mmoika taas mun miälestä pest see dee on matin ja tepon kissankultaa kiihotun siiittä aina niiin pippelin paljo koittakaas kuunnella se ni ihan varmana kiihotut kyllähän mä anne mattilaaki kuuntelen muuten mun kissa on vatsa taudissa sil on kova kuume se voi heittää nirrinsä suohon ja se olis mälsäääääääääääääää

Noniin tyttäret ja kylänmiehet, on tullut aika iskeä kiinni CMX:n uusimpaan eepokseen: Talvikuninkaaseen!

CMX - Talvikuningas
Osa I - Kaikkivaltias
Osa II - Resurssikysymys
Osa III - Pretoriaanikyborgit
Osa IV - Vallan haamut
Osa V - Tähtilaivan kapteeni
Osa VI - Kosmologisen vakion laulu
Osa VII - Parvatin tietäjä
Osa VIII - Punainen komentaja (video)
Osa IX - Langennut valo
Osa X - Quanta
Osa XI - Rusalkai
Osa XII - Kaikkivaltiaan peili

Tästä on kohistu. Mm. Helsingin Sanomat julkaisi Nyt -liitteessään jutun tästä ja kello kuuden uutisiinkin juttu pääsi: CMX:n Talvikuningas.
Kohistu on myös levyn hinnasta, 40 euroa kun on joidenkin mielestä paljon. Tosin olihan se 8000 kappaleen numeroitu erikoispainos libretolla ja pahvikansilla. Ja tuleehan "tavallinen" versio sitten joskus vuoden vaihteen jälkeen. Mutta minun oli pakko saada Talvikunkku heti kun mahdollista. Odotukset olivat korkealla. Enkä pettynyt. Todellakaan.

Levyssä on kaiken muun omaperäisen jälkeen vielä sekin omaperäistä, että siinä ei ole kuin yksi 62.02 minuutin kappale: Talvikuningas. Tosin kappale on jaettu osiin kuuntelun helpottamiseksi. Taukoja siinä ei kuitenkaan ole, vaan kaikki osat on miksattu yhteen niin, että osien vaihtumista ei huomaa. Minä kuitenkin puhun mielummin levystä, kuin kappaleesta, ja osista puhun mielummin kappaleina.

Levyn aloittava Kaikkivaltias on juuri sopiva pieni, kymmenen minuuttia kestävä alotus levylle, joka keikkuu progen, rokin ja heavyn rajamailla. Kappaleessa nimittäin kokeillaan niitä kaikkia. Tiukkoja riffejä ja mieleen painuva kertosäe ja homma on hanskassa. Kappaleen alku tuo mieleen avaruusaluksen nousun, mikä on varsin osuvaa kun miettii levyn teemaa.

Resurssikysymys, joka toimii levyn kakkosbiisinä muistuttaa kuulioitaan CMX:n vanhoista hardcore punk -ajoista. Minuutti ja viisikymmentäneljä sekuntia kestävä pläjäys on tiukkaa HC:ta alusta loppuun. Mukavaa kuulla välillä taas tätäkin.

Kolmantena kappaleena oleva Pretoriaanikyborgit ei ole helppoa nimeltään, saati sitten musiikiltaan. Sen verran on progea matskua. Mutta se ei tarkoita ettäkö kappale olisi huono. Vaatii vain pari kuuntelukertaa.

Vallan haamut onkin sitten hieman rauhallisempaa materiaalia, mutta vielä mennään kovilla kitarasoundeilla. Mahtava kertosäe.

Tähtilaivan kapteeni se vasta rauhallista onkin. Mahtava kertosäe tässäkin.

Ja mahtavilla kertosäkeillä jatketaan Kosmologisen vakion laulu -kappaleen merkeissä. Kappaleen kertosäe on erittäin mieleenpainuva ja säkeistö mukavan nopeatempoinen.

Parvatin tietäjä jatkaa rauhallista linjaa. Jotenkin mystisen kuuloinen biisi.

