25 (Hammett, Hetfield, Ulrich, Rock)
4. Dirty Window – 05:24 (Hammett, Hetfield, Ulrich, Rock)
5. Invisible Kid – 08:30 (Hammett, Hetfield, Ulrich, Rock)
6. My World – 05:45 (Hammett, Hetfield, Ulrich, Rock)
7. Shoot Me Again – 07:10 (Hammett, Hetfield, Ulrich, Rock)
8. Sweet Amber – 05:27 (Hammett, Hetfield, Ulrich, Rock)
9. Unnamed Feeling – 07:09 (Hammett, Hetfield, Ulrich, Rock)
10. Purify – 05:14 (Hammett, Hetfield, Ulrich, Rock)
11. All Within My Hands – 08:47 (Hammett, Hetfield, Ulrich, Rock)

tästä levystä voi todeta että raskaampaa kun vanha hyviä biisejä on 5-6 enempää ei ole sanottavaa
Arvosana-8

Motörhead - Bomber



1. "Dead Men Tell No Tales" – 3:07
2. "Lawman" – 3:56
3. "Sweet Revenge" – 4:10
4. "Sharpshooter" – 3:19
5. "Poison" – 2:54
6. "Stone Dead Forever" – 4:54
7. "All the Aces" – 3:24
8. "Step Down" – 3:41
9. "Talking Head" – 3:40
10. "Bomber" – 3:43

Bonus:

11. "Over the Top" – 3:21
12. "Leaving Here" – 3:02
13. "Stone Dead Forever [Live]" – 5:20
14. "Dead Men Tell No Tales [Live]" – 2:54
15. "Too Late Too Late [Live]" – 3:21


Bomber on vuonna 1979 Motörheadin julkaisema studioalbumi. Kieltämättä aivan loistava levy. Parhaat levyltä löytyvät biisit ovat Sharposhooter ja Bomber. Motörheadilta löytyy myös monia muita hyviä levyjä, mutta valitsin nyt juuri tämän. Tutustuin tähän levyyn vasta pari viikkoa sitten, ja siitä lähtien naapurit ovat saaneet kuunnella tätä taivaallista renkutusta.

Albumin kokoonpano:

- Lemmy Kilmister – laulu, basso
- Eddie Clarke – kitara, laulu kappaleessa "Step Down"
- Phil Taylor – rummut

Kesto yhteensä: 36:30
Julkaistu: 27. lokakuuta 1979
Tuottaja: Jimmy Miller
Levy-yhtiö: Bronze Records

Yhteenvetona hyvää rockia 70-luvun lopulta. Annan tälle albumille 9½.

haisku kirjoitti:Nightwish - Dark Passion Play



01. The Poet and the Pendulum (13:53)
02. Bye Bye Beautiful (04:14)
03. Amaranth (03:51)
04. Cadence of Her Last Breath (04:14)
05. Master Passion Greed (06:02)
06. Eva (04:24)
07. Sahara (04:25)
08. Whoever Brings the Night (05:47)
09. For the Heart I Once Had (03:55)
10. The Islander (05:05)
11. Last of the Wilds (05:40)
12. 7 Days to the Wolves (07:03)
13. Meadows of Heaven (07:10)

Tarttui tänään levy kaupasta mukaan... Suurena Nightwish fanina odotukset olivat korkealla, enkä joutunutkaan varsinaisesti pettymään. Ainoastaan Amaranthin ja Evan olin ennakolta kuullut.

Muutaman kerran nyt pyöräytetty läpi ja täytyy todeta että melko kovaa menoa. Avauskappale on mahtipontisuudessaan jäänyt vielä hieman etäiseksi, mutta eiköhän se tästä vielä selkene muutaman kuuntelukerran jälkeen. Yksi levyn parhaista biiseistä kuitenkin. Bye Bye Beautiful ja Amaranth ovat sitä helposti kuunneltavaa perinteisestä sinkkukamaa, kuten Oncen Wish I Had An Angel ja Nemo. Cadence of Her Last Breath tuntuu hieman väliinputoajalta. Biisissä ei itsessään ole mitään vikaa, mutta kun seuraavaksi kehiin astelee ehkäpä Nightwishin raskain biisi, Master Passion Greed, CoHLB tuntuu hieman laimealta. Erinomaisten kappaleiden välissä "pelkkä hyvä" hieman latistaa tunnelmaa. Evan skippasin tyystin, ehkäpä levyn heikointa antia. Tiekkö sitten johtuuko liiasta kuuntelusta vai mistä, mutta ei oikein iske enään. Sahara palauttaa menon oikeille raiteilleen ja meno jatkuu todella tarttuvan Whoever Brings the Nightin myötä.

