No joo, aika paljon tulee kirjoteltua. Yleensä kirjotan jotain 10 sivua (A4) ja päätän ettäi ole hyvä, heitän roskiin, ja vannon etten enää kirjoita, tosin se vala on rikottu melko monesti...(nyt muuten kirjoitan yhtä...ei en näytä...)

Valitettavasti kirjoitan aina kaikki juttuni paperille ja laitan kansioon,
mutta voishan tännekkin jonkunmoisen tarinan pätkän kirjailla.
Siis joskus kun/jos jaksaa...

Minuuttinovelli nro:1
Olin murhannut hänet, ihan totta! Murhannut! Minäkö? Kirjastonhoitaja? Voi kyllä, minä tapoin hänet. Niin herra tuomari, ihmettelette varmaan. Miksi? Miksi minä tapoin kymmenen vuotta vanhan lapsen? Miksen antanut hänelle sakkoja? Se pikku paskiainen kerjäsi sitä. Ruumista, ette löytäneet, jos haluatte löytää, suosittelen vatsahuuhtelua erään huippuravintolan asiakkailla. Ja varoitan vielä teitäki valamiehistö, älkää päästäkö lapsianne tuhoamaan kirjoja!


Minuttinovelli nro:2

Arvatkaa mikä on vittumaista? Noh, ei ainakaan se, että puolet otsastani on edessäni lattialla. Ja aivot loistavat kaikkien nähtävänä, ei, se ei ole vittumaista, mutta se, että joku paskiainen on nähnyt näin paljon vaivaa tämän kaiken takia, se on todella, perin - ...vittumaista? Eikö? Ilman muuta, joku saatanan nilkki päätti ampua puolet päästäni mäsäksi, mutta hän epäonnistui. Molemmat puolet ovat edelleen jäljellä. Minulla on puoliminuuttia valinta aikaa. kuolenko, vai ammunko siltä paskiaiselta puolet päästä mäsäksi? Pah, miksi minulle annetaan aina paskat keikat...? Puolet otsastani on tällä hetkellä lattialla ja joku kusipää laittaa minut päättämään. Voi vittu... Toivon, ettei tuo matto olen kovin kallis, sillä nyt joudun oksentamaan sille.

Guru kirjoitti:tämän tapanen oli joskus ja se oli hieno juttu. En muista kuka laittoi pitkiä tarinoita tänne ja ne oli melko hienoja.

Juu olen itse tehnyt tarinoita: 2 fantasia, 1 poliisi jännitys, aloitin kauhun ja lopetin pian aloittamisen jälkeen.

Voin aloittaa sen jobin...

Zacha kirjoitti:Minuttinovelli nro:2

Arvatkaa mikä on vittumaista? Noh, ei ainakaan se, että puolet otsastani on edessäni lattialla. Ja aivot loistavat kaikkien nähtävänä, ei, se ei ole vittumaista, mutta se, että joku paskiainen on nähnyt näin paljon vaivaa tämän kaiken takia, se on todella, perin - ...vittumaista? Eikö? Ilman muuta, joku saatanan nilkki päätti ampua puolet päästäni mäsäksi, mutta hän epäonnistui. Molemmat puolet ovat edelleen jäljellä. Minulla on puoliminuuttia valinta aikaa. kuolenko, vai ammunko siltä paskiaiselta puolet päästä mäsäksi? Pah, miksi minulle annetaan aina paskat keikat...? Puolet otsastani on tällä hetkellä lattialla ja joku kusipää laittaa minut päättämään. Voi vittu... Toivon, ettei tuo matto olen kovin kallis, sillä nyt joudun oksentamaan sille.

Aika mielenkiintoisesti kirjoitettu. Tosin minusta se olisi ollut parempi, jos aikaa olisi ollut puolen minuutin sijasta vain sekunti tai kaks. Se olisi ollut vain välähdys murhatun ihmisen viimeisistä ajatuksista ja valinnasta. Mutta taiteilija on itse suuressa viisaudessaan päättänyt ratkaista novellin näin, joten sen täytyy olla näin hyvä. Pieniin murhakertomuksiin sinulla ainakin on lahjoja...

Jotain tullut rustailtua, fantasiaa. Yläasteella melkein jokainen tarina oli jonkinlainen fantasiariipustus.
Suunnittelin myös oman fantasiamaailman jonka pohjalle jotkut tarinat tein, peliäkin olen fantasiamaailmaani väsäämässä (katso Omat tuotokset ketju, Carnithacin kronikat)
Käsikirjoitus on luonnollisesti rustattu, ensimmäinen luku kymmensivuinen,
neljä muuta vielä kirjoittamatta, suuntaviivat toki valmiina.