Mutta jos rauhallisia hetkiä odottaa tältä levyltä, niin Punainen komentaja osoittaa, että CMX ei ole tehnyt levyään jooga -hetkiin. Viimeistään rumpujen tuplabasari kertoo, että nyt mennään. Kertosäettä ei ole kuitenkaan tehty hirveän raskaaksi, vaan se on enemmänkin melodinen. Ja tämä on hyvä ratkaisu.

Langennut valo on perus CMX:ää. Hyvä, tarttuva biisi, mutta ei mitään erityistä mainittavaa.

Quanta antaa taas toiveita rauhallisesta biisistä rauhallisella, mahtavalla alullaan, mutta loppuakohden kappale kiihtyy ja voimistuu. Ja se kiihtyy aina hardcore punkiksi asti. Hyvä biisi.

Minusta levyn ainoa heikko kohta on Rusalkai. Aika turha biisi mielestäni. Ei se läpeensä huono ole, mutta jotenkin ei vaan iske.

Rusalkai kuitenkin pyyhkiytyy mielestä nopeasti, kun levyn lopettava Kaikkivaltiaan peili alkaa. Kappale on erittäin tunnelmallinen ja sopivan rauhallinen levyn loppuun. Vaikka vieläkin kitarat ärjyvät mukavasti. Hieno kitarasoolokin kappaleesta löytyy. Vaikka se ei olekkaan mitenkään kovin vaikea välttämättä soittaa, sopii se loistavasti kappaleeseen tuoden siihen vielä enemmän tunnelmaa.

Levyn jälkeen tuntee itsensä kaiken pahuudenkin keskellä iloiseksi, tietäen että aina on CMX:n Talvikuningas odottamassa hyllyssä, jos jokin vituttaa.

5/5

Yhtyeen kotisivut

Nirvana - Nevermind

1. Smells like teen spirit 5:02
2. In bloom 4:15
3. Come as you are 3:39
4. Breed 3:04
5. Lithium 4:17
6. Polly 2:56
7. Territorial pissing 2:23
8. Drain you 3:44
9. Lounge act 2:37
10. Stay away 3:33
11. On a plain 3:17
12. Something in the way 3:51
(13. Endless, nameless (bonusraita) alkaa suunnilleel 14minuutin päästä something in the wayn jälkeen)

Nevermind oli toinen Nirvanan tekemä albumi. Se julkaistiin 24.9.1991. Kaikista tunnetuin kappale on varmasti "Smells like teen spirit", joka sattumoisin on myös oma lempikappaleeni.

Itse ostin kyseisen levyn pari vuotta sitten, koska siinä oli monia lempikappaleitani Nirvanalta. Parhaat kappaleet omasta mielestäni ovat:
Smells like teen spirit
Something in the way
Territorial pissing
ja tietysti Come as you are

Smells like teen spiritistä tehty video on MTV:n kaikkien aikojen näytetyin video.

Monet biisit Nevermind albumilta ovat rauhallisia taas jotkut ovat nopeatempoisia punk biisejä.

Albumin sijoitukset
Vuosi__Albumi________Lista _________________________Sijoitus
1992__Nevermind____The Billboard 200________________No. 1
1991__Nevermind____Heatseeker_____________________No. 1
1991__Nevermind____Official Finland Album Charts______No. 1
1992__Nevermind____Official Portugal Album Charts_____No. 1
1992__Nevermind____Official Holland Albums Chart_____ No. 2
1992__Nevermind____Official Australian Albums Charts___No. 2
1992__Nevermind____Official Switzerland Albums Chart __No. 2
1992__Nevermind____Official Austrian Albums Chart____ No. 2
1992__Nevermind____Official Norwegian Albums Chart___No. 2
1992__Nevermind____Official New Zealand Albums Chart__No. 2
1992__Nevermind____Official Spanish Albums Chart_____No. 2
1992__Nevermind____Official German Albums Chart _____No. 3
1991__Nevermind____Official UK Albums Chart__________No. 7
1992__Nevermind____Official Hungarian Albums Chart___No. 12
1992__Nevermind____Official Sweden Albums Chart______No. 13
1992__Nevermind____Official Japanese Albums Chart____No. 24

(lista kopioitu wikipediasta)

Nevermind on ehdottomasti parhain albumi Nirvanalta.

