Marken kirjoitti:No nyt katottua Paranormal Activity eilen yöllä ja oli kyllä aika paha.. Joutu lukee 1,5 tuntii kirjaa ennen nukkumaan menoa, että pysty nukkuu
Kantsii katella jos ei ole vielä kerinny.
Sehän on naurettavin elokuva maanpäällä. Muutamassa kohdassa repesin oikeasti, vaikka oli tarkoitettu pelottavaksi(?) Ja muutenkin paskat näyttelijäsuoritukset.
Äideistä parhain (2005)




Äideistä parhain on ensimmäinen elokuva, jonka olen nähnyt Klaus Häröltä, eikä antanut huonoa tunnelmaa.
Elokuva on koskettava tarina pojasta nimeltään Eero, joka joutuu sotalapseksi ruotsiin eikä ensin meinaa sopeutua ruotsiin. Ja juuri kun Eero on sopeutumassa,
niin sota on loppu ja hän saa palata äitinsä luo.
Näyttelijäsuoritukset on vaikuttavia kaikilta osin. Vain Eeron äitiä näyttelevä Marjaana Maijala vetäisi heikon näyttelijäsuorituksen.
Mutta elokuva oli kaikilta puolin hyvä ja koskettava.
Unrest (2006)




Unrest on 2006 vuonna valmistunut Dark Label-sarjaan tullut elokuva. Dark Label elokuvalta en paljoa odottanut, enkä saanutkaan mitään.
Näyttelijäsuoritukset olivat surkeita ja toteutus huono. Ja jos elokuvan pitäisi olla pelottava tai jännä, niin se on epäonnistunut.
Elokuva oli myös tylsä, eikä edennyt eteenpäin. Vaikka elokuva oli suht lyhyt, niin silti tuntui pitkitetyltä elokuvalta.
Tylsä ja surkea elokuva. Jos jotain hyvää pitäisi etsiä niin se, että juoni olisi voinut olla hyvä.
Beyond Re-Animator (2003)




Re-Animatorin toinen jatko-osa ei ole oletettavasti hyvä, kuten jatko-osat yleensä. Ei tuo mitään erinlaista ensimmäiseen jatko-osaan.
Tässä haiskahtaa rahastus. Näyttelijäsuoritukset olivat huonoja, eikä elokuvassa ollut samanlaista tunnelmaa, kuin ensimmäisessä Re-animatorissa.
Aika tylsä eikä ollenkaan tuo samanlaista jännitystä kuin edeltäjänsä(Re-animator I).
En voi suositella tätä edes viikonloppuviihteeksi. Menettelee todella tylsyydessä yhden kerran.
Paranormal Activity (2007)




Vuoden pelottavimman elokuvan-tittelin saanut Paranormal activity oli hassun-hauska "kauhu".
Ei ollut omasta mielestä yhtään pelottava tai muutenkaan vaikuttava. Ei se ole pelottavaa jos ovi menee kiinni itsestään tai joku näkymätön vetää naisen pois sängystä.
Ennemin hauskaa, varsinkin jälkimmäinen. Ei onnistu luomaan samanlaista tunnelmaa kuin The Blair Witch Project. Vaikka elokuva on tehty todella pienellä budjetilla,
niin näyttelijäsuorituksiin oltaisiin voitu panostaa enemmän.
Loppujen lopuksi hauska, mutta surkea elokuva-yritys.
Starship troopers (1997)




Starship Trooppers on mahtava scifi mättö. Vihreää mönjää ja verta lentelee kiitettävästi luoden onnistuneen kokonaisuuden.
Elokuva onnistuu olemaan myös hiukan jännittävä, ja draamaa on myös mukana kuten kaikissa elokuvissa.
Tämä teos sopii hyvin perjantai-illan viihteeksi, vaikka onkin paljon muutakin.
Näyttelijäsuoritukset kaikilta osin hyviä, mutta sama "sankari" kliseisyys häiritsee hieman.
Kokonaisuudessaan hyvä alien vs ihmiset scifi-leffa.
The game plan (2007)




Dwayne johnsonin tähdittämä koko perheen elokuva The game plan on hauska, mutta jossain kohdin myös hieman koskettava.
Näyttelijäsuoritukset olivat onnistuneita ja elokuvassa on hyvä tunnelma luppuun asti.
Muutama hauska kohta elokuvasta löytyy, mutta ei paljoa. Perjantai illan viihteenä tämä menee vallan mainiosti koko perheelle.
Leffa ei ole mikään mahtava, mutta ihan hyvä koko perheen komedia.
Son of Rambow (2007)




Son of Rambow kertoo pojasta joka ystävystyy vilkkaan pojan kanssa. Yhdessä he päättävät kuvata elokuvan.
Tämä teos on hauska koko perheen elokuva, mutta ei sen enempää. Sopii ehkä nuoremman katsojan silmiin paremmin,
kuin vanhempaan yleisöön. Näyttelijäsuoritukset eivät ole surkeita, mutta ei myöskään hyviä.
Sopii hyvin koko perheen iltaan.
Godfather I (1972)




Godfather, tämä klassikko. Kuka voisikaan olla pitämättä tästä mahtavasta elokuvasta,
joka kertoo mafian elämästä realistisen tuntuisesti ja pitää tunnelman loppuun asi jännittävänä ja saa koko ajan miettiä
kuka kuolee seuraavaksi. Tässä on tarjous, josta et voi kieltäytyä. Tämän teoksen katsominen kuuluu yleissivistykseen.
Tämä elokuva on yksi parhaimmista elokuvista ikinä.
Boys Don't Cry (1999)




Hilary Swankin tähdittämä elokuva Boys don't cry on koskettava tarina transsukupuolisesta miehestä,
joka elokuvan lopussa raiskataan. Ja surullisinta tässä on se, että perustuu tosi-tapahtumiin.
Laittaa elokuvan jälkeekin miettimään todella elokuvan sanomaa, että ihmiset ovat suvaitsemattomia.
Hilary Swankin näyttelijäsuoritus on todellakin oscarin arvoisen suorituksen, eikä muissakaan näyttelijöissä ole haukkumista.
Todella surullinen elokuva, joka pistää miettimään kaikenlaista.
Dolan's Cadillac (2009)




Kingin novelliin perustuva kosto-tarina Dolan's cadillac on todella hyvä action-trilleri. Vaikkakin elokuvasta löytyy monia
kliseisiä kohtia, mutta se ei pilaa tunnelmaa. Stephen Kingin kauhuiluakin löytyy tästä elokuvasta juuri hyvin, ja tuo
tasapainon elokuvaan. Loppua kohden elokuva vain parani. Tämä on hieman keskivertoa parempi trilleri, jonka katsoo muutaman kerran.
Eli Dolan's cadillack on hyvä toiminta-trilleri höystettynä Kingin kauhulla.
9 (2009)




Mitä tapahtuukaan sen jälkeen kun ihmiset ovat poistuneet maapallolta ja koneet hallitsevat maata?
No siitä alkaa näiden pienten kangas-miesten ja naisten aika. Heidän on pelastettava maapallo tuholta.
Elokuvassa on todella kaunista animointia ja äänityöskentelykin on aika hyvää.
Juoni ei vain ole kohdallaan ja tämä teos ei ole onnistunut muuten kuin animointinsa ja äänityöskentelynsä kanssa.