For the Heart I Once Had on sitä popimpaa kamaa rauhoittaen hieman levyn tunnelmaa. Ja tehtävässään se onnistuukin suht mainiosta. Yksittäisenä biisinä ei mitään mestariteos, mutta levyllä toimii. The Islander tuntuu tämän jälkeen hieman lattealta ja jättää pahan maun suuhun. Vika ei ole varsinaisesti Marcon laulussa, vaan ehkäpä turhan yksinkertaisessa rakenteessa ja akustisessa kitarassa. Last of the Wilds on mukava välisoitto, tuo etäisesti Moondancen mieleen.

7 Days to the Wolves kuulostaa biisinä hieman rikkonaiselta. Alkuosa ei vakuuta, mutta lopussa meno paranee. Levyn viimeinen kappale Meadows of Heaven saattaa kuulijan rauhallisiin tunnelmiin ja levyn loputtua ei voi kuin hymyillä. Nightwish teki sen taas.

Ent. Nightwish oli kyllä paljon parempaa, tämä uusi ei oikein iske. Tuolta levyltä ainoastaan Master Passion Greed on mukavaa sointua. Hyvähkö arvostelu.

AC/DC - Dirty Deeds Done Dirt Cheap


VUOSI: 1976
1.Dirty Deeds Done Dirt Cheap – 03:58
2.Love at First Feel – 03:19
3.Big Balls – 02:44
4.Rocker – 02:57
5.Problem Child – 05:52
6.There's Gonna Be Some Rockin' – 03:24
7.Ain't No Fun (Waiting 'Round to Be a Millionaire) – 07:04
8.Ride On – 05:59
9.Squealer – 05:31

olen kuunnellut levyn vain kerran läpi, mutta parhaiten jäivät mieleeni kappaleet Dirty Deeds..., Big Balls, Problem Child ja Squealer, mutta hulvatonta Big Ballsia lukuunottamatta levy on Erittäin Laadukas isoilla kirjaimilla. Aikamme suurimpiin rock-legendoihin kuuluva vokalisti Ronald Belford "Bon" Scott on yksi suosikkilaulajistani, eikä ilman syytä. biisit:
1. Levyn aloittava nimibiisi on alusta loppuun erittäin laadukasta kuunneltavaa. ei levyn paras, mutta Erittäin Hyvä.
4,5 / 5.0

2. Love At First Reel, jälleen laadukasta kauraa. taattua AC/DC laatua. ei ole jäänyt paljon mieleen mutta vikaa en tästäkään löydä.
4.0 / 5.0

3. Big Balls. jep. ei ole levyä, jolla ei olisi jälkeenjäävää kappaletta, eikä DDDDC ole poikkeus. aikamoista roskaahan tämä muihin biiseihin verrattuna on. "i've got big balls you've got big balls" jne.
2.0 / 5.0

7. AC/DC kappaleista varmaan pisimpiin kuuluva ralli on todella laadukas, albumin parhaimmistoa, ihan totta.
5.0 / 5.0

9. Squealer. tämä kappale pelastaa levyn neljän tähden arvosanalta ja lisää sen neljään ja puoleen. aivan upea biisi, ei voi muuta sanoa.
5.0 / 5.0

LOPPUARVOSANA ::: 4,5 / 5.0

Nirvana-Nevermind


Olen kuunnellut levyn kolme kertaa läpi ja se on sitä rankkaa materiaalia, jota jaksaa kuunnella ja kuunnella yhä uudelleen ja uudelleen.
Aloitetaan kuitenkin kappalearvosteluilla.