Eli annan 10+/10 pisteet.

Eli tämä arvostelu on 'oikeasti' äidinkielen aine (ihana kaksoistutkinto -.-'), mutta päätin tehdä sen täällä, helpompi muokata.



Valkyrend Varieté - Kaihomieli valpas
http://www.mikseri.net/artists/?id=30494

Vietin aikaani vaihteeksi taas tietokoneen äärellä, etsien uusia bändejä. Valitsen lempikohteeni, mikseri.net:in, josta nousi esille tämä kyseinen kahden miehen bändi. Ensikuulolta musiikki oli todella outoa ja päätin etsiä jotain muuta. Mutta jonkin ajan päästä eksyin uudestaan saman bändin kohdalle ja kuuntelin uudestaan. Tällöin päässä napsahti ja kovaa, nimittäin musiikki olikin todella upeata, uutta, tunnelmallista, taiteellista ja kaupallisuudelta vapaata.

Tässä bändissä ei ole rummuille tilaa, vaan rytmisoittimet haetaankin jostain patarumpujen läheisyydestä - jos ollenkaan.
Kappaleet on hoidettu lähinnä kahdella akustisella- tai puhtaalla kitaralla, bassolla, koskettimilla ja Tatu Metsolla - eli laulajalla. Levyn alkuperäisvakiokitaristi on Atrain Kataja, mutta bändillä on nykyään jo toinen vakituinen kitaristi.

Bändi tosiaankin hakee biiseillä lähinnä tunnelmaa, melankolista sellaista. He sanovatkin bändin kuvaavan suomalaisen miehen melankoliaa - mitä sitten sillä tarkoittavatkaan. Ehkä sitä, että kappaleet ovat lähinnä suomeksi tehtyjä. Muusikista myös kuulee sen, että he tekevät ne oikeasti inspiraatiosta ja tunteella. Eikä rahan perässä, jonka todistaa myös se, että tämän levyn saa niinkin halvalla kuin 10€. Bändin ainoa huono puoli tosin on se, että keikoille ei oikein pääse alaikäisenä.

Levyn aloituskappale, Karjala, onkin juuri se biisi, josta bändi tunnetaan ns. maan alla. Se alkaa aivan uskomattoman upeasti kahdella akustisella ja koskettimilla. Rauhallinen tempo, muttei kuitenkaan laahaa. Tulee jotenkin talvinen olo, Lappi oikeastaan, vaikka Karjalasta onkin kyse. "Paljon en susta tiedä, sisimmästäni vihjeen löydän.." - näillä sanoilla biisi alkaa. Sanoilla, jotka voivat säikäyttää kaupallisiin lyriikoihin tottuneet. Kyse ei siis ole mistään tavallisesta "Rakastan sua, Elaine" -kappaleesta, vaan jostain paljon syvemmästä. Välillä kappaleeseen ilmestyy matalat rummut tunnelmaan luomaan ja onnistuu siinä raudan lujasti. Ehdottomasti tajunnanräjäyttävä lippulaiva.

Nyt kun rima koskettaa kuuta, laskeutuu se hieman. Sulanut lumi on seuraava kappale ja se alkaa harmittavan laahaavasti. Synkkien kirkonkellojen, puron lotinan ja kitara"soolon" jälkeen alkavat laulun ja kitaran yhteishetket, mutta kappale ei oikein etene. Keskivaiheilla tosin biisi pelastuu, kun saadaan taas tunnelma kattoon - ja kunnolla. Mutta juuri kun todellisuuden taju on katoamassa, niin kappale jo päättyykin, mikä on harmi.