Carnithacin historiaa ja mytologiaa tullut nyt rustailtua.
Kerran piti kunnon tarinakin kirjoittaa mutten jaksanut, tai en vaivautunut kirjoittamaan.

Jalkapalloaiheista kirjaa tekemässä. Tällä hetkellä 40 A-viitosta kasassa.
Päähenkilö on portugalilainen jalkapalloilija, jonka englantilainen joukkue ostaa riveihinsä. Sitten alkaa tapahtua. Päähenkilön isä saa vakavan syövän, joukkueen valmentaja on ehkä sotkeutunut sopupeleihin ja tälläistä. Tällä hetkellä päähenkilö on just saapumassa Lissaboniin lentokoneella tapaamaan mahdollisesti viimeistä kertaa isäänsä. En oo viel päättäny, miten teen. Joko se saa tietää tullessaan kotiin, että sen isä sitten kuoli tänä aamuna siihen syöpään, tai sitten se parantuu. Mitäs mieltä ootte?

Olen koetellut kirjoittaa omaa tarinaa, joka kertoo Armas-nimisestä kissasta, ja sen kaveriensa seikkailusta. Muiden kissakavereiden nimet ovat Pam, Koistinen, Kirsi, Nippa ja Nappa. Ja lisää kissoja ovat Pimi, Map/Pammap ja Jerema.
Tarinassa on myös muista eläimiä kuten zonneja jotka muistuttavat härkiä, mutta ovat kilpikonnamaisia, ja todella raivopäisiä, sekä lohikäärmehevosia, jotka ovat myös vihreitä, ja niillä on lohikäärmemäinen pää ja etujalat. Kieli on kaksihaarainen.

no en ny tiiä tost tarinast

Kissanpentu. kirjoitti:Olen koetellut kirjoittaa omaa tarinaa, joka kertoo Armas-nimisestä kissasta, ja sen kaveriensa seikkailusta. Muiden kissakavereiden nimet ovat Pam, Koistinen, Kirsi, Nippa ja Nappa. Ja lisää kissoja ovat Pimi, Map/Pammap ja Jerema.
Tarinassa on myös muista eläimiä kuten zonneja jotka muistuttavat härkiä, mutta ovat kilpikonnamaisia, ja todella raivopäisiä, sekä lohikäärmehevosia, jotka ovat myös vihreitä, ja niillä on lohikäärmemäinen pää ja etujalat. Kieli on kaksihaarainen.

Kuulostaa melko omaperäiseltä ja mielenkiintoiselta tarinalta.

Itse olen ajatellut rustata kirjan. Inspiroinut olen liudan ideoita, mutta alkua en vain löydä mistää aivoni sopukasta - koskaan. Alan Snow on ruvennut innostuttamaan juuri täksi hetkeksi tekemään tarinointia hienon kirjansa ("Lierolan kronikka - Varokaa juustokiltaa!") ansiosta.

Katerogiaksi tulisi ehkäpä fantasia, mielikuvitukseni kun jyllää vaikka missä. Vai mitä sanoisitte mämmipäistä, korvista joilla on pyörät, pyssykissoista jne...?

Itse olen kirjoitellut lyhyitä mutta eeppisiä fantasiatarinoita. Tässä muutama:

Thorantor katsoi kaukaisuuteen. Ei mitään. Hän laskeutui alas valtaistuimeltaan, vaivalla. Ei mitään. Hänen harteilleen laskeutui hopeaiset hiukset jotka kehystivät hänen huolen painamia kasvojaan, saaden hänet näyttämään entistä vanhemmalta. Ei mitään. Ote lipesi. Ei mitään. Miekka kalahti. Ei mitään....

"Vain yksi voi saavuttaa voiton...", Thorantor kuiskasi.

"Olet oikeassa", sanoi Tulgrim.

Thorantor painautui takaisin valtaistuimelleen. Hänen silmänsä olivat kiinni, kuin uneksivan. Ei mitään. Tulgrim nosti miekan ja katsoi isäänsä. Ei mitään. Hänen silmänsä kiilsivät kuun kajossa, kuin lampi yössä.

"Tulgrim, rakas poikani..." Thorantor kuiskasi, pitäen yhä silmiään kiinni. Ei mitään. Kuu kajasti avoimesta ikkunasta hänen kasvoilleen ja loivat varjot ryppyjen alle, hiljaa. Ei mitään.