Smells Like Teen Spirit(5:01)

Smells Like Teen Spirit on levyn ehdottomasti parhaimpia kappaleita. Tämän kappaleen musiikin voimakkuustason vaihtelu luo eräänlaista mieleenkitoa, joka pitää otteessa kappaleen loppuun asti.
Kappaleen musiikki on muutenkin erittäin luovaa. Ihanan alun ansiosta kappale alkaa kiinnostaa heti alku sekunneista asti.
Nirvanan laulaja(Kurt Cobain) laulaa kappaleessa musiikin mukaan, eli vaihtamallo äänen voimakkuutta. Ihana kappale.
5.0

In Bloom(4:14)

In Bloom on ehkä sitä vähän "kevyempää" Nirvanaa. Kappaleen musiikit ovat suhteellisen yksinkertaiset, mutta hyvää.
Kertosäe on kappaleen paras kohta. Kertosäe ikään kuin herättää kappaleen taas eloon, jonka jälkeen se taas nukahtaa.
In Bloom ei ole aivan yhtä kiinnostava kuin Smells Like Teen Spirit, mutta hyvä se on silti.
4.0

Come As You Are(3:39)

Koko levyn ehdoton oma ykkös-suosikki! Kappaleen ihana basso (vai kitara ;o) on mieleen painuva ja erinomaisen hieno.
Kappaleella on myös erinomaiset, yksinkertaiset ehkä jopa hieman sekavat sanat.
Kappale on sopivan mittainen, eikä liian pitkä tai lyhyt. Jos Come As You Are:ia olisi vielä jatkettu, siitä olisi tullut ehkä hieman pitkäveteinen.
5.0

Breed(3:03)

Breed on sitä levyn hieman heikompaa antia. Kappale on tasapaksua rämpytystä. Rämpytys on kuitenkin hyvää, mutta vaihtelua olisi kaivattu.
Kappale on hieman kummallinen, enkä itse jaksanut kuunnella sitä montaa kertaa. Kohtuullinen kappale kuitenkin.
3.5

Lithium(4:17)

Lithium on levyn hyviä kappaleita. Kappaleessa on samantapaista voimmakkuustason vaihtelua kuin Smells Like Teen Spiri:tissä.
Kappale toimii kokonaisuudessaan erinomaisesti ja Kurt on tehnyt hyvää työtä sävellyksessä ja sanoituksessa.
Musiikista vielä: Kitara soittaa yksinkertaista sävelmää joka sopii kappaleen teemaan mahtavasti.
4.5

Polly(2:57)

Polly on rauhallinen ja lyhyt kappale joka jättää hiukan kylmäksi. Kappale on erittäin yksinkertainen. Tälläkertaa huonolla tavalla.
Kappaleen laulu osuus on valittava. Itse en pidä Polly:sta ollenkaan.
2.5

Territorial Pissings(2:23)

Territorial Pissings on niitä Nirvanan ihmeellisiä pätkiä. Samalla tavalla kuin Polly, kappale on lyhyt ja suhteellisen huono.
Kappale on Polly:n vastakohta: Nopea tempoinen ja kova otteinen. Kappaleesta en pidä.
2.5

Drain You(3:43)

Kappaleessa toistuu sama kaava moneen kertaan. Onneksi kaava on hyvä ja sitä jaksaa kuunnella.
Drain You:n musiikit ovat suhteellisen hyvät, kiitos kitaran ja rumpujen taidokkaan ja kekseliään käytön.
3.5

Lounge Act(2:36)

Lounge Act on lyhyydestään huolimatta hyvin tehty kappale. Vaihtelua on sopivasti.
Tässä kappaleessa laulu on ehdoton ydin. Lauluun on selkeästi panostettu ja sen huomaa.
Kappale ylittää keskiverron.
4.0

Stay Away(3:32)

Stay Away on hieman oudosti toteutettu kappale.Kappaleesta voi löytää muutamia hinoja kitararevityksiä.
Stay Away tukee itsensä kertosäkeen varaan. Kertosäe ei ole kuitenkaan kovin hyvin tehty, joten kappale saattaa kuullostaa hieman tylsältä.
Joudut kuuntelemaan Stay Away:n monta kertaa jos haluat pitää siitä.
Ensimmäisellä kuuntelukerralla: 3.0, Muutaman kuuntelukerran jälkeen: 3.5

On A Plain(3:16)

On A Plain on suhteellisen hienosti toteutettu kappale, jos kappalleen sanoja ei lasketa.
Kappaleessa on hieno musiikin ja laulun yhteis-elo.
3.5

Something In The Way(3:52)

Nirvanan parhaita kappaleita. Something In The Way on rauhallinen, ehkä jopa hieman kaunis kappale.
Kertosäe on tässä kappaleessa aivan ihana. Musiikit ovat ihanan rauhalliset.
Jos Nirvana tämän oli loppukevennykseksi tarkoittanut, onnittelen, olette onnistuneet mahtavasti!
5.0