Seuraava kappale lähtee kahden miehen lauluduetolla, joka jatkuu basson säestyksellä. Velvet Night's Mysticism on levyn ainoa kappale, jota ei saa ilmaiseksi mikseri.net:stä. Biisi on myös laulettu englanniksi, mikä sopii ehkä enemmän tähän tilanteeseen. Vaikka soitinlähtökohta on sama kuin muissakin, on uskomatonta, miten erilaista musiikkia tämä kuitenkin on. Biisissä ei toisteta mitään samaa elementtiä muista kappaleista, mikä on todella hieno asia. Biisi jättää kohtalaisen haikean tunnelman jälkeensä, ei sillä että se olisi huono, vaan erityisen melankolinen. Varoitukset tästä.

Sitten lähteekin levyn ainoa "nopea" biisi, Teatteri. Vaikka biisi nopeahko onkin, ei rumpuja silti kuulla. "Seesteisesti järki katosi maailmasta, tippuen alas hiljalleen". Tämäkin kappale jättää sijaa omiin tulkintoihin, paitsi "ilmaisun sisällä asuvien", niinkuin kappaleessa sanotaan. Hyvä pelastuskappale, ettei liian melankolisen rauhalliseksi menisi - hyvää meininkiä sisältäen ja pientä toivoa luoden. Vaikka lyriikat ovatkin kovin taiteelliset allekirjoittaneelle.

Kun hyvä meininki jäi suuhun, niin seuraavaksi suu jääkin auki. Levyn viimeinen kappale, Our Passion's Language, on äärettömän hyvin sävelletty, äärettömän tunnelmallinen ja äärettömyydeltään äärettömän hieno kappale. Vastaavanlaista tulkintaa en ole kuullut miltään muulta bändiltä, ja biisi onkin seikkailu jo itsessään. Vahvat tyylivaihdokset ja -kokeilut saavat tästä biisistä uudelleenkuunneltavan vaikka maailman päättymiseen asti. Metson laulusuoritus on tässä kappaleessa uskottoman hienoa ja välissä olevan toisen laulajan äänessäkään ei ole mitään vikaa, vaikka Metson englanninkielen ääntäminen saattaisi tarvita hieman hiomista. Onpa biisiin laitettu mukaan pienen verran Summoning-tyylistä "laulua", ja jonkin sortin örkin/kummituksen murinaa. Tätä biisiä ei voi sanoin kuvailla - se pitää kokea itse. Huom; kokea - tämä biisi todellakin on jo kokemus itsessään.

Vaikka tämän musiikin avautuminen vei oman aikansa, niin tätä bändiä ei kannata olla kokematta. Levy ei ole kallis, ja nuo 4 biisiä saa ihan laillisestikin netistä ladattua. Ehkei tämä ihan mitään Metallicamiesten tavaraa ole, mutta kokeilla kannattaa.

Fineday kiittää ja kumartaa. Pyllistää lopuille ehehehehehe -.-' .

Sleep-O kirjoitti:
Nirvana - Nevermind

Todella huono arvostelu, kerroit levyn sisällön, muttet siitä, minkälaista seoli ja mitä siitä pidit. Surkeaa.

Ephel Duath - The Painter's Palette (2003)

Noin kolme viikkoa sitten sain tietää tästä Avantgarde Jazz/Progressive Post Black Metallia soittavasta italialaisesta yhtyeestä, ja olen jo aivan innoissani.
Siispä päätin arvostella Ephel Duathin The Painter's Palette -levyn.