"Poikani... Muista aina tämä neuvo...."

"Kerro isäni", kuiskasi Tulgrim, pidätellen. Ei mitään. Kyynel valui, poskia pitkin, alas, huulet. Ei mitään.

"Muista aina poikani...." Thorantor kuiskasi, yhä hiljemmalla äänellä.

"Älä kuse koskaan vastatuuleen"

Viimeinen henkäys. Kuningas on lähtenyt.







Verenhyytävä kummitustarina:

Sumu nousi. Kuu nousi. Yö nousi. Susien ulvonta nousi. Minä nousin. Haudastani...

Katsoin ympärilleni. Sumua oli kaikkialla. En nähnyt koukkunenääni pitemmälle, vain oman hautani jalkojeni alla, josta olin juuri noussut. Mitään kaivautumisen jälkiä ei kuitenkaan jäänyt sillä meillä on taito nousta haudoistamme jättämättä jälkeä.

Mutta en jäänyt ihmettelemään hernerokkasumua; lähdin kävelemään. Jos ihmisiä olisi juuri silloin ollut näkemässä, olisivat he varmasti sanoneet minun lipuneen tai leijuvan maanpinnan yläpuolella.

Kuljin sumua eteenpäin. Eteenpäin. Eteenpäin. Oikealle. Vasemmalle. Portti narahtaa. Kello kalahtaa. Kaapu kahahtaa.

Maantiellä kulki mies. Kaksi miestä. Minä. Ja hän. Kulkivat. Mutta olin muutakin kuin mies. Siksi tämä mies, punanenäinen, typeriä laulujaan hoilottava juntti, nähtyään minut huusi. Huusi ja lähti karkuun. Mutta ei juossut kauas.

Etsin. Etsin. Kunnes löysin. Nuori neito. Hänkin kulki tiellä. Valkea hame päällään, vaaleat hiukset harteillaan. Juuri sopiva. Lähestyin häntä. Hän näytti pelokkaalta, nuorien tyttöjen ei nimittäin sovi kuljeskella yksin näin myöhään. Minunlaisteni takia.

Hän pysähtyi. Kuin täi tervaan. Hänen silmänsä pullistuivat, hänen suupielet vääntyivät alaspäin, hän huusi.... äänettä.

Lähestyin häntä.... Katsoin hänen valkeaa, sorjaa kaulansa. Lähemmäs. Lähemmäs. Se näytti yhä vain kalpeammalta. Hänen naamansa vääntyi äänettömään kiljuntaan...

Kuiskasin:

"Iltaa, neito. Onko teillä vielä omaa vakuutusta?"










Ja lisää epikkaa:


Oli yö. Synkkä yö. Tähtien yö.

Tähtien valossa ratsasti hahmo. Valoa vasten tumma hahmo hän oli eikä kukaan olisi tunnistanut häntä ellei olisi lähelle mennyt. Mutta jos joku olisi näin tehnyt olisi hän nähnyt tämän; pitkän miehen ratsastavan hevoisen selässä, musta hupullinen viitta päällään, kasvot peittäen ja saappaat jalassaan. Näin tumma tuntematon hahmo ratsasti, tietä pitkin hän ratsasti.Kuun valossa.

Näin hahmo vihdoin nosti päätään (riipuksissa se oli, uni jo päätä painoi) ja katsoi eteenpäin; kylä. Kylä siellä oli. Ja kylässä paistoi valoja, siellä täällä; lyhtyjä, soihtuja, ikkunoista kajasti kodikkaita valovanoja kaduille.

Mies hoputti hevoistaan ja saapui majatalon eteen. Majatalo ei ollut poikkeus muiden talojen joukossa kylän; sisältä paistoi kodikas valo, luoden kutsuvan kontrastin yön pimeyden kanssa. Mies laskeutui hevosen selästä, raskaasti maahan hypäten. Pitkän matkan oli hän kulkenut ja monia tarinoita kerrottavana. Mutta nyt ensin sisälle hän asteli.

Suoraan tiskille hän kävi. Majatalon isäntä pyyhkii rätillä laseja ja silmäili sangen outoa muukalaista. Ja muukalainen kävi tiskin luokse, asettaen kätensä sille. Ja sanoi, kurkku kuivana hinkuen, väsymys äänessään:

"Miksi kaikissa fantasiatarinoissa pitää aina käydä majatalossa?"






