Minun silmilleni tuo sivusto on täysin turha, surkea ja massatekaisu. Vastaavia, paljon laadukkaampia portaaleja on jo olemassa.
Idea 'repäisempäs jostain tusinalayn ja menen sitten jonnekin foorumille hakemaan ihmiset kirjoittelemaan minulle sisällön. varma menestys' - on vain yksinkertaisesti perseestä. Se ei toimi.
Kaiku on hyvä esimerkki onnistuneista sivuista. Pienimuotoisuutta on toki vielä hiukan, mutta kaikki sisältö on yhden ihmisen tekemää. Valittamatta ja nurisematta. En tunne ylläpitäjää, tarttunut linkki vain kun samalla foorumilla pyöritään.
Mihinkähän tuo aiherajoittelusikin perustuu? Gimp on avoimenlähdekoodin ilmainen, kunnollisen kokoinen softa, Paint on windowsin sisäinen pieni tuherrusnurkka ja Photoshop kaupallinen ammattilaistenkin softa. Nappasit vain ensimmäiset mieleesitulleet kuvankäsittelysoftat ja päätit että 'näille mä kerään oppaita :) '
Suomenkieli on plussaa +, mutta kun nyt itse sen edes hallitsisit.
Wolfgang kirjoitti:Ainakin minun Firefoxilla ulkoasu bugaa, sininen ulkoasu näkyy,mutta sitten on suuri valkea reuna. 9-
johtunee siitä että sivun taustakuva on kiinteä, ja kun se loppuu niin tyhjä tausta vain jää. Suuria resoluutioita ei ole taaskaan huomioitu. Jos nyt puhummekaan samasta asiasta :D