1. The Passage (Pearl Grey) (video)
2. The Unpoetic Circle (Bottle Green)
3. Labyrinthine (Crimson)
4. Praha (Ancient Gold)
5. The Picture (Bordeaux)
6. Ruins (Deep Blue And Violet)
7. Ironical Communion (Amber)
8. My Glassy Shelter (Dirty White)
9. The Other's Touch (Amaranth)

Ensimmäinen ajatus levystä, kun sen kerran kuuntelee läpi, on, että eihän tässä ole päätä eikä häntää. Sen verran on progea matskua. Kuitenkin kappaleissa on jotain sellaista, joka saa levyn kuuntelemaan uudestaan. Yksi syy on varmasti kappaleiden upeat kitarat, bassot ja rummut. Ja joidenkin kappaleiden trumpetti!

Toinen kerta avaa levyä enemmän. Parhaimmat kappaleet alkaa muodostua. Minulle ne ovat The Passage, The Unpoetic Circle, Ruins, My Glassy Shelter ja The Other's Touch.
Lauluun alkaa myös kiinnittää huomiota. Kappaleissa on Black Metal -karjuntaa (joskin se on miksattu melko hardcore -karjunnaksi) ja puhdasta laulua. Puhdas laulu on varsinkin mielenkiintoisen kuuloista, koska Davide Tolomei, joka vastaa levyn puhtaista lauluista (kyllä, bändillä on erikseen karjuja ja puhdas laulaja tällä levyllä), laulaa kuin 70 -luvun rock -laulaja. Se antaa kappaleille paljon lisää syvyyttä, kuin jos kappaleissa olisi vain karjuntaa.
Kappaleiden rakenteet tulevat myös melko selviksi. Kappaleissa on kaikissa kertosäe (paitsi Prahassa, joka on instrumentaalinen), mutta säkeistöjä ei yleensä ole.
Kappaleet ovat erittäin instrumentaalisia, ja rytmit ja riffit vaihtuvat aivan yllättävissä paikoissa. Esim. Black Metallista kappale saattaa aivan yllättäen muuttua Jazziksi.

Levyn kokonaisuus kuulostaa yhtenäiseltä ja tunnelma pysyy koko levyn ajan, tosin välillä saattaa joissain Jazz -kohdissa tylsyys iskeä, tästä ainoaa miinusta. Hyvä levy kaikenkaikkiaan.

4,5/5

Sonata Arctica ~ Silence

1. ...of Silence
2. Weballergy
3. False News Travel Fast
4. The End of This Chapter
5. Black Sheep
6. Land of the Free
7. Last Drop Falls
8. San Sebastian (Revisited)
9. Sing In Silence
10. Revontulet
11. Tallulah
12. Wolf & Raven
13. The Power of One

+ 13. Respect the Wilderness (Japanin versio)

Juu , tarttui tämmöinen tassuun tuolta Anttilan Top ten -osastolta. Elikkäs vanhaa kunnon Sonataa , albumi Silence joka on heidän toinen studioalbuminsa. Levy alkaa pienellä introlla '...Of silence' , jonka jälkeen heti perään pärähtää nopeatempoinen Weballergy. Levyllä on myös paljon nopeatempoisia biisejä (San sebastian , Wolf & raven , Land of the free , Revontulet ym.) Mukaan mahtuu myös rauhallisia ja hidastempoisia biisejä , kuten (Tallulah , Sing in silence) joitten mukana saa sitten vähän fiilistellä ;>. Revontulet on pieni 'sooloilunäyte' rumpalilta , kitaristilta ja kosketinsoittajalta. (Instrumental)

Itse pidän tätä albumia yhtenä Sonata Arctican parhaimpana levynä , joka erottuu kivasti toisten SA:n levyistä mukavalla ja 'nopealla' tavalla. Musiikki eroaa paljonkin nykyisestä Sonata Arcticasta todella paljon , luokiteltu enemmän power metalliksi.
Pidän albumista , mutta toki tuon Respect the wilderness -kappaleen olisi voinut laittaa normaalille Silencelle.