Fantasiamaailman eeppinen luomiskertomus:

Alussa Ùlethánorain, Kaikkein Täyden ja Tyhjyyden sekä Sen Välin Herra, loi Arthalin, Kättensä Työllä Hän sen loi. Ja se oli ensin vain utuinen usva Hänen mielensä reunalla, aavistus ajatusten mylleryksessä.
Sitten Hän sanoi:
"Alorthérohain! Cébandemùraín! Laskeutuvat alas vedet, vuoret nostan ylös ja maat sekä taivaat levitän! Tämän työni hedelmän annan lapsilleni!"
Näin Hän teki ja Arthalin autio maa täytti; vedet laskeutuivat, vuoret nostettiin ylös, maat ja taivaat levitettiin.
Ùlethánorain sanoi:
"Gélameranàssia! Thómberlaminîm! Tulkaa lapset ja asuttakaa tämä maa; pitäkää siitä huoli, minua muistaen!"
Ja niin tulivat hálandi, Tähtien Lapset, sillä he olivat sundorminin jälkeläisiä. Ja niin hálandi asuttivat Númralóssin, joka sijaitsi itään Sérassênista.

Näin sai alkuunsa Arthal, Sankarien Maa.

Ja näin kun Ùlethánorain oli Arthalin valmistuksen loppuun asti saattanut ja hálandin sinne asettanut, asettui hän lepoon Òmberdomàînormanin järveen. Tästä mystisestä järvestä kerrotaan monia legendoja hálandin keskuudessa.
Hálandi elivät rauhassa Númralóssissa, Sérassênista itään, kunnes paha nousi idästä. Hálandi taistelivat pahaa Pimeyden ja Hämärän sekä Mustuuden Herra Zôramgòria vastaan. Hänen kauheat örkki-, susi-, peikko-, jäämies-, kyklooppi-, kraken-, hämähäkki-, kommunisti-, vampyyri-, ihmissusi- ja demoniarmeijat hyökkäsivät Númralóssiin, Sérassênista itään.

Jatkuu joskus...






Ja eeppinen runo haltiasta:

Korkeahaltia kulki tietä pitkin ja lauloi:

Embrébi tumbairolán í thoráinon
lerénthoranain é dorélién!

Suomeksi:

Olen korkeahaltia
ja käveleskelen tietä pitkin!
Lauleskellen laulua kielelläni
joka on suomennettuna alla!

Zacha kirjoitti:Minuttinovelli nro:2

Arvatkaa mikä on vittumaista? Noh, ei ainakaan se, että puolet otsastani on edessäni lattialla. Ja aivot loistavat kaikkien nähtävänä, ei, se ei ole vittumaista, mutta se, että joku paskiainen on nähnyt näin paljon vaivaa tämän kaiken takia, se on todella, perin - ...vittumaista? Eikö? Ilman muuta, joku saatanan nilkki päätti ampua puolet päästäni mäsäksi, mutta hän epäonnistui. Molemmat puolet ovat edelleen jäljellä. Minulla on puoliminuuttia valinta aikaa. kuolenko, vai ammunko siltä paskiaiselta puolet päästä mäsäksi? Pah, miksi minulle annetaan aina paskat keikat...? Puolet otsastani on tällä hetkellä lattialla ja joku kusipää laittaa minut päättämään. Voi vittu... Toivon, ettei tuo matto olen kovin kallis, sillä nyt joudun oksentamaan sille.

Tuosta tulee mieleen Sin City, hienoa tekstiä!

Benny-Boy kirjoitti:klik
Se on ollut tauolla pitkän aikaa.
Täytyy katsoa jos nyt kesälomalla olisi aikaa kirjoitella sitä lisää >.>

Jes kiva tarina :Hakemaasi aihetta ei löysynyt.kivaa

Olen joskus, mutta ei ole kovin usein mitään valmiiksi tullut. Eka joku aihe tuntuu tosi hyvältä, ja tekstini sujuvalta, mutta sitten kun luen sen parin viikon päästä, huomaan kuinka sutku pellejä ne ovat. Runoilu on kuitenkin kivaa, koska niistä ei edes tarvitse väsätä mitään kilometrin pituista juttua.

Olen tehnyt 11 ja puoli sivua pitkän tarinan (vihko on sellainen iso).
Sen nimi on Mustan Leijonan Arvoitus. Siinä etsitään mustaa leijona-patsasta
huikeassa seikkailuhengessä.