Nirvanan Nevermind albumi kuuluu omiin suosikkeihini. Kappaleen ehdottomat "ylläpitäjät" ovat: Come As You Are, Smells Like Teen Spirit, In Bloom, Lithium ja Something In A Way.
Nevermind:issa on vaihtelua kerrakseen. Kiitokset Nirvanalle mahtavasta albumista

Huom! Koko levyn arvosana on ehkä yllättävän korkea, mutta huonot kappaleet jäävät hyvien varjoon.
4.5/5.0

NIRVANA NEVERMIND - lyhyt arvio

smells like teen:
MTVn kaikkien aikojen soitetuimpiin kappaleisiin kuuluva veto oli aluksi upea, mutta kyllästyttää.
3.0

lounge act:
nirvanan paras kappale! aivan mahtava. lyhyt, mutta eipåä pituutta juuri kaipaa.
5.0

territorial pissings:
hulvaton alku, hyvä riffi, kaikin puolin hyvä biisi. parhaimmistoa.
4.5

polly:
aika huono. ei oikein iske.
2.0

something in the way:
hiljainen, hidas, jopa pelottava kappale on ihan hyvä.
3.5

in bloom:
levyn toiseksi paras kappale. todella hienoa matskua.
5.0

come as you are:
eipä paljon sanottavaa. hyvät bassot, yhvä biisi.
4.0

lithium:
hieno kappale. aluksi hidas, sitten nopea, sitten hidas, sitten nopea.
4.0

breed:
nopea biisi. hyvä biisi.
4.0

drain you:
aivan kamalaa! eihän tätä voi kuunnella! korvat kokee tuskaa.
1.5

ALBUMI: 4.0 (en pidä nirvanasta, mutta niiden musiikki on hyvää.)

Iron Maiden - The Number of the Beast


1. "Invaders"
2. "Children of the Damned"
3. "The Prisoner"
4. "22, Acacia Avenue"
5. "The Number of the Beast"
6. "Run to the Hills"
7. "Gangland"
8. "Total Eclipse"
9. "Hallowed Be Thy Name"

Maidenien läpimurto, tuli tältä albumilta. Mielestäni erittäin hyviä kappaleita, paitsi tietysti Invaders ja Gangland eivät ole suosikkejani. Varmaan Iron Maidenin tunnetuin levy ja tunnetuimpia kappaleita, kuten The Number of the Beast ja Run to the Hills. Hallowed be thy Name on myös tunnettu.

Albumi julkaistiin 29. maaliskuuta 1982.

Invaders: En pidä kappaleesta paljoa, mutta pisteitä 2/5.
Children of the damned: Mielestäni hyvä kappale, ei paha. 4/5.
The Prisoner: Pidän kappaleesta, hyvä soundi. 4/5.
22 acasia Avenue: Kohtalainen, ei niin erityinen. 3/5.
The Number of the Beast: Legenda. 5/5.
Run to the Hills: Toinen legenda. 5/5
Gangland: Röh...1/5
Total Eclipse: Hieno kappale, tulee kuunneltua. 4/5
Hallowed be thy name: Pitkä hyvä kappale, mutta jaksaa kuunnella. 4/5.



E: Lisäsin kuva, kun ei näkynyt.
E: Tais tulla liian iso, no en mä jaksa taas vaihtaa.

IRON MAIDEN- Dance Of Death




1. Wildest Dreams (Smith/Harris)
2. Rainmaker (Murray/Harris/Dickinson)
3. No More Lies (Harris)
4. Montsegur (Gers/Harris/Dickinson)
5. Dance Of Death (Gers/Harris)
6. Gates Of Tomorrow
(Gers/Harris/Dickinson)
7. New Frontier (McBrain/Smith/Dickinson)
8. Paschendale (Smith/Harris)
9. Face In The Sand
(Smith/Harris/Dickinson)
10. Age Of Innocence (Murray/Harris)
11. Journeyman (Smith/Harris/Dickinson