5/5

As I Lay Dying - An Ocean Between Us


Metal Blade Records

1.Seperation
2.Nothing Left
3.An Ocean Between Us
4.Within Destruction
5.Forsaken
6.Comfort Betrays
7.I Newer Wanted
8.Bury Us All
9.The Sound Of Truth
10.Departed
11.Wrath Upon Ourselves
12.This Is Who We Are


An Ocean Between Us:ia kuunnellessa huomio kiinnittyy ensimmäisenä kokeiluihin ja monipuolisuuteen. Ensisingle aiheutti pientä ihmetystä, Nothing Left avaa levyn n. minuutin pituisen intron jälkeen vauhdilla ja vakuuttavasti – ei kylläkään niin hyvin mitä ensimmäiseltä singleltä olisi voinut odottaa. Nimikkobiisi An Ocean Between Us palaa enemmän edellisen levyn melodisempaan meininkiin ja on ehdottomasti levyn tarttuvin biisi. Ja kyllä on myönnettävä että Phil Sgrosson ja Nick Hipan supamelodinen kitaratyöskentely on täyttä hunajaa.

Bändin neljännen lätyn yksi plussista on onnistunut biisijärjestys. Uudemman mätön jälkeen tarjotaan tutumpaa tavaraa ja hyvin nappaavien biisien jälkeen tulee tuutista kahta kauheammin. Esim. nimikkobiisin jälkeen siistillä hekumointiosalla varustettu Within Destruction antaa kyytiä oikein olantakaa, jonka jälkeen Forsaken saa meikäläisen jälleen vetämään kertsin messis , kunnes yksi bändin raskaimmista kappaleista, Comfort Betrays survoo soolon kera luun kurkkuun. Rauhallinen, ns. heviballadi I Never Wanted antaa hyvän hengähdystauon sopivasssa vaiheessa ja anteeksipyytelemättömän ryminän jälkeen pariminuuttinen instrumentaali Departed antaa jälleen hetken ajan ladata akkuja suurta finaalia varten, jonka mahtavasti This is Who We Are päättää. Väliin ei eksy "turhia" kappaleita, ja Helvetin hyvä niin.

Levy oli aivan mielettömän hyvä, sitä jopa voi kuunnella ihan anytime sen monipuolisuuden vuoksi. kerrankin metalcore levy joka poikkeaa aiemmista tuotoksista.
Kokonaisuudessaan 10/10, Oli se vaan NIIN mahtava kokemus.

Tässä lyhyt tämmöinen:

Megadeth - Rust In Peace

01. Holy Wars...The Punishment Due
02. Hangar 18
03. Take No Prisoners
04. Five Magics
05. Poison Was The Cure
06. Lucretia
07. Tornado Of Souls
08. Dawn Patrol
09. Rust In Peace...Polaris

Tämä tässä on todella upea levy Megadethiltä. Ehdottomasti Megadethin vihaisin levy. Tämän parempaan megadeth ei pysty. Minun lempi biisit levyltä ovat loistavalla rumpu-introlla alkava Rust In Peace, mahtava Five Magics, Take No Prisoners ja Dawn Patrol. En ymmärrä minkä takia Poison Was The Curessa on minuutin hiljainen alku vaikka biisi kestää kokonaisuudessaan 2:50. Dawn Patrol on aikamoisen erikoinen biisi levyllä, mutta loistava.

Koska kaikki biisit ovat noin upeita niin vaihtoehdoksi jää vain:

5/5

Celtic Frost - To Mega Therion



1.Innocence and Wrath
2.The Usurper
3.Jewel Throne
4.Dawn of Meggido
5.Eternal Summer
6.Circle of the Tyrants
7.(Beyond The) North Winds
8.Fainted Eyes
9.Tears in a Prophet's Dream
10.Necromantical Screams
11.Return to the Eve (1985 Studio Jam) [bonusraita]

Ostin albumin joskus viime kesänä, joten päätin nyt kirjoittaa tästä arvostelunkin. Kysessähän on siis maailman tunnetuimpia esi-thrash metal albumeita.

