Väittelyn aloittaminen ja väittely itsessään on aina mukavaa. Mutta jos nyt kuitenkin tutustuisit muuhunkin, kuin niihin lolicon-animeihin ja hentaihin ja sen jälkeen tulisit arvostelemaan animea tuollaiseksi ihmiskuntaa mädättäväksi seksismiä pursuavaksi rutoksi. Maailmassa on helvetin monta hyvää animea, joissa on upea juoni ja mahtavat hahmot... Mutta sinä näytät eksyneen väärälle sivulle paska-animen joukkoon, Sivuväärä.
Kaikki anime on samanlaista, hentai = anime ja anime = hentai. Samanlaista kulttuurimädättämistä kuin kommunismi, mutta animea levitetään kovalla propagandalla larppaamisen ja lasten herkän mielen siivellä nykyään, koska on helppo aivopestä sellaisia jotka eivät osaa ajatella asioita itse. Kaikki anime on vaarallista.
Hentai on perseestä. Kyllä, sen myönnän ja ilomielin. Samoin kaikki koulutyttöjen hamosten alta kuvaavat paska-animet. Mutta onko sitä ikinä ajateltu, miten helvetisti täällä meidän ah niin paremmassa ja loistavassa, ylivoimaisen mahtavassa lännessä onkaan sitä silikonitissi-ihqdaaheruttelupaskaa televisiossa?
Eikö löydy parempia perusteluja animen puolesta? Aika köyhää jos pitää sanoa "koska täällä on sitä ja tätä täällä pitää olla tätä."
Jos herrat katselisivat vähän vanhempaa animetuotantoa, vaikka Leiji Matsumoton tuotantoa, tulisitte huomaamaan, että ei kaikki anime ole sitä tentacoo wape-schoolgirl-XXX-bukkake-shittiä... Kuten jo sanoin, on olemassa hyvää animea, sekä sitä paskaa animea. Pitää vain osata tajuta, että paskan seasta löytyy sitä hyvääkin...
Animea on tullut nähtyä ihan tarpeeksi ja monipuolisesti, enkä enää ikinä halua nähdä niin vastenmielistä asiaa. On olemassa vain yhdenlaista animea, paskaa. Ihmisen ulosteen seasta ei kyllä löydy yleensä muuta kuin paskaa, vai oletko eri mieltä, tuon sinun "perustelusi" mukaan olet sitä mieltä.
Ja sitten nämä larppaajat. Mikä ihmisillä on heitä vastaan? Itse en larppaa, enkä ole ikinä miekkaan tai taikasauvaan ja taikurinhattuun koskenutkaan. Mutta silti; minusta on ihailtavaa, miten nämä ihmiset osaavat nauttia elämästään, vaikka sitten siellä metsässään, eivätkä he välitä pissisten ja rantaleijonien pilkasta. Suotakoon heille se pieni metsässä juoksentelun ilo... Ihmiset jotka pakottavat toisia omaan asiaansa joka on heidän mielestään ainoa oikea asia, syrjien ja kitkien kaiken muun pois ovat vain fasisteja.
Ovathan spurgutkin katukuvassa ihan normaalin oloisia ja harmittomia mukavia rehellisiä suomalaisia spurguja, eihän heistäkään ole mitään haittaa, paitsi jos he ovat kännissä ja vihaisia, mutta larppaajat larppaajahöyryissä ovat todella vaarallisia, tajuatko mitä teroitettu puukeppi voi saada aikaan ja kun ottaa huomioon että larppaajia on monenlaisia, on militaristilarppaajia, velhoja ja muita kaikenlaisia. Larppaajat ovat äärifanaatikkoja, joiden päänsisällä tapahtuvia ei voi tietää kuin larppaaja itse, he ovat arvaamattomia paskiaisia.
Yhtä hyvin minä voisin ruveta väittämään, miten propagandaa täynnä olevaa paskaa jenkkipiirretyt ovat. Esimerkkinä vaikkapa Simpsonit... Punkkarieukko joka ei osaa edes nauraa ja on helvetinmoinen kukkahattutäti, läski isä joka on ihailtavan yksinkertaisen tyhmä ja joka kuristaa ja pahoinpitelee lapsiaan (TÄYSIN KÄSITTÄMÄTÖNTÄ, MITEN TÄTÄ NÄYTETÄÄN TELEVISIOSSA MEIDÄN LAPSILLEMME!), poika joka on edellämainitun perheväkivallan uhri ja lainrikkoja joka sotkee joka paikan graffiteillaan... Perheen vauva on kokenut hirveästä perheväkivallasta niin kovat traumat, ettei ole oppinut edes puhumaan sen parinkymmenen vuoden aikana mitä Simpsoneita on julkaistu! Ja entäs sitten Apu? Tyypillinen stereotyyppinen intialainen jolle Simpsonien perhe vittuilee koko ajan! Rasismia televisiossa!
Animeihmiset eivät voikkaan tajuta Simpsoneiden sarkasmia, vaikka se on todella helppoa tajuta, mutta eihän animefanaatikot näe omaa yksinkertaisuuttaan. Heti otetaan rasismikortti vielä käyttöön kun ei muuta keksitä ja yritetään pönkittää omaa agendaa "tehokorttien" voimin.
Anime on loistavaa viihdettä, jos vain osaa katsoa sitä oikealla silmällä ilman ennakkoluuloja ja pysyy kaukana pervoista animeista.
Itse koko animehan on perveyden ruumillistuma, joten ei ole olemassa animea joka ei olisi pervoa. Kohta varmaan pedofiiliaa aletaan laillistamaan kuin homoutta aikanaan.