Levy on aivan mahtava, voisi sanoa, että melkein Iron Maidenin parhaimmistoa.
Levy alkaa aivan mahtavalla Wildest Dreams kappaleella, jossa on mielestäni mahtava kertosäe, ja rytmi. Soolo vain ei herätä minua niin paljoon... Mahtava biisi, levyn parhaimmistoa. Biisin on Säveltänyt: Smith/Harris!
Seuraava biisi on Rainmakers, joka on aivan mahtava, nopeatempoinen ja hyvä. Soolo on erittäin hyvä. Kertosäe on hyvä, tulee kuset housuun, kun kuuntelee tätä. Niin mahtavaa... Mahtavaa... Tämän biisin, kun kuulee tekee mieli kuunnella uudelleen ja jättää muut biisit huomiotta... Biisin on säveltänyt: Murray/Harris/Dickinson... Levyn paras biisi Ehkäpä.
No sen jälkeen tuli No More Lies, joka on kaverini lemppari, minussa se ei herätä niin paljoo huomiota.. Kertosäe on niin surkea, sanotaan kahdeksan kertaa No More Lies... Biisin kertosäe pilaa laulun kauneuden. Biisin on säveltänyt: Harris.
Sen jälkeen tulee Montsequr, joka muissa ei herätä huomiota, paitsi minun mielestä se on tämän Dance Of Deathin paras biisi Rainmakersin kanssa... Kertosäe mahtava, soolossa revitetään oikein kunnolla, mahtavaa... Maiden... Montsequr on niin mahtava biisi... Levyn paras ehkäpä, ja biisin on säveltänyt: Gers/Harris/Dickinson.
No seuraava biisi on Dance Of Death, jossa pelkkä soolo on huono... Ehkäpä levyn huonoin... Soolo mahtava, itse biisi niin surkea... Biisin on säveltänyt: Gers/Harris.
Seuraava biisi on Gates of Tomorrow joka on aivan mahtava biisi, saattaa vetää vertoja jopa Wildest Dreams kappaleelle.. Kertosäe mahtava, soolo ihan ok. Biisin on säveltänyt: Gers/Harris/Dickinson.
Sen jälkeen tulee New Frontier jossa McBrain on ensimmäistä kertaa ollut mukana säveltämässä biisiä, yhdessä Smithin ja Dickinsonin kanssa. Alku biisissä on hyvä lopusta ei voisi sanoa samaa.
Seuraava biisi on Paschendale joka on aika surkea alussa. Alussa rämpytetään lopussa alkaa vasta kunnon meno... Säveltänyt: Smith/Harris
Seuraava biisi onFace in Sand joka on ok biisi... Sopisi paremmin viimiseksi kappaleeksi... Ok. Soolo ok. Kaikki biisissä on ok. Säveltänyt: Smith/Harris/Dickinson.
Seuraavana tuleeAge of Innocence, joka on myös okey... Soolo on kylläpä aika surkea... Biisin sanoitus on hyvä, mutta melodia ei...! Murray/Harris ovat säveltäneet...
Viimeinen biisi onJourneyman joka on erittäin mahtava, alku huono, lopussa kertosäe herättää semmoista huomiota, että pitää kuunnella uudelleen, Mahtavaa, Maidenia kerrakseen, Biisin on säveltänyt: Smith/Harris/Dickinson...

Tämä Dance Of Death oli mahtava maiden levy.. Ei ihan maidenin parhaimmistoa, mutta melkein...

Iron Maiden - Powerslave

Mielestäni Maidenin parhaimmistoon kuuluva albumi, julkaistiin 1984. Se nousi brittilistojen sijalle 2.




1. "Aces High" (Harris)
2. "2 Minutes to Midnight" (Dickinson/Smith)
3. "Losfer Words (Big 'Orra)" (Harris)
4. "Flash of the Blade" (Dickinson)
5. "The Duellists" (Harris)
6. "Back in the Village" (Dickinson/Smith)
7. "Powerslave" (Dickinson)
8. "Rime of the Ancient Mariner" (Harris)


Aces High, upea alku, soolo ja loppu. Kertakaikkian hieno kappale mielestäni, ehkä paras. 2 Minutes to Midnigth, hyvä alkuriffi, soolo ja loppu myös hyviä, hieno kappale Dickinsonilta ja Smithiltä. Losfer Words on paras kuulemani "ei-laulettu" kappale Maidenilta, upea alku, soolo ja loppu. Flash of the Blade ei ole kummempi kappale. Kuuluu Maidenin "albumin täytekappaleisiin". Ei niin kummempi alku, soolo ja loppu. The Duellist, ei kummepi alku, soolo ja loppu, täytekappale. Back in the Village on ihan hyvä kappale. Hyvän kappaleen ja täytekappaleen välillä.Powerslave on yli seitsemän minuuttia kestävä kappale, mielestäni upea alku ja soolo. Dickinsonin parhaita sävellyksiä. Sitten tuleekin tämä Rime of the Ancient Mariner, joka kuulu Harrisin sävellyksiin. Kappale kestää 13 ja puoliminuuttia. Pituuden takia kappale ei ole hirveän hyvä. 6-8min kohdalla tulee hiljaista, jonka jälkeen kappale jatkuu, siitä tulee miinusta. Jos pisteitä 1-10 annettaisiin tästä kappaleesta niin pisteitä heruisi ehkä viisi.