Albumi alkaa vahvasti jylhällä instumentaali introlla "Innocence and Wrath", jonka jälkeen pamahtaa soimaan The Usurper, joka on hieno raita sekin. Jewel Throne on saahaava biisi jonka kuulin tältä bändiltä ensimmäisenä. Jewel Thronen jälkeen tulee Dawn of Meggido, joka on mielestäni aika perus raita ei niinkään liian hyvä, muttei huonokaan. Pikkuhiljaa alkaa kuitenkin selvetä että koko albumin ajan kitarasoundi on samanlainen, eikä se muutu juuri missään vaiheessa. Eternal Summer on myös aika mitään sanomaton, mutta sen jälkeen koittaakin ehkä koko albumin legendaarisin biisi "Circle of the Tyrants", joka kuulostaa mahtavalta, loistava raita, johon ei yksinkertaisesti kyllästy. Seuraavista kappaleista ei voi sanoa samaa, perusbiisejä kuten Dawn Of Meggido, eivät siis huonoja, mutteivat liian loistaviakaan. 9. biisi on instrumentaali "Tears in a Prophet's Dream", joka on oikeastaan vain tehosteilla leikkimistä, mielenkiintoinen biisi kuitenkin. Albumin alkuperäinen lopetusbiisi "Necromantical Screams" on hieno tuotos sekin ja sille lisää väri tuo se, että se eroaa muista albumin biiseistä aika huomattavasti. Bonusraita Return to the Eve saa vielä suupielet mutristumaan hymyyn ja lopettaa albumin hyvissä tunnelmissa.

4/5

Minun arvostelu te voitte myös tehdä omanne ja toivon että tekisittekin.
+loistava meno siinä menee kokeeneetkin hevi muusikot pyörryksiin.
+avaus biisi tempaa mukaan hyvin vahvasti ja levy loppuu loisto biisiin.
+huuto on aivan mahtavaa kitarat ja rummut tykittävät kovaa.
-Sanat ovat välillä vähän kaukaa haettuja ja väkisin keksittyjä.
Ei siitä enempää voi miinusta antaa
Arvosana kouluarvosanoin on 9
loisto levy!

Mun mielestä levy on yhtyeen huonoin. Kappaleet ovat kyllä yksittäin hyviä, mutta kokonaisuus sukkaa. Ja sanathan ovat yhtyeen parhaimmat tällä levyllä, mm. Muuri on heidän paras lyriikoiltaan.

E: Lisäksi levy ei ole tarpeeksi sellaista Stam1naa, mitä se on ennen ollut: kokeilevaa ja progea. Tämä syö pisteitä ja pahasti.

Arvosana: 7

Liitin "Levyarvostelut"-ketjuun batistan viestin.

Norther - N


01. My Antichrist
02. Frozen Angel
03. Down
04. To Hell
05. Savior
06. Black Gold
07. We Rock
08. Always & Never
09. Tell Me Why
10.If You Go
11.Self-Righteous Fuck
12.Forever and Ever

Century Media Records


N on Northerin uusin levy, joka on saannut jotkut arvostelijat ihmettelemään Northerin kyvykkyydestä.
N ei ole sammallaista raakaa mättöä kuin Northerin aikaisemmat levyt, vaan N on teknillisesti ja sanoituksellisesti hienompaa kamaa kuin edelliset Northerin tuotokset.
Mutta vieläkään arvosteluissa ei olla päästy eroon Children of Bodom -vertailusta, josta Norther on kärsinyt koko uransa aikana. Ja on N:ää haukuttu myös liian kaupalliseksi.

Frozen Angelin kaikki varmaan tietävät Vares 2:sta. Vares 2 toi Northerin esille joillekkin siitä ennen tietämättömille ihmisille.

Omasta mielestä aivan mahtava levy ja parasta Northeria mitä on vielä nähty ja kuultu. Ihan sama mitä paskaa ne arvostelijat ja muut siitä selittävät. Norther ei oo CoB:ta nähnykkään ja jos joku sanoo N:ää kaupalliseks niin kattokoon vaan paria CoB:n levyä. Ei sillä, että CoB olis ihan perseestä, mutta mielestäni Norther on parempi.

