
Pet semetary
Genre: Kauhu
Pituus: 103 min
Julkaisupäivä suomessa: 1.12.1989
Juoni:
Eräänä päivänä muuttaa Louis Creed muuttaa pieneen kylään perheensä kanssa.
Eräänä päivänä hän huomaa erään pojan tuotavan hänen vastaanotolleen koulun lääkäriin. Poika on jo kuollut kuitenkin tällä pojalla on suuri merkitys elokuvan juonessa. Louis taitaa rakastaa liikaa perhettään koska eräänä päivänä hänen tyttärensä kissa kuolee ja hän kysyy naapuriltaan että onko hän nähnyt tätä kissaa hän kuitenkin huomaa sen lojuvan maassa kuolleena ja päättää haudata kissan eläinten hautausmaalle läheisessä metsässä. Naapurinsa kuitenkin kertoo että on olemassa toinenkin vaihtoehto, vaihtoehto joka toisi eläimen takaisin henkiin. Hautaammalla kissan intiaanien hautausmaalle hän päättää tehdä sen ja naapuri näyttää tien mutta kertoo kuitenkin että joskus kuollut on parempi.
Hän kuitenkin hautaa kissan ja siitä alkaa suuri sotku.
Elokuva oli sillä tavalla erikoinen että yleensä kun kauhu tuodaan musiikilla tuohon sai sen muutenkin.
Elokuva oli keskiväliin jännittävin mutta sen jälkeen alkoi juoni toistaa itseään.
Elokuva oli kuitenkin hyvä ja katsoin sen kaksi kertaa joten annan leffalle 4 tähteä.