Albumin kansitaiteessa kuvataan muinaista Egyptiä, vaikka ainoastaan raidan sanoitukset sekä kappaleen riffit pääpiirteissään viittaavat kyseiseen aikakauteen.

36 CrazyFists - The Tide And Its Takers


Ferret Music

1. The All Night Lights
2. We Gave It Hell
3. The BackHarlow Road
4. Clear The Coast
5. Waiting On A War
6. Only A Year Or So...
7. Absent Are The Saints
8. Vast And Vague
9. When Distance Is The Closest Reminder
10. Northern November
11. The Tide And Its Takers

Noniin eli kerrotaas hieman taustoja elikkäs tämä metalcore bändi on peräisin Alaskan Anchoragesta. Bändi on perustettu vuonna 1994 ja sen alkuperäiset jäsenet oli Brock Lindow, Steve Holt, JD Stuart ja Thomas Noonan. Nykyinen kokoonpano on melkein sama mutta, JD Stuart kuoli auto onnettomuudessa ja sen myötä tilalle tuli Mick Whitney. Tämä kyseinen levy on heidän neljäs, mutta nyt voidaan siirtyä itse levy arvosteluun.

1. The All Night Lights lähtee ponnekkaasti vauhtiin ja melkein heti alkuun tulee breakdown josta tuossa kymmenisen sekunnin päästä kertsi joka on omastamielestä tarttuva, ja kipale tuntuu osittain menevän noitten breakdownin ja kertsin voimin. Brock:in Screamit pääsee etuoikeuksiin tässä biisissä ja lopussa tapahtuu äkkinäinen hiljentyminen joka antaa kuuntelijan levähtää hetken kun taas tämä über tarttuva kertsi alkaa ja samassa tulee lyhyt outro, Hyvä alku levylle.

2. We Gave It Hell alkaa jokseekin rockimaisella alulla mutta pääsee riffittelyn makuun tuossa 0:15 kohdalla ja jälleen melko piakkoin tulee 36 crazyfistin tyylisesti kertosäe joka jälleen on tarttuva ja tämä biisi on sitten loppuun Steve Holtin riemuvoittoa.

3. The Backharlow Road alkaa hitaampaa kuin aiemmat joka hämäsi ainakin itseäni ekoilla kerroilla kuunnellessa että tämä oisi kokonaisuudeltaan joku balladi mutta pääsee levyn perus uomiin ja sitten tulee kertsi jossa on vain pakko vetää mukana. Kitara osuudet on melko yksinkertaisia läpi kappaleen mutta sopivat kuin nenä naamaan. Biisi on kevyempi kuin aiemmat mutta tässä muodossa ei haittaa yhtään että tulee hieman levähdys taukoa tykityksien väliin. Tähän mennessä levy on vaikuttanut sangen hyvältä.

4. Clear The Coast alkaa jännästi diskanttimaisella alulla mutta saa sävynsä tuossa 0:10 paikkeilla, Kappaleessa on aluksi pitkänpäälle screamia mutta myöhemmin muuttuu puhtaammaksi ja kitara osuudet ovat ollut raskasta mutta ei kovin nopeaa, Kappaleen kertosäkeet on vedetty hieman puhtaammalla ja paikkapaikoin tuntuu että jos tää tälläseks jää niin saattaa tuossa vikassa biisissä maistua jo puulta. Tässä kappaleessa Mick Whitney pääsee aikalailla paikoin näyttämään kyntensä.

5. Waiting For The War lähtee käyntiin akustisella ja ja tuossa 0:35 tulee ehkä levyn tähänmenneistä paras riffi joka nostattaa ihon kananlihalle ja biisi jatkuu puhtaana laulettuna suurimmaksi osaksi loppuun saakka. Sanat ovat mahtavat ja seuraavan hiljentymisen jälkeen tulee kerrassaan mahtava breakdown jonka jälkeen kertsi joka vie kunnialla biisin loppuun. Tähänmennessä levyn paras kappale.