Arvosana: 9/10

\,,/Hailz\,,/

Stam1na - Raja

1. Hammasratas
2. Susi-ihminen
3. Muistipalapelit
4. Vartijaton
5. Voima vastaan viha
6. Lääke (video)
7. Kädet vasten lasia
8. Luova hulluus
9. Muuri
10. Murtumispiste

Levy alkaa hienosti laulaja-kitaristi Antti Hyyrysen kiljunnalla, josta se muuttuu karjunnaksi, jolloin levyn ensimmäinen biisi Hammasratas alkaa. Kappaleessa mennään perinteisellä Stam1na meiningillä, joka ei siis ole huono asia.

Kakkosbiisi Susi-ihminen jatkaa perinteistä Stam1naa, joskin kappale on pilattu täysin surkealla kertosäkeellä. Harmi, sillä säkeistö/väliosat uumoilevat erittäin hyvää biisiä.

Tätä seuraa Muistipalapelit, joka hieman rauhoittaa tilannetta. Tämä taas ei oikein kuulosta Stam1nalta jostain syystä. Mutta hyvä kappale se on silti.

Ja tilanne rauhoittuu entisestään Vartijaton -biisillä, joka toimii neljäntenä. Mutta koska se toimii neljäntenä biisinä, on levyn alkutunnelma saatu pilattua täysin. Tämä olisi sopinut rauhoittavaksi viimeiseksi biisiksi. Tottakai, jos bändi on halunnut irtaantua perinteisestä "rauhallisin biisi viimeiseksi" -tavasta, niin mikäs siinä, muttakun tämä nyt vain pitäisi olla siellä viimeisenä.
Mutta itse biisinä kappale on erittäin hyvä.

Voima vastaan viha on viidentenä. En ole edes varma, mikä biisissä mättää, mutta jotakin siinä on sellaista, joka saa minut skippaamaan sen joka kuuntelukerralla. Jotenkin ahdistava biisi.

Levyn selvä hittibiisi Lääke tulee kuudentena. Ja vaikka poppia onkin, on se silti selvää Stam1naa. Mahtava kappale.

Seitsemäs kappale Kädet vasten lasia onkin outo pala purtavaksi. Oudon säkeistön jälkeen seuraa kertosäe, josta en ole ihan varma onko se tarkoitettu rauhalliseksi. Rauhallisena ainakin minä sitä pidän. Mutta jokatapauksessa, tämä on toinen kappale jonka joudun skippaamaan. Valitettavasti.

Jo kesäfestareilla tutuksi tullut Luova hulluus on seuraavana. Hyvä kappale, joskaan ei kuulosta kovin Stam1namaiselta.

Yhdeksäntenä on yksi yhtyeen parhaista biiseistä niin musiikillisesti, kuin lyriikoiltaan. Kyseessä on siis Muuri. Ja siinä se. Kuunnelkaa itse, niin ymmärrätte.

Viimeisenä, eli kymmenentenä esiintyy Murtumispiste. Outo valinta levyn päättäväksi kappaleeksi. Levy tuntuu loppuvan kesken tämän myötä. Mutta hyvä biisi kaikenkaikkiaan.

Tässä tämä. Valitettavasti. Enempää ei levystä irtoa, vaikka kuinka sitä kuuntelen. Suorastaan pettymys niinkin kovan ja omaperäisen bändin kuin Stam1nan levyksi. Sepä siinä onkin, levy on liian vähän omaperäinen. Kaksi edellistä levyä ovat olleet juuri sen takia mahtavia, kun ne ovat olleet omaperäisiä.
Tällä levyllä Stam1na ottaa askeleen kohti valtavirtaa, yksinkertaista musiikkia. Mutta yksinkertaisuus ei kuulu sille Stam1nalle, jonka minä tunnen.

7/10