6. Only A Year Or So... käynnistyy melodisella ja vanhanaikaisella rätinä efektillä käyntiin ja sen jälkeen nainen tulee ääneen ja kertomaan omaa selviytymis tarinaa, ja kun itse biisi alkaa niin musiikissa on jännä vaihteleva tahti joka tuo oman mausteen kappaleeseen. 2 minuutin kohdalla mies tulee myös tarinoimaan joka tekee kappaleesta sellaisen että pitää ruveta tarkemmin tutkimaan sanoja että mikä varsinainen sanoma tässä kappaleessa on. Biisi loppuu sopivasti rauhalliseen joka tekee siitä hieman tunteikkaan.

7. Absent Are The Saints:in alku lähtee käyntiin hyvin nopea tempoisella riffillä joka tuo aivan alkuajan crazyfistin mieleen ja Brock pääsee karjumaan oikeen olantakaa tässä kappaleessa kunnon riffittelyn kylkiäisenä ja kertosäe jälleen hidastuu ja rupee ehkä hieman toistamaan mutta ei se haittaa, kuka jaksaa kuunnella biisi toisen jälkeen täyttä tykitystä ja kertsin keveyden vastapainoksi rientää taas kunnon mättö. Kappaleen loppupuolella tulee Holtin oma kohta jossa vain hän ja hänen kitaransa antaa palaa ja heti perään kertsi alkaa hieman muunneltuna ja lopettaa biisin komeasti.

8. Vast And Vague alkaa rockimaisella tyylillä jossa on aivan selvästi korostettu sanoja ja tässä kappaleessa kiinnittää huomion rumpuihin ja tässä kappaleessa myös laulaa vieraileva laulaja mutta ei tässä kappaleessa ole oikeen muuta merkille pantavaa. tuossa 2:20 tulee mahtava breakdown jossa on metalcore tyylisesti rytmitetty kitara ja hyväniin ettei oteta turhaa riskiä tehdä siitä mitään liian erikoista. mutta hieman oudolta tuntuu nais ääni Crazyfistin kappaleessa, mutta varmasti siihen tottuu ja tietty outrona toimii breakdown hieman muunnettuna.

9. When Distance Is The Closest Reminder alkaa melodisella riiffillä jossa hyvin kuuluu myös mick:in basso, tässä kappaleessa on hyvin vaihtelevasti Brockilla osat, joissain kohissa mahtavaa screamia ja joissain taas puhtaasti vedettyä. Tässä on kappale joka saattaa olla omalla kohdalla Kitaralla opeteltavia kappaleita verse riffin ja kertsin takia jonossa. Rummur jälleen kiinnitty hyvin läpi biisin huomioon mutta ei liikaa että niitä jäisi vain kuuntelemaan. tämä kappale kuuluu omasta mielestä levyn parhaimmistoon.

10. Northern November pyörähtää käyntiin hillitysti ja jatkaa sitä noin minuutin kohdalle kun jyrähtää hillitysti käyntiin , ei mikään mättö kappale, mutta ei ole mikään altavastaaja levyllä, ja eikö se näin mennyt että vaihtelu virkistää, kappale ei oikein missään kohtaa oikeen jyrähdä, Ja Brock vetää kipaleen puhtaasti alusta loppuun ja tämä kappale ilmaisee sen myös että kyllä Brock pystyy vetämään puhtaastikkin.

11. The Tide And Its Takers onkin levyn nimikko kappale ja myös viimeinen joten huomio kiinnittyy eniten tähän kappaleeseen, kappale on aivan selvästi tämän myrkyisen matkan pääte ja myös melko haikea kappale ja päättä levyn Aivan käsittämättön hyvin, tässä kohdassa on vaikea päättää antaako täydet vai kuinka edetään.

Levy on saatettu loppuun ja tulee sellainen olo että pari kohtaa olisi voinut olla paremmin mutta muuten täysi kymppi. Tässä kyllä tekisi antaa hieman vaille täydet mutta kun ne virheet ei ollut niin armottomia että annetaan nyt se oma arvosana Joka on : 10/10, ei siitä pääse yli eikä ympäri, mutta tämä levy paikkasit itse omat reikänsä laivastaan